Santeri Palin

Arkisto luokalle ‘Maailmantilanne’

Olympialaiset

12.04.2008

Miksi harva suomalainen osaa lausua tuon oikein?

Lähes joka päivä on uutisoitu olympiasoihdun kulkemisesta maailmalla sekä sen aiheuttamista mielenosoituksista, jotka ovat olleet toisinaan mellakkamaisia toisinaan taas hyvinkin rauhanomaisia. Kaikkein mielenkiintoisinta (ja myös järkyttävintä) touhussa on ollut Kiinan edustajien kommentit. Ensimmäisessä tiedotteessa, jonka minä kuulin, Kiinan edustaja sanoi että kyseessä on vain pienen tiibetiläisjoukon aiheuttama mielenosoitus, joka tullaan kukistamaan. Mielenkiintoista oli myös se, että Kansainvälisen Olympiakomitean suomalaisedustaja ehdotti olympiasoihdun maailmalla kiertämisen lopettamista pysyvästi. Ja tietenkin pitää muistaa kommentointi siitä, että nuo mielenosoitukset loukkaavat olympialaisten rauhanhenkeä.

Pihkat sanon minä. Juuri nuo mielenosoitukset (varsinkin rauhalliset) minusta vain korostavat rauhanhenkeä ja olympialaisten jaloa aatetta. Kiina on mielestäni tässä suurin rikollinen ja mieltäni kuohutti Kiinan kommentti siitä että “Tiibet on Kiinan sisäinen asia, johon ulkomaiden ei pidä puuttua”. Samaa sanoo Venäjä kun puhutaan Tšetšeniasta. Jos ihmisoikeuksia rikotaan (tapahtuipa se sitten missäpäin maailmaa tahansa), YK:n tulisi puuttua asiaan. Minun nähdäkseni Kiina on se, jota pitää rangaista ihmisoikeusrikkomuksista johtuen. Olympialaisten antaminen Pekingiin on yksi suurimpia tämän aikakauden virheitä. Toki on myönnettävä, että tämän myötä ihmisistä on tullut tietoisempia Kiinan ja Tiibetin tilanteesta, joka on monille ollut hämärän peitossa.

Mitä sitten tehdä? Minusta urheilijoiden tulisi boikotoida tämän vuoden olympialaisia samoin kuin kaikkien valtioidenkin. Menkööt Venäjä sinne, jos tahtoo, mutta muutoin on hankala ilmaista mielipidettä riittävän selkeästi. Kiina käyttää olympialaisia propagandatarkoituksessa samaan tapaan kuin Hitler Saksassa 1930-luvulla.

Santeri kuittaa.