Archive for the ‘Politiikka’ Category


Homoillaanko?

huhtikuu 7th, 2011

Homokeskustelu elää, vyöryy eteenpäin ja pulpahtaa pintaan aika ajoin. Ja miksipä ei, kaikki ilmassa olevat merkit osoittavat, että seksuaalivähemmistökeskustelulle on edelleen tarvetta ja tilausta. Viime perjantaina tuli televisiosta Voimala, jossa keskusteltiin aiheesta ja sunnuntaina tuli Ykkösdokumenttina Kati Juuruksen Kyllä homotkin siivoaa, jonka jälkeen Ylen Puhe -radiokanavalla käytiin aiheeseen liittyvää keskustelua. Studiossa mukana oli Setan puheenjohtaja Outi Hannula ja Sexpo -säätiön toiminnanjohtaja Jussi Nissinen. Samaan aikaan käytiin keskustelua kanavan chatissa, joka keräsi paikalle aiheesta kiinnostuneita ja tietenkin dokumentin katsoneita. Itse osallistuin chattiin, vieläpä omalla nimelläni ja keskustelua käytiin aihepiiristä hyvinkin laajalti. Eräs mielenkiintoisimpia asioita oli se, että chatin perusteella Hämeeseen ja juurikin Hämeenlinnaan kaivataan paikallissetaa joka mahdollistaisi toiminnan. Itsekin olisin vapaaehtoinen toimintaan, mikäli vain saadaan väkeä sen verran mukaan, että paikallisseta kannattaa perustaa. Hämeenlinnasta ja lähiympäristöstä varsinkin nuorten ja ajokortittomien on hankala lähteä Helsinkiin tai Tampereelle, jos Setan toimintaan tahtoo mukaan. Nähtäväksi jää, syntyykö mitään vai jääkö asia vain ajatuksen asteelle. Voisin tietenkin itse ottaa ohjat käsiini, mutta toisaalta toivoisin voivani lähteä toimintaan mukaan niin, että joku toinen olisi vetovastuussa. Tämä lähinnä siksi, että ainakin kevään ohjelmani näyttää tiukalta, sain nimittäin maanantaina tiedon, että protuleiri jolle menen on kesän ensimmäisiä ja alkaa 5.6. joten leirin suunnittelu tulee tapahtumaan varsin nopealla aikataululla. Tiimikoulutuspäivämäärää en ole tätä kirjoittaessani vielä saanut tietooni mutta leiri pidetään Itä-Suomessa, Kontiolahden kunnassa.

Sitten itse asiaan. Posti oli eräänä päivänä tuonut vuokraemännälle Nuotta -lehden, ilmeisestikin siksi, että hänelle joskus aikoinaan mummo oli sitä tilannut ja nyt lähetettiin viimeisin numero ikään kuin muistutukseksi että “Hei, me ollaan edelleen olemassa ja evankelioidaan kaikki”. Itse luin Nuotan aina ilmestyessään silloin aikoinaan kun olin aktiivinen seurakuntanuori enkä osannut vielä kunnolla ajatella itse. Nyt on onneksi sekä ikä että luontainen mielenkiinto asioihin opettaneet ajattelemaan ja niin entisestä, hiljaisessa uskossa olleesta seurakuntanuoresta on tullut uskonto-, kirkko- ja yhteiskuntakriittinen mies, joka on toisinaan vihainen, toisinaan turhautunut ja toisinaan maailmaa surkutteleva mutta ennen kaikkea Ajatteleva yksilö. Nyt voinkin vain ihmetellä, miten ihmeessä olen antanut seurakunnan luoman turvallisuuden tunteen sulkea silmäni maailmalta. Ehkä siksi että koulukiusattuna koin kokeneeni pahaa maailmaa ihan tarpeeksi ja seurakunnan nuorisotyössä mukana ollessa kukaan ei kiusannut ja siellä oli aikuisia joihin saattoi luottaa. En kadu aikaani kirkon piirissä, se on varmasti antanut minulle jotakin tähän päivään, jos ei muuta niin tietoutta kirkon opeista ja siitä mitä Raamatussa oikeastaan lukee.

Takaisin Nuotan ääreen. Selailtuani lehden läpi pidin tauon ja luin sitten muutaman kirjoituksen läpi oikein ajatuksella ja nyt aion puuttua tiettyihin asioihin, jotka pistivät silmääni ja aiheuttivat jonkinlaisia reaktioita – joko älyllisiä tai puhtaasti tunnepohjaisia. Aloinkin kirjoittamaan tätä tekstiä työnimellä “Lupa provosoitua” ja se kertonee jotakin suhtautumisestani lehden teksteihin. Aloitan Mika Falkin pääkirjoituksesta joka on otsikoitu niinkin kuluneella lausahduksella kuin SINÄ OLET IHME! Kyllä, luitte aivan oikein. Teksti oli otsikoitu isoilla kirjaimilla ja vieläpä varustettu huutomerkillä, jotta asia menisi varmasti perille. Ihmisille siis pitää huutaa, että “sinä olet ihme!” jotta he käsittäisivät sen. Jos nyt riisun tuon lauseen luonnontieteelliseen näkökulmaan, niin totta kai ihmisen olemassa olo on ihme, monien lähes käsittämättömien sattumien summa, sillä onhan elämän syntymistä varten ollut omanlaisensa olosuhteet joita ihminen ei ole itse saanut aikaan. Mutta ei sitä ole tehnyt mikään jumalakaan, sillä maapallon syntymä ja elämän kehittyminen on täysin selitettävissä tieteen avulla, eikä mikään tässä vuosimiljardisessa historiassa todista minulle jumalan tai jumalien olemassa oloa. Ja ennen kuin kukaan nurisee, niin kirjoitan sanan jumala pienellä, koska en puhu vain kristittyjen Jumalasta vaan yleisellä tasolla ihmistä suuremmasta voimasta (johon en siis usko) joka monesti jumalaksi mielletään.

“Elokuvateollisuuden ja mainosmiesten syöttämät mielikuvat täydellisistä naisista ja sankarimiehistä piiskaavat aikamme ihmistä eteenpäin. On pakko saada ulkokuori kuntoon ja menestyä elämässä. On todistettava itselleen ja muulle maailmalle, että kuuluu oman sukupuolensa täysvaltaisiin jäseniin. Kun tähän oravanpyörään lisätään yliseksualisoitunut aikamme, jossa hädin tuskin uskaltaa halata ystäväänsä ilman pelkoa väärinymmärryksestä ja käsittämätön sukupuolineutraalisuuden ajaminen yhteiskunnassamme, on soppa valmis.” Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt tuli tyrmäys yhdellä lyönnillä. Olen ehkä hyvinkin naiivi kaikesta kyynisyydestäni huolimatta, mutta oman käsitykseni mukaan ihmiset, jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan, osaavat myös erottaa elokuvat ja mainokset todellisesta elämästä. Jopa rakastamissani elämänkertaelokuvissa on syytä varautua käsikirjoittajan ja ohjaajan ottamiin taiteellisiin vapauksiin. Ei kai kukaan täysjärkinen ihminen kuvittele voivansa olla Teräsmies tai mainosten ylitreenattu lihaskimppu, jonka vartalo kiiltää öljystä ja ihossa ei ole ainoatakaan virhettä? Lihaskimpuksi voi päästä tekemällä töitä ja öljyä osaa iholleen levittää kuka vain, mutta virheettömiä meistä kukaan ei ole, millään tasolla. Juurikin luomet, pisamat, arvet ja ruvet tekevät meistä yksilöllisiä eikä niitä pitäisi ryhtyä peittelemään turhan takia. Eri asia on, jos esimerkiksi keskellä otsaa on suuri mansikkaluomi, siitä tahtoisi kuka tahansa eroon leikkauksella ja se on vain inhimillistä. Mainokset ja elokuvateollisuus ovat pitkälti myyntimiesten fiktiota, jotta erilaiset tuotteet menisivät mahdollisimman hyvin kaupaksi. Ei siinä ole kysymys omasta sukupuolen kokemuksesta vaan puhtaasta kapitalismista, jossa käytetään hyväksi photoshopattuja ja meikattuja ihanneihmisiä, jollaisia ei luonnossa esiinny. Mikäli kuvittelee että on olemassa kasvoiltaan tai kropaltaan täydellinen ihminen, niin todennäköisintä on, että kyseinen ihminen on rakastettusi, jonka jokainen piirre ja “virhe” tekee hänestä juuri sen kuka hän on ja miksi häntä rakastat. Mutta tämä ei ollut mielestäni se suurin asia lainaamassani tekstissä vaan vasta lämmittelen. Falkin mielestä elämämme yliseksualisoitunutta aikaa, jonka takia edes ystäviä ei uskalla halata. Anteeksi nyt vain, mutta minusta aikamme on sen suhteen vapaampaa kuin menneet vuosikymmenet 1900-luvulla. Suomalaiset alkavat hiljalleen sulaa ja sulattaa myös julkisetkin hellyyden osoitukset, eikä ystävän halaaminen tavatessa ole mitenkään tavatonta tai poikkeavaa, ystävien sukupuolista riippumatta. Ja kuka tai ketkä siitä seksistä ja seksuaalisuudesta eniten meuhkaavat? Kristillisen kirkon sisällä olevat liikkeet ja niihin kuuluvat ihmiset. Suurimpia äänessä olijoita ovat Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ja Perussuomalaisten Timo Soini sekä Pentti Oinonen, joista jälkimmäisin joutaisi biologian tunneille kun ei tunnu erottavan ihmistä ja koiraa toisistaan. Seksi ja seksuaalisuus tuntuvat olevan pakkomielteitä, eikä ihmisten anneta rauhassa olla sitä mitä he ovat. Räsänen on tuonut esille, että hän hyväksyy homot ihmisinä muttei homoseksuaalisia tekoja. Anteeksi nyt vain arvon lääkäri Räsänen, mutta kuka käskee miettimään mitä kaksi miestä tai kaksi naista makuuhuoneessaan tekee nukkumisen ja lukemisen lisäksi? Antaisitte ihmisten elää rauhassa, eivät homoseksuaalitkaan mieti mitä kristillisten ääriliikkeiden ja fundamentalismisuuntien edustajat tekevät kirkon sakastissa. Falk kirjoitti myös käsittämättömästä sukupuolineutraalisuuden ajamisesta yhteiskunnassa. Pyydän jälleen anteeksi, mutta mitä käsittämätöntä on siinä, että halutaan lakeja, jotka ovat sukupuolineutraaleja ja koskevat kaikkia yksilöitä yhdenmukaisesti. Mitä me homot viemme kristityiltä pois, jos saamme luvan mennä naimisiin ja oikeuden adoptoida? Mikä on niin kamalaa ja käsittämätöntä siinä, että halutaan toteuttaa Suomen lakia ja lopettaa ihmisten eriarvoistaminen seksuaalisen suuntautumisen perusteella?

