Huomaan kirjoittavani aivan liian vähän. Välillä onnistun jopa unohtamaan blogini olemassa olon ja siksi päivityksiä ei juurikaan näy eikä kuulu. Tietenkin nykyisin tilanteeseen vaikuttaa myös se, että olen maailmanlaajuisesta taloustaantumasta huolimatta onnistunut saamaan työpaikan. Nähdäkseni se on verrattain hyvä saavutus, sillä minullahan ei ole mitään ammatillista koulutusta ja työkokemuskin on hieman hajanainen. Siitäkin huolimatta onnistuin puhumaan itseni Sonera Pisteen myyntiharjoittelijaksi kahdeksan kuukauden sopimuksella. Eli töitä on ainakin syyskuun loppuun asti ja jos osoittaudun hyväksi myyjäksi, saan jatkosopimuksen.

Sukututkimukseni on hieman jäänyt, sillä pitäisi tehdä reissu Ypäjän suuntaan, mutta en tiedä, miten kirkonkirjojen tutkiminen tarkalleen onnistuisi ja mistä pitäisi lähteä liikkeelle. Jos sukutarina pitää paikkansa ja suoraan ylenevässä polvessa olisi herastuomari, luulisi siitä jotain tietoja jostakin löytyvän. Tiedä sitten, olisiko Kansallisarkistosta jotakin apua. Neuvoja ja vihjeitä otetaan mielellään vastaan.

Selkä on jälleen kiukutellut hieman tavanomaista ikävemmin. Verikokeet eivät kertoneet mitään uutta, mutta tilannetta seurataan. Pitäisi omalääkärille varata aika ja keskustella mahdollisesta lääkityksen vaihdosta tuosta Arcoxiasta hieman vahvempaan eli käytännössä menen kysymään mielipidettä siitä, josko saisin reseptin Tramaliin. Lihasrelaksantti ja kipulääke Panacod auttavat vain lähinnä unen saannissa. Nyt olen sairaslomalla, mutta maanantaina on tarkoitus taas aloittaa arkinen aherrus. Mikäli olen edelleen siinä kunnossa, että tarvitsen kävelykeppiä, niin sittenpähän on asiakkailla ihmettelemistä. Tuo ainakin persoonallisen leiman.

Edellisen päivitykseni jälkeen on tapahtunut paljon, ainakin jos asiaa miettii yleismaailmallisella tasolla. Barack Obama aloitti Amerikan Yhdysvaltojen presidenttinä ja odotukset ovat kovat. Viisaana miehenä Obama on luvannut muutoksia, mutta pitkällä aikavälillä. Eihän Roomakaan päivässä rakennettu. Maailmanlaajuinen taloustaantuma, Irakin sota, ympäristöongelmat ja Afganistanin konflikti ovat ehkäpä ne eniten maailmalla uutisoidut asiat, mutta toki presidentti Obamalla on muutakin työsarkaa. Yhdysvaltojen terveydenhoitojärjestelmä vaatisi korjaamista, köyhyyteen tulisi puuttua enkä ole valmis kehumaan heidän opetusjärjestelmäänsäkään.

Konnun perustajaan Vesa Piittiseen otettiin yhteyttä Yle X:n taholta ja lopulta kävi niin, että minä päädyin Pasilaan Ylen studioille haastateltavaksi. Haastattelu lähetettiin torstaina 26.2. klo 12:20 ja on nyt kuunneltavissa Yle Areenalta. Oli mukavaa kulkea Pasilassa viitta päällä. Osa ihmisistä ei kiinnittänyt mitään huomiota, kun taas osa tuijotti häpeilemättä. Harmi ettei ollut kunnollista sauvaa mukana, olisi ollut vielä hauskempaa. Haastattelussa kerron rakkaasta faniesineestä, joka tietenkin minun kohdallani on piippu. Tahtoisin laajentaa vähäistä piippukokoelmaani, sillä käyttöpiippuja minulla on kovin vähän. Kun kevät tästä etenee ja ilmat alkavat lämmetä, saatan hyvinkin kirjoittaa näitä tekstejäni parvekkeella ollessani. Piippu on ehkä työläs, mutta sen arvoinen, sillä kaikkine kommervenkkeineen piippujen kunnossapito, huolto ja polttelu on varsin meditatiivista. Pitää pysähtyä ja keskittyä siihen mitä tekee, kunnes savun hiljaksiin kohotessa pääsee rentoutumaan ja antaa ajatusten lentää.

Olen laajentanut elokuvakokoelmaani muutamilla tarkoin valituilla ostoksilla. Näihin kuuluvat Helen Mirrenin ja Jeremy Ironsin tähdittämä HBO:n Elisabeth I:stä kertova kaksiosainen sarja, niinikään Helen Mirrenin The Queen (Elisabeth II) sekä Bob Dylanista kertova I’m not there, jonka näin elokuvateatterissa ja johon ihastuin täysin. Cate Blanchett, Heath Ledger, Christian Bale ja muut tekevät hienoja roolisuorituksia. Saatte jossain kohtaa luettavaksenne arvioitani näistä elokuvista. Lisäksi olen hankkinut dvd-valikoimiini BBC:n 1980-luvun lopulla tekemät Narnian tarinat, joista olen ehtinyt katsoa vasta Velhon ja Leijonan.

Otin vihdoin käyttööni nuo kaksi omistamaani mustekynää ja kirjoitin ensimmäisen kirjeeni aidolla mustekynällä kalligrafiapaperille. Sellaisella kirjoittaminen on mukavaa ja jotenkin käsialani näytti paremmalta. Toistaiseksi se koskee vain satunnaisia kirjaimia, mutta kuten ennenkin olen todennut, kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Ja uskoisin, että minulla on ystäviä ja tuttuja, jotka arvostavat oikeaa kirjettä, sen sijaan että kuulumisia aina vaihdettaisiin messengerin, ircin tai facebookin kautta. Itse ainakin pidän siitä, että saan kortteja tai kirjeitä. Kirjeet vain tuntuvat olevan katoavaa perinnettä. Pelkään näkeväni sen päivän, jolloin nuoriso ei enää osaa kirjoittaa perinteistä kirjettä tai että ylipäätään kynällä kirjoittaminen muuttuisi harvinaiseksi taidoksi.

En lupaa kirjoittaa useammin, sillä en halua antaa lupauksia, joita en voi pitää. Mutta koska maaliskuussa on tarkoitus aloittaa blogin pitäminen Konnussa, tulee tämäkin blogi väistämättä mieleen. Toivoisin voivani seuraavalla kerralla pureutuvani hieman yksityiskohtaisemmin mieltäni askarruttaviin asioihin. Eräs ystäväni on sanonut, että kyselyikä on koko ikä ja olen vahvasti samaa mieltä nykyisin. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.