Kaikki Homo! – Outojen oopperan nähneiden pään sisäiset kellot varmasti soivat kun näkevät tämänkertaisen tekstini otsikon. Ja niin se on tarkoitettukin. Tosin en aio niinkään pohtia Pirkko Saision loistavaa tekstiä ja ohjaustyötä, mutta mielestäni tuo ajatus sopii mainiosti niihin aiheisiin, joista aion lyhyemmin tai pidemmin tällä kertaa kirjoittaa.
Aivan ensimmäisenä haluan päivittää erään tiedon niille teistä, jotka tiedätte minusta vähääkään enempää ja jotka saattavat jopa tuntea minut henkilökohtaisesti. Tulin nelisen kuukautta sitten kaapista ulos isälleni, jonka olin aiemmin todennut menevän hautaan ennemmin kuin kertoisin seksuaalisuudestani. Noh, miksi sitten kerroin? Koska saavutin raja-aidan, jonka halusin ylittää jatkaakseni matkaa elämässä. Näin myös tein ja toisin kuin yleensä, yllätyin. Isäni ei ollut arvannut, ennakoinut, aavistanut tai edes kuullut huhuja asiasta ja tuntui ottavan homouteni raskaasti, mutta: hän sanoi että asian käsittelyyn voi mennä aikaa. Eli hän ajattelee asiaa eikä vain jätä sitä huomiotta. Ja mikä vielä parempaa, hän ei ratkennut neljän kuukauden raittiuden jälkeen ryyppäämään siksi, että vanhin poikansa osoittautui homoksi. Hän tosin voi luottaa jälkikasvun saantiin vielä veljeni osalta, sillä olen saanut viitteitä siitä, että isäni lapsenlapsia toivoisi – toisin kuin äitini.
Rosa Meriläinen kirjoitti kolumnin Helsingin Sanomiin otsikolla Kaapista ulos, jossa hän käsitteli mm. sitä miltä hänestä itsestään tuntui, kun ensimmäinen kaveri tuli kaapista ulos ja tunnustautui homoksi. Samalla hän sivuaa montaa tärkeää asiaa aiheeseen liittyen. Tärkein kysymys ei ehkä ole että “miltä homorakkaus tuntuu?” mutta tärkein vastaus ja viesti kaikille homofoobikoille ja tasa-arvon vastustajille lienee se, että me seksuaalivähemmistöihin (joka on oikeasti enemmistö jos tarkalleen tutkitaan esim. Kinseyn raporttia) kuuluvat olemme ihmisiä siinä missä valtaväestökin (eli oikea vähemmistö). En tiedä, rakastanko ketään miestä koskaan niinkuin naispuoliset ystäväni rakastavat omia miehiään tai miespuoliset ystäväni vaimojaan (tai avopuolisoitaan, morsioitaan, tyttöystäviään, lastensa äitejä tms. jne.), mutta minulle se ei ole tärkeintä. Tärkeintä on, että saisin tasa-arvoiset oikeudet (josta seuraa myös velvollisuuksia) heteroväestön kanssa. En ole koira joka rekisteröidään roturekisteriin. Olen ihminen, yksilö, mies, persoona. Sellaisena tahdon myös tulla kohdellun, vaikka sitten haluaisinkin naimisiin toisen miesyksilön kanssa.
Tasa-arvoinen, sukupuolineutraali avioliittolaki onkin yksi kestoaiheistani siihen saakka, kunnes se tulee voimaan. Mutta tällä kertaa tärkeämpää on Saisiosta ja Meriläisestä huolimatta kiinnittää huomio huomisen päivän presidentinvaaleihin. Tiedän että vielä on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole päättäneet ketä äänestävät tai äänestävätkö ylipäätään. Kuten aiemmin olen mielestäni sanonut, on äänestysoikeus ennemminkin hyvä velvollisuus ja kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa asioihin kuin ikävä pakko. Varsinkin kun tässä maassa ei ole pakko äänestää. Tosin äänestämättä jättäminen on aina huono tapa kertoa mielipiteensä, sillä sen vaikutus on vähäisempi kuin äänestämisen. Uskoisin jokaisen järkevän ihmisen ymmärtävän, miksi kannattaa äänestysasioissa toimia siten kuin toivoisi kaikkien muiden toimivan.