Falk kirjoittaa ulkokultaisesti ja tekopyhästi: “Sinä olet ihme. Älä siis usko valhetta, että sinun täytyisi tekemisilläsi lunastaa paikkasi miehenä tai naisena. Sinun ei tarvitse ährätä itseäsi aikamme stereotypiamuotteihin. Lähde sen sijaan rohkeasti tutkimusmatkalle ihmettelemään, millaiseksi Jumala on sinut tehnyt. Vertailun ja kilpailun sijasta tutustu lahjoihisi ja luonteenpiirteisiisi.” Ihmisen ja elämän ihmeellisyyttä käsittelinkin jo, mutta missä sanotaan tai opetetaan, että pitäisi lunastaa paikkansa miehenä tai naisena? Minun tietääkseni ei missään, mutta sen tiedän, että tiettyä Raamatun tulkinnan suuntausta edustavat uskovat kristityt ovat sitä mieltä, että on vain mies ja nainen ja että jokaisen kuuluu kuulua jompaan kumpaan muottiin. Tämä on myös värittänyt lääketiedettä liian pitkään ja intersukupuolisiksi syntyneitä lapsia on leikelty, jotta he sopisivat siihen muottiin mitä on totuttu näkemään. Jokaisessa ihmisessä on miestä ja naista, eikä täydellisyyttä ole tässäkään kohtaa olemassa. Ja mikä ihmeen paikka pitäisi muka lunastaa miehenä tai naisena? Ihminen voi kokea olevansa jotakin miehen ja naisen väliltä, vaikka hän biologisesti olisi jompikumpi. Ihminen voi myös kokea syntyneensä väärän sukupuolen kehoon, jolloin hän saattaa haluta sukupuolenkorjausleikkauksen, jotta hän saisi täyden kokemuksen oikeasta, sisäsyntyisestä sukupuolestaan. Mutta ei, tätäkin vastustetaan, koska se on Jumalan luomistyöhön puuttumista eikä Jumala ole voinut tehdä virhettä. Vaan jos Jumala on luonut kaikki ihmiset ja jos Jumala on täydellinen, silloin homot, lesbot, biseksuaalit ja transihmiset ovat yhtä lailla Jumalan kuvia ja täyttävät elämässään sitä tehtävää jonka Luoja on heille ennalta määrännyt. Fundamentalistikristityt vain väittävät tietävänsä paremmin Jumalan suunnitelman, johon ei mahdu seksuaalivähemmistöjen edustajia. Minulle kylläkin opetettiin aikoinaan seurakunnassa, että Jumalan tiet ovat tutkimattomat eikä Hänen suurta suunnitelmaansa tunne kukaan muu kuin Hän itse. Mikä sitten Falkin kirjoituksessa on tekopyhää? Tietenkin tuo kohta, jossa puhutaan siitä ettei ihmisen pidä “ährätä” itseään tämän ajan stereotypiamuotteihin. Kysyn vain, ketkä niitä stereotypiamuotteja pitää esillä? Nämä tietyn kristillisen suuntauksen edustajat median avustuksella. Joskin myönnän että viime vuosina on menty mediassa hieman eteenpäin eikä homoja ihan aina enää esitetä pikkurilliä heiluttavina, kireisiin vaatteisiin pukeutuvina ns. neiteinä jotka puhuvat kimakalla äänellä. Mutta homot ovat syntisiä, pahoja ihmisiä jotka eivät tahdo parantua. Parantua mistä? Seksuaalinen suuntautuminen ei ole sairaus. Räsäsen pitäisi tietää tämä lääkärinä, mutta antaa kuitenkin ymmärtää toista.

“Etsi vahvuuksiasi, tutustu tunteisiisi ja tutki Raamatun sanan äärellä, millaista elämää Jumala on sinut tarkoittanut elämään. Äläkä pelkää iloita siitä hyvästä, mitä Jumala on sinulle antanut!” Tekisi mieleni jälleen puuttua huutomerkin käyttöön, mutta olkoot. Kun itse vielä olin hiljaisessa uskossa, joka oli eräänlaista lapsen uskoa Taivaalliseen Isään, tutkin monesti Raamattua yksiöni hiljaisuudessa, koska olin alkanut hyväksyä homouteni, mutta seurakuntaelämä aiheutti ahdistusta sillä elämän osa-alueella. Vahvuuksiani etsin vieläkin, vaikka jotain olen löytänytkin ja tunteet lykkäsin pitkiksi vuosiksi sivuun, luottaen vain kylmään, analyyttiseen järkeen. Miksikö? Koska minun tulkintani Raamatusta ei osu yksiin niiden kanssa, jotka pitävät minua pahana, sairaana ja syntisenä ihmisenä homouteni tähden. Ensinnäkin minulle kirkastui, että Raamattu on vain ihmisten kirjoittama eri vuosisatoina ja että kaikessa missä ihmisellä on sormensa pelissä, on inhimillisiä virheitä. Toisekseen minulle selkisi, että monissa uskonnoissa on toisistaan tietämättä kehittynyt samanlaisuuksia. Tärkein toistuva ajatus tunnetaan kristillisyydessä juuri sinä ajatuksena, joka fundamentalisteilta tuntuu puuttuvan täysin: kohtele ihmisiä niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan. Kultainen sääntö tulisi olla ohjenuorana kun keskustellaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Tässä asiassa Oras Tynkkynen loisti syksyn A2:n homoillassa, kääntämällä Räsäselle toisenkin posken ja koittamalla saada ihmiset tajuamaan, miten paha olo syntyy siitä kun ei saa samaa kohtelua kuin ns. normiväestö eli heterot. Jos uskoisin Jumalaan, iloitsisin juuri homoudestani, josta on tullut tärkein voimavarani tässä elämässä, jossa koitan saada muita ihmisiä ajattelemaan ja jonka tahdon käyttää yrittämällä tehdä tästä maasta edes piirun verran paremman paikan elää. Minulle Raamattu sanoi vuosia sitten, että minun tulee elää omana itsenäni ja että kelpaan Jumalalle juuri sellaisena kuin olen, sillä kukaan meistä ei ole synnitön uskonnon näkökulmasta katsottuna. Sen jälkeen heräsin ja lakkasin uskomasta satuihin.

“Miehinä ja naisina olemme ja tulemme olemaan erilaisia, mikä on Jumalan luomistyön rikkautta.” Kyllä, näin voimme nähdä asian olevan, mikäli uskomme kristinuskon mukaisesti. Sehän siinä onkin parasta, lupa olla oma itsensä ja erilainen kuin muut. “Jatkuvan kilpailun ja oman paremmuuden todistelun sijasta meidän tulisi olla kiitollisia siitä, kuinka erilaisina täydennämme toisiamme.” Kyllä, minäkin vastustan liiallisuuksiin menevää kilpailuhenkeä ja oman paremmuutensa jatkuvaa todistelua. Ja kyllä, olen samaa mieltä siitä että erilaisuutemme täydentää toisiamme, en ainakaan itse tahtoisi tavata toista, täsmälleen itseni kaltaista ihmistä. Tuskin kukaan ajatteluun kykenevä yksilö haluaa. “Olet ihme juuri sellaisena kuin olet – älä siis ryhdy huonoksi kopioksi matkimalla jotakuta toista.” No niin, jälleen tekstiä, joka on helppo allekirjoittaa sen enempiä ajattelematta. Mutta kun miettii mitä Falk on aiemmin tuossa pääkirjoituksessaan kirjoittanut, nousee jälleen niskakarvat pystyyn ja varoituskello pääni sisällä huutaa ääntään käheäksi toistamalla sanaa “tekopyhä”. Meidän siis tulee ajatella itseämme ihmeenä ja pyrkiä välttämään stereotypiamuotteja ja toisten matkimista. Kaikki tämä kuulostaa kauniilta ja hyvältä, mutta sanat tulevat sellaiselta mieheltä, joka oli mukana Älä alistu -kampanjassa. Sanoma tuntuukin olevan, että ollaan vaan erilaisia, mutta vain sillä tavalla erilaisia kuin me sallimme. Suorastaan naurettavaa ja edelleen, äärimmäisen tekopyhää.

