Aamulehden haastattelussa – jota on sittemmin lainattu ainakin Hesariin ja Iltalehteen – psykologi Jaana Haapasalo toteaa, että “Pidän metsästystä, niin kuin urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista. Se on tappava harrastusväline.” Aamulehden sivuilla aiheesta on syntynyt keskustelua, samoin muualla. Jokaisella julkisuuteen tulevalla lausunnolla on aina kannattajia ja vastustajia, harvoin sitä koko kansa nyökyttelee yhtenä miehenä jonkin lausahduksen viisaudelle. Näin varmasti tässäkin tapauksessa erimielisyyksiä löytyy, vaikka minun itseni onkin äärimmäisen vaikeaa ellei jopa mahdotonta ymmärtää niitä, joiden mielestä Haapasalo on oikeassa.

Metsästämisessä on harvoin, jos koskaan kyse vain kinnostuksesta aseisiin, sillä silloinhan rata-ammunnan ja aseiden keräilyn pitäisi riittää. Moni metsästäjä on kiinnostunut aseistaan riittävästi pitääkseen ne kunnossa ja turvallisina, mutta asefriikkiydestä tuskin voi puhua. Metsästäminen on paljon muuta: luonnossa kulkemista, leiritulia, sosiaalista kanssakäymistä muiden harrastajien kanssa, luonnon näkemistä ja riistanhoitoa. Ehkä kaikkein eniten vastustus Haapasalon lausuntoa kohtaan minulla nousee juuri siitä, että siinä peilautuu vain koulusurmat sekä ne perheväkivaltaisuudet, jotka suoritetaan ampuma-aseilla. Rata-ammuntaa minä en ymmärrä paitsi silloin, kun testataan aseen kuntoa ja tähtäystä ja harjoittelumielessä ennen metsälle lähtemistä.

Riistanhoito on suurin yksittäinen kysymys, joka nousee mieleeni arvon kriminaalipsykologian dosentti Haapasalon sanomisista. Entäs sitten, kun metsästys kielletään aseiden väärinkäytön pelossa? Ei yhteiskunnalla ole varaa kouluttaa vain muutamia ihmisiä huolehtimaan koko Suomen riistanhoidosta. Ilman metsästystä hirvi- ja peurakannat kasvaisivat huimasti, jolloin myös liikenneonnettomuuksia tapahtuisi huomattavasti enemmän ja siihen liittyvät kuolemat lisääntyisivät. Suomessa ei ole riittävän vahvaa petokantaa – jota sitäkin tarkkaillaan ja pidetään jotenkuten kurissa metsästyksellä – joka korvaisi metsästäjien puutteen. Enkä ole valmis uskomaan tuon petokannan riittävään kasvuun samalla vauhdilla verrattuna hirvieläimiin. Haapasalo “…muistuttaa, että esimerkiksi metsästyksessä ampumisen tarkoitus on aina eläinten surmaaminen. Nykyisin se ei ole tarpeen hengissä säilymisen takia.”  Haapasalon käyttämä termi surmaaminen särähtää korvaani varsin pahasti. Metsästäjät eivät surmaa eläimiä vaan tappavat niitä. Jo lakitermistö määrittelee nuo kaksi termiä eri tavoin. Lisäksi metsästäjät käyttävät tappamistaan eläimistä saatavat tuotteet melko pitkälti. Nykyisessä tuotantoyhteiskunnassa metsästys ei ehkä ole tarpeen hengissä pysymisen takia, mutta asiaa voisi tietysti kysyä niiltä, jotka ovat kuolleet esimerkiksi hirvikolarissa.

Metsästys on nähdäkseni terveellinen harrastus. Siinä oppii tuntemaan luontoa eläimistä kasvustoon, oppii kunnioittamaan luontoa eri tavoin kuin betoniviidakossa kasvaneet ihmiset. Aseen käsittely ei ole mitään korkealentoista tiedettä, vaan sen opettelu opettaa myös elämän kunnioittamiseen. Turhaan ei pidä ampua, eikä milloinkaan toista ihmistä kohti. Kaikkein pienimpiä lapsia ei tietenkään voi metsälle viedä, mutta jos teini-ikään ehtinyt poika on isänsä kanssa vielä hyvissä väleissä, niin en näe mitään syytä, mikseivät isä ja poika voisi lähteä metsälle ja tuoda vähän vaihtelua ruokapöytään. Tunnen monia perheitä, joissa ainakin isät metsästävät, enkä ole nähnyt minkäänlaisia ongelmia. Joku voisi sanoa, että ne peitellään hyvin, mutta kyllä asehulluus näkyisi pidemmän päälle päällekin päin. Kun ihminen on päättänyt syystä tai toisesta tappaa perheensä/koulutoverinsa/seurustelukumppaninsa/jonkun, niin aina siihen keino löytyy. Haapasalon kommentit tuntuvat olevan lähinnä Jokelan ja Kauhajoen sekä Oulun tapahtumien valossa äänten kalasteluksi vielä ennen kunnallisvaalien varsinaista äänestyspäivää, sillä kävi ilmi että hän on kunnallisvaaliehdokas. Paha vain, että taitaa suuri osa kehä III ulkopuolella asujista olla erimieltä Haapasalon kanssa.

En kiistä toteamusta siitä, että suurin osa ampuma-aseilla tehdyistä henkirikoksista olisi juuri miesten tekemiä, koska näin asia varmasti onkin, eikä tilastojen valossa muuta voitaisi väittääkään. Tämän valossa voisi kuitenkin laatia listan eri käyttötarkoituksiin tehdyistä välineistä, joita voidaan kuitenkin käyttää myös toisen elävän olennon vahingoittamiseen tai jopa tappamiseen. Ensimmäisenä listalla olisi varmaankin kirveet, vesurit sekä erilaiset veitset ja puukot. Sahallakin voi tappaa. Samoin jääkiekkomailoilla, kävelykepeillä, kaulahuiveilla, rengasraudoilla, millä tahansa lasi- tai posliiniesineellä, kengännauhoilla, vöillä, tyynyillä (miksei myös siis peitoilla)…lista lienee loputon, pitää vain käyttää mielikuvitustaan. Se että ampuma-aseet on tarkoitettu ampumiseen ja sitä myöten metsästyksen kyseessä ollessa eläimen tappamiseen, ei ole mielestäni oikeutus niiden totaalikieltoon. Mutta en kuitenkaan kannata täysvapautta, aselupajärjestelmä pitää olla olemassa ja sitä tulee valvoa. Salametsästäjät ovat myös ongelma, johon en kuitenkaan nyt tässä puutu.

Ja jos aseen käsittely pitäisi kieltää, niin mitä tehdään Suomen Puolustusvoimille? Tahtoisin nähdä Haapasalon nenätysten kenraaliemme kanssa ehdottamassa, että armeija luopuisi aseista koska se vääristää nuorten miesten mieliä.

This entry was posted on Tuesday, October 21st, 2008 at 00:04 and is filed under Yleinen. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.