Oma ehdokkaani on noussut gallupeissa ja persujen Soini koittaa omia puolueelleen syyn Pekka Haaviston nousulle. Läpinäkyvää ja ikävää toimintaa, sillä Haaviston vierailu Hakkaraisen sahalla – niin vaalipeliä kuin olikin – on myös todellinen osoitus siitä, millainen arvojohtaja Haavisto olisi. Siltoja rakentava, keskusteluun pyrkivä mutta tiukan määrätietoinen. En ymmärrä, miten Haaviston heikkoudeksi voidaan laskea pehmeät arvot, sillä nähdäkseni kaikkien pitäisi ensisijaisesti pyrkiä sopusointuun, tasapainoon, tasa-arvoon ja toisiaan kunnioittavaan elämäntapaan. Lipponen ei ole sanonut kuulteni mitään sellaista, joka nostaisi hänet muiden yläpuolelle, Niinistö puhuu sanomatta mitään kuitenkin asettamalla rajapaaluja tasa-arvolle, Väyrynen on hallusinaatioista kärsivä narsisti, Arhinmäestä on eniten hyötyä Vasemmistoliiton puheenjohtajana, Paavinuskoista Soinia ei äänestä edes omat (enkä ymmärrä miksi pitäisikään), eikä tämän vaalin naisehdokkaissa ole mitään mikä puhuttelisi. Paitsi ehkä Essayah kristillisten ehdokkaana, mikä sekin lähinnä aiheuttaa reaktion, josta voisi purkautua väittely siitä, miksi uskonto eli kirkko pitäisi erottaa valtiosta. Enkä häviäisi sitä kilpaa.
Presidentti eroaa puolueestaan, ei aja oman puolueen asiaa muiden kustannuksella (jos näin olisi, niin miksi demareiden Lipposen kannatus on niin heikko?) joten ei liene pelkoa siitä, että Haavisto Vihreiden ehdokkaana torppaisi ydinvoimaan liittyviä ehdotuksia tai alkaisi vaatia kauppakumppanimailtamme ehdotonta turkistarhauksesta luopumista. Myöskään Haaviston seksuaalinen suuntautuminen ei ole ongelma, sillä erinnäisiä maita lukuunottamatta valtiovierailuissa ei keskitytä valtionpäämiehen yksityiselämään vaan valtioiden välisiin asioihin. Eihän Tarja Halosenkaan valtiovierailuja ole haitannut se, että hän on toiminut Setan puheenjohtajana, joka on kuitenkin omiaan herättämään kysymyksiä.
Haavisto on myös ulkopoliittisesti kokenut, rauhaisa rauhanneuvottelija, omalla tavallaan vaatimaton, mutta omat osaamisensa tunteva avoin mies, jota kohtaan pahimmat loat on heitetty kohulehti Seiskan taholta ja nämäkin ovat olleet hänen puolisoonsa liittyviä mustamaalauksia, joiden tapahtumista on jo kulunut aikaa. Sitä paitsi, kaikki tekevät elämässään asioita, jotka olisi viisainta jättää tekemättä, mutta tulevaisuuden tuntija meistä kukaan ei ole.
Toivon Soinin tapaan, että vaaliuurnilla olisi yllätys annettavanaan huomenna. Toisin kuin Soini, toivon Pekka Haaviston nousevan selkeäksi haastajaksi Sauli Niinistölle, jonka lipevään – lähes Jokerimaiseen – hymyyn ei vain voi luottaa. Vai ettekö ole nähneet televisiomainoksia?
