Koska Konnun kautta löytyi eräs kaukainen sukulainen, innostuin jonkin verran sukututkimuksesta. Mielenkiintoa on ollut ennenkin, mutta nyt löytyi myös energiaa tehdä asialle jotakin. Erityisen kiinnostunut olen suvustani suoraan ylenevässä polvessa eli isoisän isoisästä ja hänen isästään ja vieläkin ylöspäin. Tähän mennessä olen jäjittänyt vain oman isoisäni isoisän isän Ypäjälle, Palickalan kylän Rekolan taloon. Tiedän hänen vihkipäivänsä, vaimon nimen, lasten nimet mutta en synnyin- tai kuolinaikaa, en hänen vanhempiaan. Niinpä liityin sukufoorumille ja laitoin kyselyä asiasta, koska siellä eräs ihminen ilmoitti että hänellä on monen suvun ja talon tietoja. Kuitenkaan en ole päässyt ajallisesti vuotta 1844 kauemmas. Lisäksi sain selville sen, että isoisäni isoisän kaikki sisarukset ovat vaihtaneet sukunimensä pois Paliinista. Nytpä sitten kiinnostaakin, tuleeko tuo Palin tuosta Palickalan (Palikkalan) kylästä.

Väliedit: Nyt olen päässyt vuoteen 1781 eli 202 vuotta taaksepäin omasta syntymästäni suoraan ylenevässä polvessa. Tästä tulee joka tiedon myötä entistä kiintoisampaa.

Sitten se asian huono puoli. Olen niin kiinnostunut aiheesta, etten juurikaan jaksa keskittyä mihinkään muuhun. Kuitenkin ensi viikon keskiviikkona olisi Tampereen yliopiston puheopin ensimmäinen pääsykoeosio. Vaikka varsinaisia pääsykoekirjoja ei olekaan, toivon että olisin hieman paremmin lukenut nuo kaksi kirjaa, joihin sanottiin voivan perehtyä lisätietoja halutessaan. Ensimmäinen osio on jonkinlainen aineistokoe, joten täytyy vain toivoa, että kirjoitus lähtee sujumaan.

Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi on heittänyt ilmaan ajatuksen siitä, että tulevaisuudessa nuoria sidottaisiin mukaan vaikuttamaan siten, että äänioikeus kunnallisvaaleissa olisi jo 16-vuotiailla. Oikeusministeri Tuija Brax olisi valmis ainakin kokeilemaan ikärajan alennusta vuoden 2012 kunnallisvaaleissa.

Olen itse samaa mieltä siitä, että jollain konstilla nuoret tulisi saada kiinnostumaan politiikasta ja siitä, miten asioihin voi vaikuttaa. Enkä pidä tuota äänioikeuden laskemista ollenkaan pahana keinona, mutta se vaatii muutakin. Kouluissa tulisi kertoa enemmän vaikuttamismahdollisuuksista, siitä mitä äänestäminen parhaimmillaan äänestäjälle tuo. Jos ja kun saa oman ehdokkaansa kunnallisvaltuustoon, voi omaan ehdokkaaseen ottaa yhteyttä ja kysellä mitä hän aikoo, miten ja miksi. Ja kannattaa hieman seurata, pitääkö oma ehdokas lainkaan kiinni niistä teeseistä, joita hän on innolla ja paatoksella paasannut vaalien alla ääniä kerätäkseen. Kunnallisvaltuutetut ovat valtuustossa meidän äänestäjien äänien ansioista, joten heidän tulisi myös lunastaa äänestäjilleen antamia lupauksia. Mutta kuten on todettu, harva poliitikko muistaa lupauksiaan tai sitten he kohauttavat olkiaan ja toteavat: “No sehän nyt oli vain vaalipuhetta.” Tuollaista meidän äänestäjien ei tulisi koskaan sulattaa vaan vaatia päitä vadille. Monet meistä varmasti muistavat vielä Tehyn palkkakiistan.