Olen jo aiemmin kirjoittanut Älä alistu -kampanjasta, mutta Nuotan sivuilta se jälleen hyökkäsi silmille. TV7 esittää joka neljäs maanantai ohjelman Kissa pöydälle (olen itse aikoinaan toimittanut saman nimistä seurakunnan nuorten lehteä ja jolla ei ole mitään tekemistä tuon ohjelman tai Nuotan kanssa) ja siihen liittyen lehdestä löytyi Älä alistu! otsikon alle tehty lyhyt juttu. “Studiovieraiden lisäksi tutustuimme biseksuaalisuudesta vapautuneeseen tyttöön, joka halusi rohkaista myös muita sukupuoli-identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa kamppailevia nuoria pysymään Raamatun Sanassa ja rakentamaan identiteettinsä sen varaan, millaiseksi Jumala on miehet ja naiset luonut.” En edes tiedä mistä aloittaisin. Olen työstänyt ajatuksiani jo muutaman päivän, sillä olen vain ollut niin tuohtunut mutta myös säälivä, etten ole saanut kaikkia ajatuksiani kerralla kasaan ja tekstiksi asti. Mutta mennään vaikkapa järjestyksessä: biseksuaalisuudesta vapautunut tyttö. Miten seksuaalisuudesta vapaudutaan? Ei se ole kahle tai vankila, johon ihminen on tuomittu, vaan osa luonnon ja ihmisen monimuotoisuutta. Tämän lisäksi minun – ja käsittääkseni tieteenkin – silmissä jokainen ihminen on tavallaan biseksuaali, sillä jos piirrämme janan, jonka toisessa päässä on 100% homoseksuaali ja toisessa päässä 100% heteroseksuaali, ei ainutkaan ihminen sijoitu kumpaankaan ääripäähän. Joten miten voi vapautua asiasta, joka meissä kaikissa on, muutoin kuin kuolemalla? Lisätietoa kannattaa etsiä vaikkapa tutustumalla Kinseyn raporttiin. Tämä tyttö halusi siis rohkaista muita nuoria, jotka kamppailevat sukupuoli-identiteetin ja seksuaalisuuden kanssa, pysymään Raamatun Sanassa. No hyvä, minäkin olin joskus nuori ja kamppailin kyseisten asioiden kanssa varsin pitkään eikä Raamattu pelastanut minua tai “vapauttanut” seksuaalisuudestani. Ihmisen kehitykseen kuuluu, että pohtii teini-iässä ja myöhemminkin, kuka ja millainen on. Nämä kysymykset eivät koske vain sukupuoli-identiteettiä ja seksuaalisuutta vaan ihmistä kokonaisuutena. Raamatun Sanan pakkosyöttäminen itseään etsiville teineille on äärimmäisen suurta pahuutta ja ihmisen arvon latistamista, eikä viesti mitään muuta kuin “sinä et kelpaa ellet ole sellainen kuin me haluamme sinun olevan”. Arkkipiispa Mäkinen onneksi reagoi varsin nopeasti Älä alistu -kampanjaan. Nuorten pakkoeheyttäminen ja muottiin pakottaminen on myös pahimman lajin henkistä väkivaltaa.

“Sekoittamalla ja turmelemalla ihmisen tietoisuus omasta sukupuoli-identiteetistä ja -roolista on helppo kulloisenakin maailmanaikana painostaa ihmiset alistumaan ympäröivän yhteiskunnan viestiin “oikeasta” sukupuolisuudesta.” Niin kuka sekoittaa ja turmelee? Kristityt äärilahkot eivät anna ihmisten olla sitä mitä he syntyjään ovat, vaan pitäisi parantua, vapautua ja eheytyä, mikäli kuuluu seksuaalivähemmistöön. Ja mitä ihmettä ajetaan takaa väittämällä, että ihmisiä painostetaan alistumaan ympäröivän yhteiskunnan viestiin “oikeasta” sukupuolisuudesta? Oikeaa sukupuolisuutta on vain se, minkä ihminen kokee itselleen oikeaksi. Ympäröivä yhteiskunta ei sinällään painosta meitä sukupuolirooliin, mutta kristityt liikkeet kylläkin koittavat painostaa meitä vain miehen ja naisen rooliin. Yhteiskunta on kehittynyt ja kehittyy koko ajan, mikä tarkoittaa sitä, että hiljalleen aletaan tunnustaa muidenkin ihmisten olemassa olo kuin stereotypiaan kuuluvat mies ja nainen.

“Todellinen identiteetti miehenä ja naisena ei kuitenkaan löydy vertailemalla itseä muihin ihmisiin, juoksemalla lähes uskonnollisia mittasuhteita saaneen tasa-arvofilosofian perässä tai alistumalla ihmislähtöisiin teorioihin sukupuolisuuden rakentumisesta. Jokainen ihminen on äärettömän arvokas ja äärettömän ainutlaatuinen juuri siksi, että todellinen identiteetti miehenä ja naisena on lahja Jumalalta kuten pelastuskin; lahjoitettu yksin armosta ja yksin uskosta.” Jälleen ulkokultaisuuksia, tekstiä joka saattaa äkkiseltään kuulostaa melkeinpä järkevältä, hyvältä ja oikealta, mutta kun muistetaan asiayhteys, tajuamme että tämä on samaa Raamatulla päähän lyömistä kuin aiempikin. Jos joku ymmärtää, mitä pahaa on tasa-arvofilosofiassa, niin kertokaa minullekin. Minä näet koen, että ihmisten tulisi olla tasa-arvoisia ikään, sukupuoleen, väriin, seksuaaliseen suuntautumiseen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Koen myös, että tällä hetkellä tämä ei toteudu. Jos kerran jokainen ihminen on äärettömän arvokas ja ainutlaatuinen, niin miksi lahjaksi saatu identiteetti ei voi käsittää muita vaihtoehtoja kuin mieheyden ja naiseuden? Miksi ihmiset pitää laittaa eriarvoiseen asemaan tekopyhillä saduilla oikeutettuina? Kysyn jälleen: Mitä pahaa on ihmisten tasa-arvoisuudessa?

“Joskus tämän totuuden kohtaaminen ja sen mukaisesti eläminen voi tuntua pelottavalta hypyltä tuntemattomaan ja vaatia uhrauksiakin, kuten esimerkiksi homoseksuaalisuuden harjoittamisesta luopuneella tytöllä, jonka haastattelu uusimman jakson alussa nähtiin. Hänen esimerkkinsä on kuitenkin meille rohkaisuna siitä, että lähtiessämme ehdoitta ja varauksitta etsimään  sukupuoli-identiteettiämme Jumalan Pyhään Sanaan sitoutuen voimme myös luottaa siihen, että itse Jeesus johdattaa meidät perille asti.” En enää tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa vai molempia. Ensin puhutaan biseksuaalisuudesta vapautuneesta tytöstä, joka yhtäkkiä onkin luopunut homoseksuaalisuuden harjoittamisesta. No, ei se mitään, seuraavaksi voimme sitten etsiä sukupuoli-identiteettiämme sitoutumalla Jumalan Pyhään Sanaan ja luottaa sitten Jeesuksen johdatukseen. Edellisessä merkinnässäni linkitin videon Stephen Fryn puheesta katolista kirkkoa vastaan. Kristillisyyteen ylipäätään liittyen olen samaa mieltä Fryn kanssa siitä, että tuo galilealainen puuseppä, tuo nasaretilainen juutalaismies Jeesus potkittaisiin kirkosta niin nopeasti pihalle, ettei kukaan ehtisi kissaa sanoa saati sitten sellaista pöydälle nostaa. Rauhan ja rakkauden sanomaa julistanut Jeesus oli syntisten ystävä, vieraili halveksittujen luona ja käski päästää lapset luokseen vaikka oli lepäämässä. Mies, jonka juutalaisten lakien mukaan olisi pitänyt olla kivittämässä huorin tehnyttä naista, totesi vain että synnitön heittäkööt ensimmäisen kiven. Ja kuka kehtaa väittää minulle, että tuo mies ei olisi homojen, lesbojen ja muiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ystävä? Olen täysin vakuuttunut siitä, että rakkauden sanomassaan Jeesus olisi antanut siunauksensa rakastuneelle parille vaikka olisivatkin olleet samaa sukupuolta. Vanha Testamentti ja Paavali puhuvat muuta, mutta miksi luottaisimme takkinsa kääntäneeseen mieheen, joka vaihtoi ääripäästä toiseen ja joka syystä tai toisesta on korotettu Jeesuksen rinnalle suureksi opettajaksi.

Ja ei, en lopettanut vielä, mutta Nuotan jätän tässä vaiheessa sivuun, eiköhän mielipiteeni tullut jo kaikille selväksi, mikäli se entuudestaan oli epäselvä. Mutta pysyn silti aiheessa, sillä törmäsin erääseen mielipidetekstiin, jota tahdon kommentoida.

Yleisöltä

Miksi mies tahtoisi olla kuin nainen?

Lauantai 02.04.2011

Ja nainen kuin mies? Miksi kaksi samaa sukupuolta olevaa saa seksuaalisen himon toisiinsa?

“He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittavat ja palvelevat luotua enemmän, kuin luojaa, häntä, joka on iankaikkisesti ylistetty. Sen tähden Jumala on jättänyt heidät häpeällisen himon valtaan.”

Homous ja lesbous ovat Jumalan tuomio siitä, kun ei ole kunnioitettu Jumalaa luojana ja seuraus siitä on homouden ja lesbouden lisääntyminen. Ja johtuu siitä, että monet ovat omaksuneet evoluutioteorian totuutena.

Suomessa on järjestö SETA, joka on tehnyt tästä tasa-arvo asian. Ja ajaa seksuaalisyntien ja luonnollisen seksuaalisuuden välistä yhdenvertaisuutta. Nyt vääryyttä ajetaan tasa-arvoiseksi sen kanssa mikä on oikein. Se on todella paholaismaista toimintaa. Joka vaihtaa yhden pahuuden hyveenä tasa-arvon nimissä, vaihtaa myöhemmin jonkin muunkin totuuden valheeseen.

Hyvä ja paha eivät ole tasa-arvoiset. Voi, homoja ja lesboja heidän ahdistuksissaan! Vaikka he saisivat kirkollisen vihkimyksen suhteelleen, tuskin tekisi heitä yhtään sen onnellisemmiksi. Vain sovinto Jumalan kanssa tekee onnelliseksi. Jeesuksen antama mielen puhtaus vapauttaa pahojen mielikuvien vallasta. Jumalan puhtauteen rakastuminen romuttaa pahat kuvitelmat ja antaa tilalle puhtaat halut.