Vaaleja, seksuaalisuutta, ihmisiä, ihmisyyttä, arvojohtajaa ja opiskelua miettiessäni huomaan, että peilissä minua tuijottaa vieras mies ja minulle vieras mies asuu minussa. Silti tiedän, ketä äänestää, mitä tehdä ja kuka olen. Koska yleisesti ottaen elämäni on paremmalla tolalla kuin pariin vuoteen, koen uusia asioita – kuten positiivisia tunteita. Toivon löytäväni sellaisia myös huomenna, kun kansa on puhunut ja (toivottavasti) valinnut kokeneen, ansioituneen, visionäärisen rauhanrakentajan, tasa-arvon todellisen kannattajan ja huumorintajuisen (asia jota Väyrynen lienee opetellut vuosikymmenet) haastajan ikävälle Niinistölle. Äänestämällä vaikutat ja äänestämällä numero kahta (2) olet tekemässä tulevaisuuden Suomesta hivenen parempaa paikkaa.
Kesän Prometheus-leirit ovat päättyneet ja loppujuhlia vietettiin viime sunnuntaina ympäri Suomea. Nyt kun on hetken tauko ennen syysleirien alkamista, lienee hyvä hetki pohtia omaa Protukesää, sen merkitystä itselle ja miettiä myös, mitä ensimmäinen oma leiri sai aikaan minussa itsessäni. Kaikkineenhan työskentely leirin eteen alkoi jo vuoden alkupuolella, kun osallistuin ensimmäiseen koulutukseen Räyskälässä ja maaliskuussa toiseen osioon Voiman talolla. Pääsiäisen tienoilla tiesimme jo tiimimme ja osa meistä tapasikin kotonani tutustumisen ja alustavien suunnitelmien teon merkeissä. Toukokuun alkupuolella oli tiimikoulutus ja vajaa kuukausi siitä, niin Kontiolahden Kiviniemen Protu alkoi, heti päivä koulujen loppumisen jälkeen. Vaikka olen ollut paljon leireillä ja ollut alusta pitäen suunnittelemassa niitä, yllätti työmäärä jossain suhteessa. Ehkäpä aika on kullannut muistot ja ikävä suunnitteluvaihe on jäänyt hämärämmäksi mielessäni kuin varsinaiset leirit. Joskaan en voi kutsua Protuleirin suunnittelua ikäväksi asiaksi.
Olen oppinut leirielämään riparien muodossa, joten nyt kun ei suunniteltu oppitunteja vaan keskusteluita ja toiminnallisempia tapoja käsitellä asioita, oli minullakin jotain uutta edessä. Olen ilmeisesti luonteeltani enemmän luentomaisempi kuin toiminnallinen, mutta sehän ei yllätä ketään. Viimeisten kahden ja puolen vuoden ajan olen ollut hoitosuhteessa psykologin kanssa ja vaikka olen aiemminkin ollut analyyttinen ja itseni melko hyvin tunteva yksilö, olen kuitenkin oppinut itsestäni vielä paljon lisää ja ennen kaikkea niitä positiivisia asioita. Tai pikemminkin olen oppinut ajattelemaan luonteenpiirteitäni, ajattelutapaani ja itseäni kokonaisuutena positiivisemmassa valossa kuin ennen. Tämän takia noin puolitoista vuotta sitten tuntui oikealta ajalta lähteä Seta-vieraaksi kiertämään Protuleireillä ja viime syksynä alkoi tuntua oikealta ajalta katsoa, vieläkö minusta on leirielämään ja kanssakäymiseen 15-16 -vuotiaiden kanssa. Ja olihan minusta. Tunnelma tiimin ja leiriläisten suhteen oli niin hyvä, että poikkeuksellisesti jo ensimmäisenä kokonaisena leiripäivänä uskalsin löysätä ja hullutella. Parasta minun mielestäni on tietenkin se, että saatoin hullutella leiriläisten läsnäollessa menettämättä kuitenkaan ohjaajan auktoriteettiani. Keskusteluiden vetäjänä väitän olevani kohtalaisen hyvä, sillä lähes aiheesta kuin aiheesta keksin kysymyksiä leiriläisille ja hiljaisten ryhmien varalta olen aina perehtynyt aiheisiini sen verran, että pääkopastani löytyy eriteltyinä sekä faktatietoa – mikäli sellaista on – että omia mielipiteitä, joita ainakin toivottavasti osaan käyttää sopivassa suhteessa. Protun keskeinen ajatus kun on Utelias Pohdinta, niin