Luin tänään parikin mielenkiintoista kirjoitusta ja niistä seurannutta keskustelua. Toinen on ihan oikea uutinen ja toinen taas kolumni sekä siitä kirvonneet lukijakommentit. Parasta lienee se, ettei kummassakaan mainita kansanedustaja Hakkaraista tai edes Perussuomalaisia (joita aion edelleen kutsua persuiksi).
Virpi Salmen kolumni sanoo ääneen sen, mitä olen itsekin toisinaan miettinyt, kun olen joutunut tahi päätynyt tekemisiin tämän päivän vanhempien kanssa. Aika usein mieleeni on tullut Bernard Shaw’n ajatus: “Voi olla kiistanalaista, ketkä olisivat lapsen parhaat holhoojat, mutta ei ole epäilystäkään, että vanhemmat ovat kehnoimmat.” Opettajansijaisuuksia tehdessäni varsinkin ala-asteella olen huomannut, että jos oppilaan käyttäytymisestä tai läksyjen tekemättä jättämisestä huomauttaa vanhemmalle, törmää läpäisemättömään muuriin, joka estää kaiken järkevän ja loogisen keskustelun siitä, mikä on tilanne todellisuudessa. Eikä siinä vielä mitään, jos näin kävisi vain sijaiselle, mutta tiedän että samaan ongelmaan törmäävät myös lasten vakiopettajat. Salmen nimitys dogmivanhemmista ja fundamentalistivanhemmista tuntuukin enemmän kuin oikeutetuilta. Aina vedotaan kaikenlaisiin epämääräisiin tutkimuksiin ja siihen että “meidän Sami vaatii erityishuomiota”. Ja koska vanhemmat haluavat ennemmin olla lastensa kavereita kuin oikeasti kasvattavia, vastuullisia aikuisia, ollaankin muutamassa vuodessa mukavasti päädytty pihan kuralätäköstä isän/äidin lompakon kautta kalliilla mopoautolla kaiteen kautta jorpakkoon.
Kolumnissa puhutaan selkeästi varhaiskasvatuksesta, mainitaanhan siellä kantoliinat, imetys sekä koko perheen nukkuminen samassa sängyssä. Kaikista näistä löytynee tutkimuksia puolesta ja vastaan ja ehkä jopa täysin neutraaleja tutkimuksia. Minusta juuri siinä mennäänkin vikaan, sillä on sitä ennenkin lapset osattu kasvattaa ilman spesifioituja tutkimuksia. Miten hyvin siinä ollaan pärjätty, niin on mahdotonta tehdä vertailua, mutta uskaltaisin väittää, että suurin osa tämän maailmanajan aikuisista Suomessa on kohtuullisesti pärjäävää ja toimeentulevaa porukkaa. Poikkeuksia tietenkin löytyy aina, vai mitä sanotte Hesarin kommentoijista?
Sitten siihen uutiseen. Yle tietää kertoa että seksuaalikasvatusta varten koulukäyttöön on suunniteltu työkalupakki, josta löytyy perinteisten esitteiden, julkaisujen ja kondomien lisäksi tekopenis ja -emätin. Osa kommentaattoreista ja haastateltu äiti ovat sitä mieltä, että tämä tällainen on ihan liikaa ja yököttävää ja hirveän kamalaa kun heidän lapsilleen ja nuorilleen opetetaan seksuaalivalistusta ja perustietoa seksuaalisuudesta ja ihmisen anatomiasta. Siis voi herra jumala ja pyhä isä sentään, autas nyt näitä ahdistuneita vanhempia, jottei vaan kävisi niin että pienille kullannupuille opetettaisiin jotakin todellista elämää koskevaa tietoutta. Nehän saattaa tulla kysymään jotain vielä vanhemmiltaan. Parasta tässä on se, että kun puhutaan yläasteella tapahtuvasta opetuksesta on vanhempien näkökulmaa mukaan tuotu haastattelemalla 7-vuotiaan (kyllä, seitsemän) äitiä. “Kyllä se vähän hassulle kuulostaa, en itse kyllä olisi tämmöiseen suostuvainen oman pojan kohdalla. Ehkä voisin ymmärtää sen ammattikoulu- ja lukioikäisten lasten kohdalla mutta en missään nimessä yläasteikäisten vielä, 7-vuotiaan pojan äiti Hanna Huuskonen Kuopiosta arvioi.” Miten ihmeessä on relevanttia haastatella äitiä, jonka lapsi on vasta mennyt kouluun, kun käsitellään aihetta joka tulee mukaan opetukseen vasta muutamia vuosia myöhemmin?
Joskus aikoinaan kun täytin 15, tuli postissa C4-kirjekuori, jossa oli kaikenlaisia esitteitä ja kondomi. Tarkoitus oli kaikessa hiljaisuudessa valistaa nuorta. En muista että yhdessäkään esitteessä olisi puhuttu seksuaalisuuden monimuotoisuudesta ja ajattelinpahan jo silloin, että vähän tuli myöhässä koko kirje, vaikka oma seksielämä ei ollutkaan vielä alkanut. Koulussa ei tietenkään kukaan puhunut mitään kyseisestä kirjeestä ja oppitunnit ihmisen biologiaan lisääntymisen ja seksuaalisuuden suhteen olivat niin vähäisiä, että melkein väittäisin ettei niitä tunteja ollutkaan. Ei niistä ainakaan tullut viisaammaksi ja kuitenkin olin itseäni etsivä, ahdistunut orastava homo, joka uskoi olevansa maailman ainoa pojista kiinnostunut poika. Niinpä suljin asian mielestäni ja ahdistuin vuosien myötä vielä lisää.
Minun ja varmasti monien muidenkin lukijoiden onneksi uutisen kommentoijissa on myös järkeviä ihmisiä, joten koko aikaa ei tarvitse kiemurrella tuskissaan ja itkeä verta. Mutta mielessä heräsi ajatus siitä, että jos asiat ovat vanhemmille ja opettajille niin vaikeita, niin käyttäisivät hyödykseen alan erikoisosaajia. Seksivalistus on myöhäistä aloittaa siinä vaiheessa, kun omasta teinistä saa selville, että hänellä tyttö- tai poikaystävä. Srksistä ja seksuaalisuudesta on viisaampaa puhua avoimesti, jottei pääse syntymään kielletyn hedelmän houkutusta, sillä vanhemmathan kieltävät lasten ja nuorten mielestä kaiken kivan, jonka haluavat pitää vain itsellään ja siten pilaavat maailman ja elämän.
Fundamentalistivanhemmat dogmeineen esiintyvät sekä Salmen kolumnissa että Ylen uutisessa. Kummassakin silmille hyökkää, että lapsuutta ja nuoruutta pyritään hallitsemaan kaikin keinoin kaikilla elämän osa-alueilla ilman, että mietitään asioita realistisesti faktojen pohjalta. Hyvät vanhemmat antavat rajoja, rakkautta, opettavat kunnioittamaan ja hyväksymään erilaisuutta muissa ihmisissä sekä itsessään, opettavat elämän tosiasioita ajoissa ja antavat lasten pumpuliin kietomisen sijasta saada muutamia haavoja. En voi antaa yleispäteviä ohjeita, koska en ole asiantuntija enkä pienen tai isomman lapsen vanhempi, mutta uutena kummisetänä olen monin tavoin erään pienen lapsen kasvussa ja kasvatuksessa mukana ja tiedän tarkalleen sen, millainen kummi en halua olla – sellainen kuin omani. Useimmiten hyvä ohje vanhemmille on se, että ajatelkaa millaiset vanhemmat olisitte itse tarvinneet.
Seta