MIRJAM YLITALO

Alajärvi

Tämä on siis lauantailta 2.4. Ilkasta. Tiedän, olette ehkä jo kyllästyneet aiheeseen, mutta puhun siitä mikä minulle itselleni on tärkeää, koska en tiedä muusta. Olen homo, kuten olen tuonut ilmi, mutta en todellakaan koe haluavani olla kuin nainen. En koe syntyneeni väärään sukupuoleen enkä halua pukeutua kuin nainen tai elää kuin nainen. Koen olevani mies ja tunnen oloni hyväksi sekä sukupuoleni että seksuaalisen suuntautumiseni suhteen. Mutta että homot ja lesbot olisi jätetty häpeällisen himon valtaan. Ja mistäköhän himosta tässä nyt taas on kyse? En minä koe himoitsevani muita miehiä, mutta tiedän että tahtoisin vakaan, onnellisen parisuhteen jossa rakastettuni on toinen mies. Sitä minä olen, enkä muuta voi, enkä halua voida muuta. En minä katsele yleisessä saunassa muita miehiä himoiten tai ajatellen millaista seksi heidän kanssaan olisi. En ajattele kadulla vastaantulevia miehiä sänkyyni tai pohdi, millainen varustus heiltä löytyy housuista. Tuntuu täysin naurettavalta mutta myös kurjalta kun homot ja lesbot ajatellaan heti vain seksin perässä olevina kieroutuneina yksilöinä, jotka tahtovat maata jokaisen vastaantulijan, mikäli tämä sattuu olemaan samaa sukupuolta. Ja että homous ja lesbous olisi Jumalan tuomio koska Häntä ei ole kunnioitettu? Jumalan kunnioittamatta jättämistä on se, ettei kunnioita jokaista ihmistä ihmisenä vaan tuomitsee heidät seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Seuraus kunnioittamattomuudesta on homouden ja lesbouden lisääntyminen? Ja johtuu evoluutioteorian hyväksymisestä totuutena? Voi Mirjam hyvä, niin raamatullinen nimi kuin sinulla onkin, menet nyt hieman liian pitkälle ja tunnut puhuvan asioista, joita et ymmärrä. Homous ja lesbous ei ole lisääntynyt vaan sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan, myös muiden eläinten kuin ihmisten parissa. Jos tuntuu siltä, että homous ja lesbous ovat lisääntyneet, johtuu se siitä, että me emme enää suostu olemaan hiljaisia kaappiin kätkeytyjiä, vaan haluamme tasa-arvoisen kohtelun yhteiskunnassa, jota niin usein hyvinvointiyhteiskunnaksi nimitetään. Mutta että olemme ahdistuneita jos satumme olemaan homoja tai lesboja? Osa varmasti onkin, varsinkin jos elää Mirjamin kaltaisten ihmisten keskuudessa, eivätkä koe oloaan turvalliseksi. Osa meistä haluaa kirkon aamenen liitoilleen, koska kokevat että Jumalan rakkaus on niin suurta että sukupuoli menettää merkityksensä, jos vain rakastaa. Moni homo ja lesbo on varmasti onnellisempi omana itsenään kuin Mirjam tässä ahdistuksessaan kun homot ja lesbot tuntuvat valtaavan maailman ja oikeamieliset ja vanhurskaat poljetaan maan rakoon. Ennen kuin luovuin uskostani, olin sovinnossa Jumalan kanssa ja homo ja harjoitin homoseksuaalista toimintaa eli toteutin itseäni. Minulle on ilmeisesti opetettu väärin, eikä Jumala olekaan rakkaus vaan äkkipikainen, julma, ihmisiä vihaava olento, joka todennäköisesti on unohtanut koskaan luoneensakaan maailmaa ja ihmisiä. Sääliksi käy uskossaan sokeita, jotka eivät toivo kanssaihmisilleen onnea ja rakkautta.

 

 

Uskontoa ja politiikkaa

maaliskuu 28th, 2011

Juuri kun luulin, ettei Perussuomalaisten ohjelmajulkistuksen jälkeen mikään enää alita peruskallion alla olevaa rimaa, menee Nuotan kampanja niin syvälle magmakerrosten alle, että alemmas mennäkseen tuleekin toiselta puolella ylös. Olen käytännössä ollut suuren osan päivästä vain niin tyrmistynyt, että en ole saanut muotoiltua ajatuksiani millään muotoa puheeksi tai tekstiksi. Mutta pakko minun on asiasta kirjoittaa, koska asia liippaa vähän liiankin läheltä. A2:n homoillan jälkeen – joka hienoa kyllä palkittiin vuoden journalistitekona – en uskonut että näin vaalien alla enää mikään nostaa homoseksuaalisuutta ja nuorten seksuaalivähemmistöihin kuuluvien asiaa ja asemaa päivän puheenaiheeksi. Olin (ehkä onneksi) väärässä.

Ensinnäkin tuollainen “Älä alistu” iskulauseella kampanjoiminen herättää varmasti huomiota. Ensin alkuun ajatus kuulostaa hyvältä, ettei pidä alistua kaikkeen mitä yhteiskunta ja elinympäristö odottaa ja pakkosyöttää. Mutta kun sitten käykin ilmi, että “Älä alistu” ajaakin takaa itsensä kieltämistä ja Raamatun ohjeiden mukaan elämistä, herää kauhu. Tämä nuorille suunnattu kampanja on suorastaan väkivaltaista pyhällä kirjalla päin näköä paiskimista ja päähän hakkaamista. Seksuaalivähimmistöihin kuuluvilla nuorilla on nyt jo tunnetustikin muita nuoria suurempi itsemurhariski. Mitä tuollainen kampanja tekeekään niille vähemmistönuorille, jotka vieläpä elävät ympäristössä, jossa perhe, ystävät ja koko elämänpiiri kannattavat tuollaisia vanhentuneita käsityksiä ja vanhoilliskristillisiä tapoja? Miten homonuori selviää noin ahdistavassa ympäristössä, kun joutuu varomaan sanojaan, vastailemaan kysymyksiin tyttöystävästä, elämään kaikin puolin piilossa ja joutuu jatkuvasti pelkäämään syrjintää – jopa oman perheen sisällä?

Tiedän aiheen jo vanhentuneen ja siksi en nyt tuosta kampanjasta enempää saarnaakaan, mutta eteen on tullut kuitenkin kommentteja vielä jälkikäteenkin ja yksi niistä herätti mielenkiintoni mutta myös kummastukseni. Oltuani viikonlopun poissa kotoa, törmäsin Piispa Revon ajatuksiin vasta tänään. Tokihan jo A2:n Homoillan jälkeen (ja sitä ennenkin) tiedettiin mitä mieltä herra Piispa on aiheesta, mutta siltikään en ymmärrä, miten homouden ja homojen hyväksyminen murentaisi kirkon arvopohjaa. Eivät homot homostele sakasteissa tai kirkon alttareilla joten miksi kahden ihmisen rakkaudesta tehdään niin suuri asia kirkon sisällä? Vain kirkon äärifundalistisimmilla liikkeillä ja jäsenillä tuntuu olevan suurin pakkomielle kieltää seksuaalisesti heistä poikkeavien mahdollisuus toteuttaa itseään ja rakkauttaan ja rakastetuksi tulemista. Piispa Repo: “Ihmisten kohtaamista heidän omista lähtökohdistaan käsin pidetään tärkeämpänä kuin oman opin esillä pitoa. Välillä kuulee väheksyttävän moniäänisyyden nimissä kristinuskon perinteistä kirkollista oppia ja samaan aikaan esitettävän ehdotuksia uusiksi opillisiksi ajatuksiksi.” On varmasti paljonkin tahoja, jotka haluavat unohtaa kirkon opit, mutta eikö kirkkoon kuulu se, että ihminen kohdataan sellaisena kuin hän on? Kirkon opin mukaan jokainen on syntinen, mutta Kristukseen uskova pääsee Taivaaseen.

Jos kirkko alkaa arvottaa – tai pikemminkin antaa kovaäänisten fundamentalistien arvottaa kirkon nimissä – että toisen usko on puhtaampaa kuin toisen, ollaan pahan kerran metsässä. Itse uskoin aikani ja olin aktiivinen seurakuntanuori, mutta myös etsin itseäni kuten teineillä on tapana. Nykyisin en usko, mutta arvostan joitain asioita kirkon asioista ja kunnioitan toisten uskoa, kunhan eivät hakkaa minua Raamatulla päähän, sillä olen lukenut sen. Koin myös seurakuntaelämän ahdistavana kun aloin hyväksyä oman homouteni, siitäkin huolimatta että vastaanotto nuorisotyön piirissä tuskin olisi ollut negatiivinen, päinvastoin. Mutta silti olisi saanut olla varovainen sanojensa kanssa. Ja mitä tuohon Revon kommenttiin tulee, niin eikö Kristus itse kohdannut ihmiset heidän omista lähtökohdistaan? Yksi oli rikas, toinen huorintekijä, kolmas vihattu veromies? Eikö juuri Kristus sanonut että synnitön heittäköön ensimmäisen kiven? Hän itsekään ei sitä heittänyt vaikka kirkon opin mukaan Kristus on ainoa synnitön maailmanhistoriassa? Ja nykyisin ääriuskovia edustavat käyttävät samoja lainauksia tehdäkseen itsestään marttyyreita joita he eivät ansaitse olla. Todellinen marttyyri on uskova homo/lesbo/trans-ihminen, joka tahtoisi tulla hyväksytyksi kirkon ja Raamattuun uskovien piirissä omana itsenään. Jokainen kuulemma kun on Jumalan luoma ja siksi hänelle rakas, synteineen päivineen.

Edelleen Piispa Repo jatkaa: “Apostoli Paavali oudoksui galatalaisia, jotka olivat valmiita vaihtamaan uuteen, “toisenlaiseen” evankeliumiin: “Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin. Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia” Tästä päästään toiseen asiaan, joka minusta on epäkohta: Paavali. Hän ei koskaan itse tavannut Kristusta kuin ilmestyksen kautta ja kuitenkin hänen sanojaan pidetään ehdottomina totuuksina, toisinaan sanatarkasti toisinaan tulkiten, mikä lukijalle kulloinkin parhaiten sopii. Miksi te, arvon uskovat jotka tuomitsette homoseksuaalisen käytöksen, nostatte Paavalin jalustalle tässä asiassa, mutta kuitenkin jätätte huomioimatta muita asioita? Onko kirkko itsessään hajoamassa liian moniin tulkintoihin? Olen itse myös silloin kun uskoin, hyväksynyt naispapit, homot, lesbot ja muut niin sanotut erilaiset, sillä olen itse kokenut aina olevani hieman erilainen kuin muut, enkä tarkoita nyt seksuaalista suuntautumistani vaan jotakin toisenlaista erilaisuutta, jotakin mikä saa minut edelleen ajattelemaan etten kuulu tähän maailmaan.