Sama koskee myös kansanedustajiamme. He ovat edustamassa kansalaisia, äänestäjiään eikä tyytymätön äänestäjä katsele kauaa samaa ehdokasta. Tosin pitänee muistaa suomalainen sisukkuus, jääräpäisyys ja puoluesidonnaisuus. Monet perheet sukupolvi sukupolven jälkeen ovat aina äänestäneet samaa puoluetta ja useimmiten tietynlaista ehdokasta. Kuitenkaan politiikasta ei ole sopivaa puhua. Ainakaan minun perheessäni siitä ei ole puhuttu, ellei sitten jonkun ministerin tekemisiä ole haukuttu. Isoisäni taasen on liiankin aktiivinen vasemmistolainen, mutta mitäpä muutakaan voisi odottaa tehdaskaupungin pojalta, joka on ikänsä tottunut siihen, että kotikaupungissa valta on kommunisteilla.

Toivoa kuitenkin on. Oman kokemukseni mukaan nuoret aikuiset ovat verrattain valveutuneita ja seuraavat poliittisia tapahtumia, mutta jostain syystä äänestäminen jää vielä monella väliin. Tässä maassa äänestämättä jättäminen ei kuitenkaan ole vielä kovin suuri mielenilmaus niin kuin ei sekään, että äänestää Mustanaamiota tai Aku Ankkaa. Olen itse hyvin vajavainen ehdottamaan mitään keinoja siihen, miten nuoret saataisiin mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Moni tuntuu ennemmin lähtevän mukaan mielenosoituksiin kuin vaaleihin ehdolle. Liekö sitten niin, että pelätään liikaa niitä keski-ikäisiä kalapuikkoviiksisiä kansanedustajia, jotka ovat tekemässä tämän maan päätöksiä eduskunnassa. Suurimpana valopilkkuna näen tällä hetkellä Oras Tynkkysen, hänen kaltaisiaan tarvitaan enemmän. Vai tapahtuuko niin, että me tämän hetken nuoret lähdemme politiikkaan mukaan sitten, kun olemme niin sopeutuneita yhteiskuntaan, että emme tahdokaan muuttaa enää mitään vaan vain nostaa kansanedustajien palkkioita kausi kaudelta? Ollaanko meitä tasapäistämässä koulusta lähtien systeemiin, jota vastaan lopulta unohdamme kapinoida koska huomaamme ajautuneemme liian syvälle?

“Tarttis tehrä jotain” sanotaan, mutta kyse on siitä, kuka olisi valmis tekemään. Kuten tuolla maailmalla kuulee, on maamme parhaat poliitikot kuluttamassa kahviloiden ja kapakoiden penkkejä, ja samaan aikaan he arvostelevat maan hallintoa ja sitä, miten “kaikki menee päin persettä” ja kuinka “maan asiat olisi kunnossa jos me vain oltaisiin eduskunnassa”.

Olen alkanut harkitsemaan vakavasti politiikkaan mukaan lähtemistä. Suurin ongelma on, että pitäisi valita puolue. Tahtoisin kuitenkin pysyä puolueettomana tässä asiassa, ihan vain pyrkiäkseni näkemään mahdollisimman objektiivisesti asioiden eri puolet. Tämän maan puoluepolitiikalla sen sijaan puolueista irrallaan on hankala edetä. Joten jos lopulta päätän lähteä mukaan, lienen Vihreiden listalla jäsenenä tai sitten sitoutumattomana. Uskon, että konkreettisia keinoja asioiden parantamiseksi alkaa syntyä, kun pääsee vain ajatusta pidemmälle asiassaan. Toivottavasti tämä nykyinen yhdistyselämäni auttaa ja kouluttaa minua, jos jonakin päivänä päätän lähteä mukaan kunnallis- tai valtiopolitiikkaan.

Santeri kuittaa.