pyrin tuomaan oman mielipiteeni esille siten, että se ei ole ainoa oikea mielipide ja että minut saa aina haastaa keskustelemaan ja ajattelemaan asiaa uusista näkökulmista. Jo ohjaajakoulutuksissa sain palautetta positiivisena asiana siitä, että minulla tuntuu olevan mielipide jokaiseen asiaan. Näin pitkälti onkin, mutta juuri siksi pelkään koko ajan sitä että julistaisin omaa mielipidettäni liiaksi. Toisaalta asian tiedostaminen tekee sen helpommin tunnistettavaksi ja siten osaan varoa. Vaan ei mitään niin hyvää etteikö olisi jotakin huonoakin. Leiriläisten suhteen olen melko etäinen ja tottumuksen voimasta kaipaan leiritiimissä selkeää hierarkiaa, jonka olen oppinut rippileireiltä. Myöskään Protun läheisyyskulttuuri ei saa minua suoranaisesti lämpiämään, mutta muutosta on huomattavissa jo kolmen koulutuksen ja yhden leirin jälkeen.
Jotkut lukijat varmastikin tietävät, että Protuleireillä ja koulutuksissa iltaisin mahaudutaan kuuntelemaan iltasatua ja iltaohjelmaan voi kuulua hierontarinkiä ja leirin lopulla halikuja tai autonpesu, millä nimellä kukin sen tuntee. Ne, jotka eivät tiedä mitä mahautuminen on, niin yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa sitä, että käydään lattialle patjoille makaamaan siten, että oma pää on toisen vatsalla ja omalla vatsalla jonkun kolmannen pää. Jos siltä tuntuu ja toiselle sopii, on silittäminen täysin sallittua iltasadun aikana. Jo pelkästään fyysisten ongelmieni kanssa jätän mahautumisen väliin aina, mutta syytä on myös muualla. En koskaan lapsena oppinut, että fyysinen kosketus voisi olla ok tai hyvä asia. En ole saanut mistään mallia – ainakaan positiivista – siihen, miten suhtautua fyysiseen läheisyyteen ja kosketukseen. Sanotaan että suomalaisilla on huomattavasti muista kansoja ja kulttuureita suurempi henkilökohtainen alue, jolle toisen ei ole lupa tulla ellei toisin ole sovittu/ilmoitettu. Minusta tuntuu, että minulla tuo alue on tavallista isompi ja mikäli en itse tee aloitetta tai selkeästi anna lupaa toiselle tulla rajan sisäpuolelle, ahdistun hyvin pahasti ja saatan käyttäytyä sen mukaisesti eli suollan suustani niin mustaa ja kieroa huumoria, ironiaa ja sarkasmia, että useimmat ymmärtävät ainakin jollain tasolla tulleensa liian lähelle. Tai sitten sanon sen suoraan, riippuen hieman siitä kuka ja millainen persoona on rikkonut yksityisyyteni rajoja. Jopa parhaat ystäväni tietävät kysyä minulta aina tavatessamme, että saako minua halata. On päiviä, jolloin sanon ei ja päiviä jolloin sanon kyllä. Tänä kesänä vastaus on ollut huomattavasti useammin kyllä, joten olen edistynyt asian suhteen, mutta työtä on vielä. Yksi Protun parhaita puolia onkin, että saan olla juuri sellainen kuin olen – erilainen, outo, ulkopuolinen ja halutessani saan jättää hierontaringit, mahautumiset ja halauskierrokset väliin. Ja näin teenkin. Tiimini tietenkin tiesi tämän ja osasi suhtautua siihen asianmukaisesti, samoin kuin leiriläisille kerrottiin miksi minä en moisiin osallistu. Pääsin kuitenkin yllättämään ainakin tiimiläiset ja ehkä leiriläisetkin sillä, että todistusten jaon yhteydessä halasin jokaista leiriläistä. Tämä oli siinä mielessä helppoa, että leiriläisemme oli kaikki tyttöjä eikä tarvinnut arvailla mikä olisi ollut jätkien suhtautuminen asiaan. Kun sitten minut korutettiin, koska olin uusi ohjaaja, halasin myös kaikki tiimiläiset läpi enkä usko että he sitäkään varsinaisesti osasivat odottaa. Hienointa tässä kuitenkin on se, että tuo halauskierros ei ahdistanut.