Mutta olenko minä Kristuksen evankeliumin vääristäjä, kun sanon että Paavali meni vikaan? Hänhän käski naisen vaieta seurakunnassa, joten miksi uskossaan jyrkkä Päivi Räsänen näkee oikeudekseen tuomita muiden ihmisten rakkauden ilmaisut toisiaan kohtaan? Tämä on jälleen niitä asioita, joista uskovat ja fundamentalistit erityisesti pitävät meteliä. Miten he uskovat oikein ja he tietävät mikä osa Raamatusta pitää ottaa sanatarkasti ja mikä on ohitettavissa oleva asia. Usein niitä, jotka puolustavat homojen, naisten ja muiden ryhmien oikeuksia kirkon sisällä Raamatun kohtiin vedoten, saavat kuulla miten he tulkitsevat Raamattua väärin ja mielensä mukaisesti valitsevat vain heille sopivat jakeet. Samaan syyllistyvät myös muut keskustelun osapuolet. Ja kun tuon näitä ajatuksiani esille, saan itse useimmiten vastaani ympäripyöreää nieleskelyä ja änkytystä tahi jankutusta siitä että olen väärässä, vaikkei toisella puolella ole mitään perusteluita, miksi minä olisin väärässä. Ja nyt joku sanoo, ettei uskoa tarvitse perustella…jos ei, niin mistä moinen meteli ja miksi syntyy tuomitseva “Älä alistu” -kampanja?

Tähän väliin video, jossa Stephen Fry perustelee, miksi katolinen kirkko ei ole hyvän voima maailmassa. Olen itse vakuuttunut ja vaikuttunut herra Fryn argumenteista ja siksi mainostan tätä aina kun mahdollista…tai ainakin melkein. Kiinnittäkää huomiota siihen, mitä Fry sanoo eräästä galilean juutalaisesta puusepästä.

Sitten toiseen kirkkoon liittyvään asiaan, joka myös jossain määrin liippaa edellistä aihetta. Olen jo tovin ollut sitä mieltä, että kirkko ja valtio pitää erottaa toisistaan, eikä politiikkaan pitäisi liittää millään tavalla uskontokeskustelua, sillä uskonto ja usko ovat KIRKON asioita ja jokaisen yksilön oma asia, ei poliittinen kysymys. Oli äärimmäisen ilahduttavaa lukea uutinen 15-vuotiaasta roomalaiskatolisesta tytöstä, joka kritisoi Timo Soinia politiikan ja uskonnon sekoittamisesta. Kirkkoa repii tällä hetkellä se, että sen sisällä on monta eri toimijaa, jotka toimivat omissa nimissään ja pitävät kiinni vanhentuneista käsitteistä ja ovat enemmän ääriliikettä kuin kirkon varsinaisten jäsenten edustajakuntaa. Ja nämä toimijat saavat tavallisen rivikansalaisen ajattelemaan että heidän ajamansa asia on kirkon mielipide, vaikka näin ei olisikaan. Kirkko tulisi erottaa valtiosta, sillä Suomen pitäisi olla vapaa maa – maa jossa on uskonnonvapaus. Mitä uskonnonvapautta se on, että ihminen syntymästään lähtien kuuluu kirkkoon, josta ei edes tiedä mitään? On perinteistä kasvattaa lapsi kirkon jäsenenä jos vanhemmatkin sitä ovat ja on perinteistä kastaa lapsi parin kuukauden ikäisenä. Kaste vain ei ole pelkkä nimenantotilaisuus vaan siinä kummeilta kysytään lapsen puolesta, että tahtooko tämä ottaa Kristuksen elämäänsä. Olenko se vain minä, vai onko siinä jotakin kummallista?

Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa olisi enemmän kuin järkevää erottaa kirkko ja valtio toisistaan. Kirkko saisi rahansa kolehdeilla ja lahjoituksilla niiltä ihmisiltä, jotka sen tahtovat antaa ja jotka kokevat jotakin saavansa tai muutoin tahtovat kannattaa krikon toimintaa. Ei verorahaa kirkolle, vaan lyhennetään valtionvelkaa ja tuetaan julkisia palveluita kuten terveydenhoitoa, parannetaan opiskelijoiden ja eläkeläisten asemaa. Yksi suurimpia – ellei suurin – suomalainen runoilija Eino Leino kirjoitti jo yli sata vuotta sitten lehtikirjoituksen, jossa hän ajaa kirkon ja valtion pitämistä erillään (kohdasta 03:38min). On paha sanoa enää Leinon päälle mitään, sillä hän ajaa takaa nimenomaan vapautta. Usko ja uskonto tai mikään kirkko ei saa valtiollisesti nauttia etuoikeuksista toisiin verrattuna, mutta eipähän tuo vieläkään valitettavasti mene niin. Tietenkin Leinon teksti on tänä päivänä osaltaan vanhetunutta, sillä on asioita jotka ovat muuttuneet, mutta suurin asia on edelleen vinksallaan: kirkko ja valtio ovat naimisissa keskenään. Lait ovat ihmisten laatimia ja niitä on helpompi muuttaa kuin kirkon oppeja ja niin tulee ollakin.

Jos ja kun kirkko saataisiin irti toisistaan, olisi se valtiollisesti taloudellinen hyöty mutta myöskin myöntymys sille, että politiikka ja uskonto eivät kuulu saman katon alle. Samaten koko väestörekisterijärjestelmä saataisiin maistraattien asiaksi ja kirkko pitäkööt vain rekisteriä jäsenistöstään, aivan kuten yhdistykset pitävät jäsenrekisteriä. Kirkko pyytäköön kolehteja ja avustuksia toimintansa perusasioiden järjestämiseksi ja muu siirrettäköön valtiolle tahi kunnille. Valtiosta eronnut kirkko voisi keskittyä siihen, mikä on kirkon asia  - uskonoppi. Mutta näinhän ei tule käymään, koska se lienisi kirkolle miljoonien ja taas miljoonien eurojen tappio. Kirkko on elänyt leveästi monissa seurakunnissa ja eläkepommi räjähtänee käsiin, mutta valtio takaa eläkeläisille minimitoimeentulon. Kirkon ja valtion eron myötä saataisiin myös uskonnollinen ja opillinen keskustelu pois politiikasta ja vaaleista. Saa siellä minun puolestani olla kristillinen puolue ehdokkaineen mukana, sitä en kiellä, mutta valtiota ei tule hallita uskontojen ja kirkkojen näkökulmia kunnioittaen vaan valtion kansalaisten äänestysten mukaisesti, sillä Suomi on – tai ainakin pitäisi olla – perustuslaillinen kansantasavalta. Samaa syssyyn pitäisi myös tehdä äänestys- ja vaaliuudistus, jotta kansan tahto selkeämmin erottuisi eduskunnan toiminnassa. Väitänpä vielä, että presidentin valtaoikeuksiakaan ei pitäisi enää kaventaa, sillä hänet on suoremmin valinnut Suomen kansa kuin eduskunnan, johtuen tästä puolue- ja ääntenlaskujärjestelmästämme.

Toivottavasti itse osaisin ajatella asioita erilaisista näkökulmista, jotta en syyllistyisi niin pahaan ääriajatteluun kuin mistä muita syytän…mikäli usko voi ajatteluun millään tavalla rinnastaa.

Pohdintaa A2 Homoillan pohjalta

lokakuu 13th, 2010

Eilinen Yle TV2:n A2 Teeman Homoilta on aiheuttanut ihmisten jonkinasteisen joukkopaon kirkosta. Kyseinen uutinen ei minua yllättänyt, varsinkaan kun seurasin koko ohjelman alusta loppuun, vaikka välillä pahaa tekikin kun kuunteli Päivi Räsäsen, Pentti Oinosen ja Pasi Turusen mielipiteitä. On suorastaan käsittämätöntä, että ihmisiä edelleen halutaan laittaa ja asetetaan eriarvoiseen asemaan sen perusteella, mikä sattuu ihmisen synnynnäinen seksuaalinen suuntautuminen olemaan. Räsänen kehtasi väittää, että avioliitto on universaalisti miehen ja naisen välinen asia kautta ihmiskunnan historian. Anteeksi nyt vain, mutta ihmiskunnan historia tuntee paljon muitakin perhemuotoja kuin pelkästään nykyisen ydinperheen. Toisekseen on todettava, että kaikki jotka puhuivat homoliittoja vastaan ja käyttivät argumenttina mm. Raamatun sanaa, puhuivat hyvin paljon siitä, mikä on luonnollista. Miksi Raamattu olisi luonnollisuuden ylin opas, kun kerran evoluutioteorian (laajemmin hyväksyttynä kuin Raamattu) mukaan luonto on kehittynyt ja kehittyy edelleen. Luonnosta (joka siis tässä kohtaa sisältää kaikki eläimet ja oikeastaan koko ekosysteemin) löytyy paljon esimerkkejä eläimistä, joilla on homoseksuaalisia taipumuksia. Varsinkin Pasi Turunen toi koko ajan esille että avioliitto on miehen ja naisen välinen – ja nyt pommi – luonnonjärjestyksen mukainen asia. Avioliitossa ei ole mitään luonnonjärjestyksen mukaista ja silti Turunen kehtasi väittää sitä yhtä lailla luontoon kuuluvaksi kuin painovoimaa.

Oras Tynkkysen, Manne Maalismaan ja Elsa Saision kommentit ja mielipiteet olivat järkeviä, hyvin perusteltuja ja pyyhkivät selvästi pöytää Räsäsellä ja Oinosella, Turusesta puhumattakaan. Mielenkiintoista illan keskustelussa oli se, että koko ajan tuotiin esiin ettei homojen pitäisi saada kirkon siunausta liitolleen. Minulle sopii, että kirkko pitäytyy opeissaan, mutta saisi myös samantien tehdä eron valtiosta, sillä nähdäkseni – ja toivoakseni – asumme demokraattisessa kansanvallassa, emme valtiossa, jonka laeista päättää kirkko tai muu taho joka poimii niin sanotuista pyhistä kirjoituksista itselleen sopivia kohtia joita voidaan tulkita juuri siten kuin satutaan haluamaan. En kiistä, etteikö esimerkiksi Raamatusta löytyisi yleispäteviä elämänohjeita, mutta samankaltaisia hyviä elämänohjeita löytyy kaikkien suurten uskontojen opeista. Tärkeintä ehkä olisi lisätä ihmisten tietoutta asioista eli tuoda esille ettei homot ole sen kummempia ihmisiä kuin heterotkaan. Mielenkiintoista oli myös kuulla Saision kertomus siitä, miten ohjelman homoliittojen vastustajat olivat yhteisellä bussimatkalla tankanneet papereista vuorosanojaan ja mielipiteitään, jotta varmasti sitten osasivat ohjelmassa tuoda asiansa esille. Toisaalta taas Maalismaa ja muut homojen oikeuksien puolustajat puhuivat vahvasti omasta kokemuksesta ja selvästi tietäen mistä puhuvat, kun taas Oinonen ynnä kumppanit jankkasivat samaa asiaa yhä uudelleen ja uudelleen, ilman että osasivat tuoda mitään uutta koko keskusteluun.

Räsänen pohti, miten Raamattua muka voitaisiin tulkita toisin, kun kerran avioliitto selkeästi asetetaan miehen ja naisen välille ja jopa UT:ssa tuomitaan homoseksuaalisuus. Omasta Raamatun luvustani on tovi kulunut, mutta kirjakokoelmana Raamatun ongelma on sama kuin kaikille teksteillä: se on omaan aikaansa sidonnainen, ihmisten kirjoittama ja ihmisten kokoama kirja. Kaikkialla minne ihminen sormensa ja nenänsä lykkää, näkee ihmisen tekemiä virheitä, niitä on myös Raamatussa ja Raamatun tulkinnassa. Myöskään Paavalin sanomisten korotusta muiden tekstien ylitse en ole koskaan kunnolla ymmärtänyt, mutta en halua viedä tätä tekstiä tämän enempää teologiseen suuntaan enkä aio pohtia eksegetiikkaa. Omasta mielestäni ongelmallisia ovat ne ihmiset – joihin Räsäsenkin luen – jotka tulkitsevat Raamattua haluamallaan tavalla ja paukuttaa sillä vääräuskoisia päähän.

Keskustelussa homoliittojen lisäksi oli tietenkin puhetta myös samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta tai kuten Manne hyvin toi esille, adoptiomahdollisuudesta. Omalla tavallaan parasta oli, että kun Oinonen toi puheeksi lasten kiusaamisen, niin Saisio toi esille että häneltä ei edes kysytty, onko häntä kiusattu vaikka hänellä on ollut kaksi äitiä. Ei oltu kiusattu ja hänestä itsestään on kasvanut tasapainoinen, terveellä itsetunnolla varustettu nuori heteronainen joka on nyt itse äiti. Tosiasiahan on, että lasta saatetaan kiusata mistä tahansa syystä johtuen ja kiusaamiseen tulisi puuttua aina. Kaikki lähtee kuitenkin asennekasvatuksesta ja siitä, mitä lapsi kotona oppii vanhemmiltaan. Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan lesboparien lapset kasvavat aivan yhtä tasapainoisiksi ja terveiksi ihmisiksi kuin muidenkin lapset. Ja saattavat jopa pärjätä elämässä paremmin avarakatseisuutensa ansiosta. Homoparien adoptio-oikeuden vastustajat perustelivat koko ajan näkemystään sillä, että lapsi tarvitsee isän ja äidin, mutta samaan aikaan meillä on paljon yksinhuoltajia ja yksin elävät naiset ja miehet voivat adoptoida, mikäli heillä on kaikki perusteet tulla hyväksytyiksi tuossa pitkässä adoptioprosessissa. Lapsen kehityksen kannalta ei ole olennaista, onko hänellä kaksi äitiä vai kaksi isää vaan se, että hänellä on vanhemmat jotka rakastavat häntä ja tukevat kasvussa ja kehityksessä ja antavat hyvät eväät elämään, elämän moninaisuuden hyväksyen ja huomioon ottaen. Olisi hauska tietää, miten Räsänen, Oinonen tai Turunen suhtautuisivat, jos heidän oma lapsensa – tai hyvin läheinen lapsi – osoittautuisi homoseksuaaliksi ja vaatisi avioliitto- ja adoptiomahdollisuutta.

Olen ehkä enemmän kuin tarpeeksi kuvaillut illan keskustelua, sillä jokainen voi itse katsella ohjelman Ylen Areenalta 11.11.2010 saakka. Voisin loppuosan tämänkertaisesta blogitekstistäni käyttää siihen, että tarkennan omia näkemyksiäni, sillä siksihän blogeja pidetään: jotta saadaan ilmaistua omia mielipiteitä.

Olen ollut itse koulukiusattu seurakunnan päiväkerhosta aina lukion ensimmäiselle tai toiselle vuosikurssille asti, vain kiusaamisen muoto on muuttunut. Kuitenkaan en ole kokenut kiusaamista seksuaalisen suuntautumiseni takia, osittain siksi että pidin sen pitkään salassa jopa itseltäni ja vielä pidempään muilta ihmisiltä. Olen kuitenkin niin kauan kuin muistan, kokenut että asiani on puolustaa sorrettuja joihin itsekin koen kuuluvani vähemmistön jäsenenä. Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka, mutta jokaisella terveellä, aikuisella ihmisellä tulisi olla yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet lain edessä eikä seksuaalinen suuntautuminen saa olla syrjivä tekijä kuten se tällä hetkellä Suomessa on. Ajanlaskumme perustuu Raamattuun (joka muuten on virheellinen), mutta Raamatun tärkein sanoma tuntuu unohtuvan kaiken maailman räsäsiltä ja oinosilta. Jokaisella ihmisellä on tulee olla oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi – mikäli tämä ei toteudu, emme voi puhua hyvinvointi- tai sivistysvaltiosta. Uskomattomalta tuntuu, että homoliittojen ja adoptiomahdollisuuden vastustajat perustavat näkemyksensä vanhentuneisiin käsityksiin, joista suurin osa on tieteellisten tutkimusten valossa todistettu vääriksi. Jos ja kun joku perustaa näkemyksensä Raamatun sanaan, tulisi muistaa myös kaikki muut ohjeet, säännöt, kehotukset ja lait joita Raamatussa on. Sen lisäksi, että synnittömän tulisi heittää ensimmäinen kivi, tulisi kunnon kristityn myöskin repäistä silmänsä irti, jos katsoo toisen vaimoa himoiten ja hakata kätensä poikki jos se viettelee. Vaan enpä ole nähnyt yksisilmäisiä, käsipuolia kristittyjä vaikka he meuhkaavatkin homouden olevan Raamatun vastaista. Raamatussa ei kielletä kahden ihmisen välistä rakkautta vaan siihen jopa kannustetaan vai mitä sanotte rakkauden kaksoiskäskystä: “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken.” Mikäli on olemassa Jumala, jolla on mitään tekemistä juutalaisuuden ja kristinuskon kanssa, uskon että homoseksuaalien välinen rakkaus on yhtä arvokasta kuin heteroidenkin. Kaikki Raamatun kohdat, joissa puhutaan miten miehen ei pidä maata miehen kanssa ja miten se on kauhistuttava teko, tulee osata nähdä oman aikansa valossa. Tuolloin naisen asema oli huomattavasti heikompi ja jos mies makasi toisen miehen, tämä jälkimmäinen alistettiin naisen asemaan. Ei siinä ole kyse homoudesta vaan puhtaasti toisen ihmisen alistamisesta heikompaan asemaan. Samaan syyllistyvät tämän päivän räsäset, oinoset ja turuset väittäessään, että miehen ja naisen välinen avioliitto on universaalia ja luonnonjärjestyksen mukaista. Ei luonto tunne avioliittoa ja yksiavioisia eläimiä on verrattain vähän, kun taas ihminen ei kuulu yksiavioiseen eläinlajiin, muutoinhan moraalisia ja eettisiä sääntöjä aviorikoksista ei tarvittaisi.

Tulen varmasti vielä monesti palaamaan aiheeseen, kunhan saan jostakin uutisesta tai vastaavasta taas kipinän kirjoittaa. Ja aion kirjoittaa aiheesta niin kauan kuin on tarpeen, toivoen että näkisin jonakin päivänä eläväni maassa, jossa homoilla on täsmälleen samat oikeudet, mahdollisuudet ja velvollisuudet kuin heteroillakin. On harmillista että tämän päivän Suomessa hyvin koulutetut ihmiset kieltävät osalta kanssaihmisistään samat ihmisoikeudet, joita he itse pitävät itsestäänselvyyksinä. Miten moni tiesi, että Päivi Räsänen on koulutukseltaan lääkäri?

Huolestunut kansalainen

lokakuu 11th, 2010

Ei voi muuta kuin huolestua ja ihmetellä, millaisessa maassa sitä oikein elän. Vaikka olisi millainen lottovoitto syntyä Suomeen, kyllä verottaja iskee ja todellisuus hakkaa päätä seinään. Luin juuri ensi kevään vaaleihin liittyvän uutisoinnin, jossa kerrottiin Päivi Räsäsen vastustavan aborttia. Samassa uutisessa kerrottiin Kokoomuksen jonkinasteisesta kahtia jaosta ja mainittiin myös Perussuomalaisten hakevan äärikonservatiivisten äänestäjien ääniä vanhalla kunnon “koti, uskonto ja isänmaa” reseptillä, jonka vieressä Kristillisdemokraatit koettavat pysytellä, saadakseen osansa konservatiivien äänistä.