Nyt kun takanani on yksi Protuleiri ja melkoinen määrä rippileirejä, kannatan ehdottomasti ennemmin Protua kuin riparia. En kiistä etteikö ripari olisi kohtalainen vaihtoehto ja uskossa olevalle nuorelle oikea vaihtoehto, mutta koska uskovia nuoria on käsitykseni mukaan melkoinen vähemmistö (mutua, ei faktaa), pitäisi Prometheus-leirien saada enemmän näkyvyyttä kouluissa myös uskontotunneilla käyvien oppilaiden keskuudessa. Protun Utelias Pohdinta -ajattelu, keskustelumuotoiset asioiden käsittelyt niin nuorten elämään kuuluvista kuin yhteiskunnallisistakin asioista, toiminnalliset tavat käsitellä aiheita ja oppitunnittomuus tekevät protusta lähtökohdiltaan sellaisen aikuistumisleirin, jollaisia mielestäni kaivattaisiin enemmän. Määrät ovat kuitenkin riippuvaisia siitä, miten hyvin tiedottaminen ympäri Suomen onnistuu ja miten saamme rikottua perinteen siitä, että vain riparin käynti ja konfirmaatio olisivat juhlistamisen arvoisia. Väittäisin keskivertonuoren saavan irti paljon enemmän Protun tavoista käsitellä asioita, kuin riparien ulkoläksyistä ja oppitunneista, joilla opetellaan oman kirkon tapaa katsoa asioita ja vaihtoehtoiset ajatusmallit jäävät hyvin vähälle. Tai näin ainakin oli silloin kun itse olin riparitoiminnassa mukana. Lienenkin siis Sokrateen tavoin nuorison turmelija, kun olen sitä mieltä että jokaisen tulisi ajatella itse asioita ja muodostaa itse oma maailmankatsomuksensa siten, että saisi tietoa mahdollisimman monista erilaisista tavoista ajatella.
Lyhyesti vielä tämän kesän Seta-vierailuistani Prometheus-leireillä. Kävin yhteensä neljällä leirillä, jotka kaikki olivat täällä Janakkalassa, Leppäkosken Voiman talolla. Vierailuihini alkaa syntyä jo omanlaisensa rutiini, jota tietenkin aina muokkaa leiriläisten etukäteen tekemät, anonyymit kysymykset sekä tilanteessa syntyvä keskustelu. Osa leireistä on sellaisia, että keskustelua syntyy helposti ja paljon, toisilla taas on hiljaisempaa, jolloin vierailuni on luentomaisempi. Täysin hiljaista leiriä ei kuitenkaan ole tullut vielä vastaan vaan aina joku leiriläinen on uskaltanut sanoa jotakin. Paketti koostuu Seta-tietoudesta, seksuaali- ja sukupuolivähemmistötermien avaamisesta, hieman vähemmistöjen oikeuksien historiaa ja sitten leiriläisten kysymyksiin vastaamista. Aloitan varsinaisen vierailuosuuden aina musiikilla, jonka toivon hieman rikkovan jäätä ja virittävän aiheen tunnelmaan. Omasta mielestäni kaikki vierailut menivät hyvin ja ainakin suora palaute on ollut positiivista. Tässä Sinulle tehtävä: Jos olet ollut Protuleirillä kesällä 2010 tai 2011 joko leiriläisenä tahi tiimiläisenä (miksei kokkinakin) ja olen ollut leirilläsi Seta-vieraana ja muistiisi on jäänyt jokin kuva minusta, niin anna palautetta tämän postauksen kommenttina. Tai jos et halua antaa sitä julkisena, lähetä sähköpostitse. Vierailijana haluan kehittyä, sillä uskon että aina on jotain missä voisi parantaa, sillä en aio lopettaa Seta-vierailuja vaikka suunnitelmissa onkin vielä hieman aktivoitua protuna.