Ensimmäiseksi tämä Päivä Räsäsen mielipide siitä, pitäisikö abortti kieltää: “Kyllä mielestäni pitäisi. Ellei nyt äidin henki ole vaarassa. Toki sellaisessa tilanteessa joudutaan tekemään sitten sitä punnitsemista, mutta elämää tulisi suojella silloinkin kun elämä on pientä ja heikkoa.” Entäs, jos äidin elämäntavoista johtuen ja tutkimuksilla todeten voidaan jo äärimmäisen varhaisessa vaiheessa todeta, että lapsi tulee syntymään kuolleena tai kuolemaan synnytyksessä? Lääketiede kehittyy koko ajan, enkä näe kovin kaukaisena tulevaisuutena aikaa, jolloin tällaiset asiat todellakin voidaan todeta jo raskauden alkupuolella. Toisinaan se, että lääkäri on vannonut tekemästä haittaa potilaalle tarkoittaa sitä, että tämän annetaan kuolla – tai tässä tapauksessa, ei anneta syntyä kärsimään. En ole auktoriteetti, enkä osaa tarkkaan itsekään määritellä, milloin sikiö pitäisi määritellä syntymättömäksi ihmiseksi, mutta todellekaan sen määrittely ei kuulu kiihkouskoville tai edes poliitikoille vaan lääketieteen asiantuntijoille. Itse sanoisin sikiön olevan ihminen vasta silloin, kun se on selvästi tunnistettavissa ihmiseksi. Päivi Räsäsen mielipiteet ja lausunnot ovat muutoinkin särkeneet korviani aina silloin tällöin pitkin kesää ja syksyä kun niihin olen törmännyt. Sanoo hän mitä tahansa, niskakarvani nousevat pystyyn ja ajattelen, että voiko tämä olla tottakaan. Jokaisella meistä on oikeus uskoa mihin haluamme, mutta meillä ei ole oikeutta uskonnon nimissä julistaa ihmisiä eriarvoisiksi. Räsänenhän kesällä väitti Vihreiden aloittaneen avioliittosodan kun nämä ottivat tavoitteekseen saada seuraavalla hallituskaudella sukupuolineutraalin avioliittolain. Räsänen sen sodan julisti ainakin minun silmissäni ja ennen kuin saan kuulla ikiaikaista väittelyä siitä, ettei ihmiset ole sukupuolineutraaleja, huomatkaa tämä: Ihmiset eivät ole sukupuolineutraaleja, mutta lait toivoakseni ovat ja kaikille tulisi olla yhtälaiset oikeudet, velvollisuudet ja rangaistukset sukupuoleen katsomatta. Näinpä siis sukupuolineutraali avioliittolaki antaisi kahdelle miehelle tai kahdelle naiselle täsmälleen samat aviolliset oikeudet ja velvollisuudet kuin tämän hetkinen avioliittolakikin. Parisuhteen rekisteröinnin mahdollisuus ei riitä meille, jotka kuulumme seksuaalisen suuntautumisen takia marginaaliin. Olemme ihmisiä siinä missä muutkin ja tahdon että minua kohdellaan tasavertaisena muiden kanssa.

Kokoomuksen puoluekokous on – kuten uutisessa sanotaan – näyttänyt vihreää valoa homoparien avioliitolle. Kuitenkin samaisen puolueen eduskuntaryhmä tyrmää ajatuksen ja onpa nähtävissä jopa yksittäisten edustajien lieviä erimielisyyksiä, ainakin jos muistelee Alexander Stubbin suhtautumista Priden paraatin kaasuiskuun ja Zyskowiczin sanomisia tuossa linkittämässäni uutisessa. Tekisi mieleni väittää, että Ben on istunut jo liian kauan Arkadianmäellä ja olisi jo aika antaa tilaa nuoremmille. Muutoin olen Kokoomuksen yleiseen linjaan aiheessa verrattain tyytyväinen, yhä useampi puolueen kansanedustaja vain saisi tehdä kantansa selväksi. Ääntäni Kokoomus ei kuitenkaan ole vielä ansainnut, kuten ei kyllä mikään muukaan puolue.

Ja mitä tuleekaan Perussuomalaisiin? He ovat huolestuttavissa määrin kasvattaneet kannatustaan ja voin vain toivoa, että edes osa nukkuvista äänestäjistä heräisi seuraavia vaaleja varten ja ajattelisivat, millaisessa maailmassa tahtoisivat itse elää ja millaisen maailman tahtovat lapsilleen jättää. Jyrkkä kantani on, että yksikään oikeasti omilla aivoillaan ajatteleva ihminen, joka suostuu heittämään ennakkoluulot romukoppaan, ei voi äänestää Persuja. Vaikka Soini hallitukseen pääsisikin, en usko kuitenkaan hänen saavan siellä mitään aikaan, koska he eivät ole edustamassa vain yhtä asiaa, josta pitää kiinni ja kaikessa Persut eivät voi saada tahtoaan läpi, sillä muutenhan tässä maassa pärjäittäisiin yhdellä puolueella. Olen alusta asti kammonnut Perussuomalaisia ja se vähä, mitä olen haastatteluja (muiden kuin Soinin) nähnyt, niin pelkoni ei ole ihan aiheeton. Onnekseni todennäköisyys taitaa olla puolellani tässä asiassa ja Persut jäänevät vaille todellista valtaa, vaikka hidastaa kehitystä he varmasti yrittävätkin.

Mikäli seuraavissa vaaleissa tilanne on todellakin se, että konservatiivien äänet kantavat Kristilliset ja Persut hallitukseen asti, aion vakavasti harkita maasta muuttoa. Uhkakuva ei ehkä vaikuta kovin todennäköiseltä, mutta todennäköisyyttä ei olisi ellei toisinaan tapahtuisi epätodennäköisiä asioita. Kristilliset tuntuvat kuvittelevan olevansa raamatun ainoita oikeita tulkitsijoita ja ainoita tosiuskovia, joilla on oikeus valita mikä tahansa keino, saadakseen meidät vääräuskoiset herran kuriin ja nuhteeseen. Itsekin olen kyllä raamatun lukenut ja olisin valehtelija jos väittäisin, etteikö siellä olisi ihan hyviä elämänohjeita. Mutta kuten historiansa lukeneet tietävät, ei kyseinen kirja ole tipahtanut valmiina taivaasta vaan se on ihmiskäden ja -mielen muokkaama. Pyhää raamatussa on yhtä paljon, kuin jokaisessa ihmisessä joka arvostaa toista ihmishenkeä.

Avoin kirje

helmikuu 22nd, 2010

Avoin kirje pääministeri Matti Vanhaselle, valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle ja koko hallitukselle sekä eduskunnalle

Olen aikani seurannut keskustelua pääministeri Matti Vanhasen aikeista jättää tehtävänsä sekä pääministerinä että Keskustan puheenjohtajana. Minua hämmästytti suuresti kuullessani, että Vanhanen aikoisi Keskustan puheenjohtajan tehtävistä luopuessaan siirtää myös pääministeriyden seuraavalle puheenjohtajalle. Odotin tietenkin, että asiaan tulisi korjaus, mutta pieniä soraääniä lukuunottamatta tunnutaan tämä ratkaisu hyväksyttävän yleisellä tasolla.

Ongelmaksi mielestäni osoittautuu kuitenkin Suomen lainsäädäntö. Pääministeri ei nimittäin voi erota ilman, että koko hallitus eroaa ja joudutaan muodostamaan uudelleen. Valtiosäännössä sanotaan yksiselitteisesti, että pääministeri ollessa estynyt hänen tehtäviään hoitaa siihen valittu ministeri, tässä tapauksessa valtiovarainministeri ja hänenkin ollessaan estynyt virkaiältään vanhin ministeri. Koska pääministeri Vanhanen on esittänyt eroamissyykseen terveydelliset syyt, tässä tapauksessa jalkaleikkaus, en millään voi hyväksyä ajatusta pääministerin erosta vaan näkisin hänet ennemmin estyneeksi hoitamaan tehtäviään. Tässä tilanteessa Keskustan seuraava puheenjohtaja ei millään muotoa voi nousta suoraan pääministeriksi, vaan tehtävät siirtyisivät valtiovarainministeri Kataiselle. Mielestäni on uskomatonta, että pääministeriksi valittu Vanhanen vain ikäänkuin testamenttaisi manttelinsa eteenpäin. Vielä huolestuttavampaa on vain se, että mikäli niin todellakin käy, pääsee Keskustan pieni eliitti valitsemaan seuraavan pääministerin ilman varsinaisia vaaleja. Jos oletamme, että Keskustan puheenjohtajaksi valitaan Paavo Väyrynen, niin hän nousisi pääministeriksi ilman, että kansalta kysyttäisiin mielipidettä. Suomen valtio kuitenkin perustuslakinsa mukaisesti on kansanvalta.

Tahtoisinkin kuulla nyt pääministeri Matti Vanhasen ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen kommentit esittämiini asioihin. Lisäksi tahtoisin huolestuneena kansalaisena tiedon siitä, että asia oikeasti nostetaan esille eikä yritetä haudata poliittisten sanakääntelyiden taakse. Muussa tapauksessa voin vain todeta, että Suomessa valta on jossain muualla kuin kansalla.

Edellisissä vaaleissa äänestäneenä olen huolissani siitä, eikö edustajani, joka valittiin eduskuntaan, hoida tehtäviään eli kansan edustamista. Koska en koe voivani luottaa kansanedustajaani, lähestyn asiaa julkisesti avoimen kirjeen muodossa, omalla nimelläni, kuten asiaan kuuluu.

Olen lähettänyt tämän kirjeen useampaan kuin yhteen mediaan, jotta voisin saada illuusion siitä, että huolestuneen kansalaisen mielipide pääsisi edes kerran kuuluviin.

Santeri Palin

Sananen parista eurovaalivoittajasta

kesäkuu 14th, 2009

Edellisen blogimoottorin eli WordPressin päivityksen yhteydessä katosi sivujeni ulkoasu, enkä ole saanut aikaiseksi tehdä sen palauttamiseksi mitään. Näin myös kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Kevät tosin on ollut aika täynnä, olen juossut lääkärissä ja nykyisin käyn viikottain fysioterapiassa. Selkääni siis koitetaan kuntouttaa ja pitää kunnossa.

Sitten itse aiheeseen. Tai aiheisiin. Eurovaalit olivat ja menivät. Ei niin yllätyksellisesti Timo Soini oli suurin vaalivoittaja, mutta se ei ainakaan minusta ole hyvä uutinen. Soinin edustama puolue Perussuomalaiset – tuttavallisemmin persut – vaikuttaa puolueelta, jossa ei juurikaan ole sisäistä puoluekuria ja jokainen heidän jäsenensä ja kansanedustajansa saavat laukoa millaisia ajatuksia tahansa. Oinosen kuuluisaksi tullut kommentti, jossa rinnastetaan samaa sukupuolta olevien liiton sisäinen adoptio ja koirien kanssa naimisiin meno ansaitsee tulla mainituksi, kun etsitään vuosikymmenen typerimpiä lausahduksia. Ymmärrän toki sen, että  jokainen puolustaa omia näkökulmiaan ja asioita joihin uskoo, mutta silti kannattaisi tarkistaa, millä vuosisadalla elää. Nähdäkseni antiikin Kreikassa oli terveempi suhtautuminen homoseksuaalisuuteen kuin mitä nykyisin ajatellaan. Vaikka televisio on tuonut homoseksuaalit lähes jokaiseen arkipäivään, ei se silti ole saanut aikaan riittävän suurta ajatuksellista vallankumousta. Kuitenkin jokaisen olisi ymmärrettävä se, että homot, lesbot ja transihmiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Kaikilla on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Siksi nostankin hattua Yle Teemalle, jolla on tänä kesänä yhtenä teemana nimenomaan seksuaaliset vähemmistöt  Teema Pride -nimellä. Suosittelen lämpimästi parin viikon kuluttua tulevaa Brokeback Mountainia, jossa loistavan roolityön tekee sekä Jake Gyllenhaal että edesmennyt Heath Ledger. Brokeback Mountain on ehkäpä paras ja kaunein sekä koskettavin rakkauselokuva, joka on tehty päättyvän vuosikymmenen aikana.