//Edit: sähköpostiosoite on santeri.palin[at]gmail.com
Kotimaa uutisoi neljän papin laatimasta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineille pareille. Uutisessa tunnutaan korostavan sitä, että kaikki neljä ovat evankelisluterilaisen kirkon pappeja ja tietenkin tuodaan esille, että kolme heistä kuuluu Yhteys-liikkeen johtokuntaan. Niille joille Yhteys-liike ei ole tuttu, niin pähkinänkuoressa voitaneen sanoa että liike ajaa yli kirkkorajojen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia yhteiskunnassa ja kirkossa. Kuitenkin kerrotaan, että Yhteys-liike ei ole ajamassa sukupuolineutraalia avioliittoa, mikä ei kuitenkaan minusta sovi kuvaan vaan on ristiriitainen liikkeen perusajatuksen kanssa.
Rukous parisuhteensa rekisteröineille on toteutettu piispojen helmikuisen ohjeistuksen mukaan, jossa tehdään selväksi että kyseessä ei ole parisuhteen siunaus vaan heidän puolestaan rukoillaan ja että rukouksen toimittava pappi ei saa osallistua mihinkään sellaiseen, joka voitaisiin nähdä merkkinä liiton siunauksesta tai virallistamisesta. Onko tämä nyt sitten kirkon kädenojennus meille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille? Sanoma kun tuntuisi olevan, että “joo, me hyväksytään teidät, mutta ei teillä saa samoja oikeuksia ja velvollisuuksia olla kuin muilla, koska olette poikkeavia”. Sehän on kuin ojentaisi kepin päässä porkkanaa ja sitten löisikin käsille kepin toisella päällä. Tai kuten Jari Tervo kirjoitti Kaikki muuttuu paremmaksi -kirjan esipuheessa viime vuoden marraskuussa: Kirkko ei siis edelleenkään siunaa eikä vihi homopareja. Kirkko on kuitenkin mielestään ojentanut kätensä homoille. Niin se onkin. Se käsi on tosin nyrkissä. Kirkko kumartuu homojen puoleen lämpimästi hymyillen ja lausuu: “Onneksi olkoon. Te olette melkein ihmisiä.” Toisena tulee mieleen Esko Valtaojan kirjoitus Turun sanomissa 19.10.2010: Kirkon tragedia tiivistyy arkkipiispa Kari Mäkisen perjantaisessa tiedotteessa, jossa hän kertoo olevansa hämmentynyt, että ihmiset eroavat kirkosta homoseksuaalisuuteen liittyvien kysymysten takia. ”Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta, toisia kunnioittaen ja kuunnellen.”
Ei, niin ei ole. Se aika oli ja meni jo kauan aikaa sitten. En kehtaisi enää katsoa homo- ja lesboystäviäni silmiin, jos todella alkaisin ”käydä keskustelua” homoseksuaalisuudesta Päivi Räsäsen kaltaisia ihmisiä ”kunnioittaen ja kuunnellen”. Nyt eletään vuotta 2010 ja kaikki ajattelevat, lähimmäistään rakastavat ihmiset ovat sen keskustelun jo aikapäiviä sitten käyneet.