Eksyin kauas eurovaaleista. Niistä minulla ei hirvittävästi ole sanottavaa, mutta mainittakoon vielä uusi edustaja Mitro Repo. Minusta oli huutava vääryys, että häneltä on riistetty ortodoksisen kirkon pappisoikeudet vain, koska hän lähti eurovaaliehdokkaaksi ja pääsi edustajaksi. Kuten New York Times huomautti, Repo ei ole ensimmäinen pappissäädyn edustaja parlamentissa. Toisekseen en voi ymmärtää ortodoksisen kirkon isien näkemystä siitä, että ihminen ei voi toimia sekä poliitikkona että pappina. Repo on mielestäni ollut mainio esimerkki papista, jollaisia tarvitsemme enemmän. Hän on ollut mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, hänet tunnetaan hyvän ruuan ja viinin ystävänä. Mitro Repo on tuonut myös ortodoksista kirkkoa lähemmän ihmistä ja suomalaiset tietävät hänen ansiostaan hieman enemmän niin ortodoksisuudesta kuin hyvistä viineistäkin. Tämän lisäksi myönnän, että Revon ajatuksia kuunneltuani olen vakuuttunut, että hän on parempi edustaja niin Suomen kuin suomalaistenkin kannalta, kuin ahdasmieliseltä vaikuttava Soini. Eikä tämä edes vaadi paljoa ajattelua, sillä Soini vetoaa itsensä kaltaisiin, osin rasistisiin ja yltiöisänmaallisiin keski-ikäisiin, jotka eivät ole ikinä oppineet ajattelemaan omaa napaansa pidemmälle. Tämä ajatukseni ei kuitenkaan ole sodanjulistus vaan ajatteluunjulistus. Kehotan kaikkia ajattelemaan itse. Kenelläkään ei ole olemassa valmiita, täydellisiä ratkaisuja.

Samaa sukupuolta olevien liitto

heinäkuu 7th, 2008

Vihreiden Panu Laturi lataa jälleen. Ja hyvin lataakin. Olen itse täysin samaa mieltä siitä, että kirkon pitäisi siunata samaa sukupuolta olevien liitto. Ulkokultaiset kristityt tuntuvat toisinaan olevan kirkkomme pahin vitsaus. Tarkoitan nyt niitä, jotka retostelevat kirkossa käymisellään ja tuomitsevat kaiken poikkeavan toiminnan. Ne seurakuntalaiset ja elämän laitapuolen kulkijat, jotka eivät käy kirkossa, ovat niitä joiden kanssa pitäisi eniten olla tekemisissä. Raamatun mukaankin Jeesusta pilkattiin fariseusten toimesta, koska hän vieraili halveksittujen, syrjittyjen ja sairaiden luona. Ei se ole pois hyväosaisilta. Olen pari kertaa törmännyt siihen, että minulta kysellään miksi käyn baarissa tai olen baarimikkona, että “eikös sinusta pappi pitänyt tulla?” Piti tai ei, ihmisiä kohtaa eniten kapakoissa ja jos on kyllin tarkkaavainen ja osaa kuunnella, oppii paljon sellaista mitä ei muutoin oppisi. Ihmiselämän koko kirjo yhden katon alla.

Takaisin samaa sukupuolta olevien liittoon. On täydellisen typerää tuomita kahden ihmisen keskinäinen rakkaus siksi, että he sattuvat olemaan samaa sukupuolta. Tiedän varsin hyvin, että “miehen ei pidä maata miehen kanssa niinkuin naisen kanssa”. Ajatus on kuitenkin vanhentunut, sillä sen perimmäinen tarkoitus on ollut suojella jatkuvuutta eli lisääntymistä. Nykyisin se ei voi olla lähtökohtainen peruste. Meidän tulisi oppia hyväksymään erilaisuutta joukossamme. En ole ajamassa pedofiilien oikeuksia, enkä puolusta insestiä, vaan kahden aikuisen ihmisen oikeutta rakastaa toisiaan ilman, että joutuu piilottelemaan tai häpeämään rakkauttaan. Rakkauden sanomaa myös Jeesus julisti, minun mielestäni sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta.

Sunnuntaipolitikointia

toukokuu 4th, 2008

Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi on heittänyt ilmaan ajatuksen siitä, että tulevaisuudessa nuoria sidottaisiin mukaan vaikuttamaan siten, että äänioikeus kunnallisvaaleissa olisi jo 16-vuotiailla. Oikeusministeri Tuija Brax olisi valmis ainakin kokeilemaan ikärajan alennusta vuoden 2012 kunnallisvaaleissa.

Olen itse samaa mieltä siitä, että jollain konstilla nuoret tulisi saada kiinnostumaan politiikasta ja siitä, miten asioihin voi vaikuttaa. Enkä pidä tuota äänioikeuden laskemista ollenkaan pahana keinona, mutta se vaatii muutakin. Kouluissa tulisi kertoa enemmän vaikuttamismahdollisuuksista, siitä mitä äänestäminen parhaimmillaan äänestäjälle tuo. Jos ja kun saa oman ehdokkaansa kunnallisvaltuustoon, voi omaan ehdokkaaseen ottaa yhteyttä ja kysellä mitä hän aikoo, miten ja miksi. Ja kannattaa hieman seurata, pitääkö oma ehdokas lainkaan kiinni niistä teeseistä, joita hän on innolla ja paatoksella paasannut vaalien alla ääniä kerätäkseen. Kunnallisvaltuutetut ovat valtuustossa meidän äänestäjien äänien ansioista, joten heidän tulisi myös lunastaa äänestäjilleen antamia lupauksia. Mutta kuten on todettu, harva poliitikko muistaa lupauksiaan tai sitten he kohauttavat olkiaan ja toteavat: “No sehän nyt oli vain vaalipuhetta.” Tuollaista meidän äänestäjien ei tulisi koskaan sulattaa vaan vaatia päitä vadille. Monet meistä varmasti muistavat vielä Tehyn palkkakiistan.

Sama koskee myös kansanedustajiamme. He ovat edustamassa kansalaisia, äänestäjiään eikä tyytymätön äänestäjä katsele kauaa samaa ehdokasta. Tosin pitänee muistaa suomalainen sisukkuus, jääräpäisyys ja puoluesidonnaisuus. Monet perheet sukupolvi sukupolven jälkeen ovat aina äänestäneet samaa puoluetta ja useimmiten tietynlaista ehdokasta. Kuitenkaan politiikasta ei ole sopivaa puhua. Ainakaan minun perheessäni siitä ei ole puhuttu, ellei sitten jonkun ministerin tekemisiä ole haukuttu. Isoisäni taasen on liiankin aktiivinen vasemmistolainen, mutta mitäpä muutakaan voisi odottaa tehdaskaupungin pojalta, joka on ikänsä tottunut siihen, että kotikaupungissa valta on kommunisteilla.

Toivoa kuitenkin on. Oman kokemukseni mukaan nuoret aikuiset ovat verrattain valveutuneita ja seuraavat poliittisia tapahtumia, mutta jostain syystä äänestäminen jää vielä monella väliin. Tässä maassa äänestämättä jättäminen ei kuitenkaan ole vielä kovin suuri mielenilmaus niin kuin ei sekään, että äänestää Mustanaamiota tai Aku Ankkaa. Olen itse hyvin vajavainen ehdottamaan mitään keinoja siihen, miten nuoret saataisiin mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Moni tuntuu ennemmin lähtevän mukaan mielenosoituksiin kuin vaaleihin ehdolle. Liekö sitten niin, että pelätään liikaa niitä keski-ikäisiä kalapuikkoviiksisiä kansanedustajia, jotka ovat tekemässä tämän maan päätöksiä eduskunnassa. Suurimpana valopilkkuna näen tällä hetkellä Oras Tynkkysen, hänen kaltaisiaan tarvitaan enemmän. Vai tapahtuuko niin, että me tämän hetken nuoret lähdemme politiikkaan mukaan sitten, kun olemme niin sopeutuneita yhteiskuntaan, että emme tahdokaan muuttaa enää mitään vaan vain nostaa kansanedustajien palkkioita kausi kaudelta? Ollaanko meitä tasapäistämässä koulusta lähtien systeemiin, jota vastaan lopulta unohdamme kapinoida koska huomaamme ajautuneemme liian syvälle?

“Tarttis tehrä jotain” sanotaan, mutta kyse on siitä, kuka olisi valmis tekemään. Kuten tuolla maailmalla kuulee, on maamme parhaat poliitikot kuluttamassa kahviloiden ja kapakoiden penkkejä, ja samaan aikaan he arvostelevat maan hallintoa ja sitä, miten “kaikki menee päin persettä” ja kuinka “maan asiat olisi kunnossa jos me vain oltaisiin eduskunnassa”.

Olen alkanut harkitsemaan vakavasti politiikkaan mukaan lähtemistä. Suurin ongelma on, että pitäisi valita puolue. Tahtoisin kuitenkin pysyä puolueettomana tässä asiassa, ihan vain pyrkiäkseni näkemään mahdollisimman objektiivisesti asioiden eri puolet. Tämän maan puoluepolitiikalla sen sijaan puolueista irrallaan on hankala edetä. Joten jos lopulta päätän lähteä mukaan, lienen Vihreiden listalla jäsenenä tai sitten sitoutumattomana. Uskon, että konkreettisia keinoja asioiden parantamiseksi alkaa syntyä, kun pääsee vain ajatusta pidemmälle asiassaan. Toivottavasti tämä nykyinen yhdistyselämäni auttaa ja kouluttaa minua, jos jonakin päivänä päätän lähteä mukaan kunnallis- tai valtiopolitiikkaan.

Santeri kuittaa.