Mitä minä enää voisin sanoa? Valtaojan kommentointi on parempaa kuin mitä oma kynäni tuottaisi. Myös Tervo kirjoittaa esipuheessaan siitä, miten kirkon ei pidä kuunnella ja keskustella vaan antaa seksuaalivähemmistöille täydet ihmisoikeudet nyt heti. Ongelmahan vain on siinä, että kyse ei ole vain kirkosta vaan maamme lainsäädännöstä, jota nytkin ovat hoitamassa kaiken maailman hakkaraiset, oinoset ja halla-ahot, soineista ja räsäsistä puhumattakaan. Vaikka Tervon ja Valtaojan kommentit ovat viime syksyltä, ne sopivat mielestäni aivan yhtä hyvin tämän hetkiseen tilanteeseen, kun kirkko kovin ylpeänä itsestään ilmoittaa saarnastuolin korkeudestaan, että “kuulkaas homoparit, nyt on oikein rukous teitä varten, kun olette rekisteröineet parisuhteenne. Eikös me ollakin ystävällisiä?”
Lyhyt politiikkakatsaus
Sitten toiseen asiaan. Hallitusta muodostettiin pitkään ja vähältä piti ettei homma siirtynyt Jyrki Kataiselta Jutta Urpilaiselle. Tosin monet arvelevat, että nykyinen hallitus ei kestä vaan että olemme pian toisissa vaaleissa. Itse soisin mieluummin tämän hallituksen kestävän kuin näkeväni sen että Timo Soini alkaa muodostaa hallitusta, mikä ainakin gallupien mukaan olisi todennäköistä jos vaalit järjestettäisiin nyt. Tosin minusta tuntuu, että hallitusvastuu olisi edelleen liikaa Perussuomalaisille ja Timo Soinille, kun nytkin piti jo alkumetreillä jäädä oppositioon, josta on helppo jatkaa haukkumista muiden tehdessä työt ja ottaessa vastuu.
Uudessa hallituksessa on ainakin yksi murheenkryyni, minun silmissäni. Kristillisdemokraatit ja ennen kaikkea Päivi Räsänen sisäasiainministerinä. Tämänkään mielipiteeni kanssa en ole yksin, vaan Setan puheenjohtaja Outi Hannula sanoo Setan tiedotteessa olevansa huolissaan siitä, sitoutuuko Räsänen hallitusohjelmaan. Hallitusohjelman alkupuolella sanotaan: Suomessa kaikki ovat saman arvoisia —seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä riippumatta. Sisäasiainministerinä Räsänen joutuu ottamaan kantaa mm. viharikoksiin ja tämä jos mikä on huolestuttavaa, sillä hän suhtautui viime vuoden Priden kaasuiskuun liian ymmärtäväisesti. Onko Kristillisdemokraateista tulossa Räsäsen johdolla konservatiivi-kristillisen lisäksi äärioikeistolainen? Minusta se ei tunnu kovin kaukaiselta ajatukselta.
Odotankin mielenkiinnolla, miten käy tällä hallituskaudella sukupuolineutraalin avioliittolain kanssa. Ensin kuullaan huhuja, että olisi sovittu että lakialoite tuodaan oikeusministeriön avustuksella eduskuntaan ja vieläpä Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen ja Vihreiden Ville Niinistön tuella. Tämä ei sinällään yllätä, kuten ei sekään, että Päivi Räsäsen mielestä tällaista sopimusta ei olisi tehty – varsinkaan hänen selkänsä takana. Toivon vain, että tuo lakialoite saataisiin eduskuntaan vaikkei se hallituksen ohjelmassa olekaan. Mikäli muistini ei vallan petä, pitäisi pienen enemmistön uusista kansanedustajista kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa. Tosin hallituskin on vain lievällä enemmistöllä edustettuna.
Toivon kovasti, että näkisin kotimaani ilmapiirin muuttuvan hyväksyvämpään suuntaan lähitulevaisuudessa. Koska pelkkä poliittisen ilmapiirin muutos ei riitä, olen edelleen – ja ehkä jopa entistä enemmän – sitä mieltä että valtio ja kirkko tulisi erottaa toisistaan. Kuten olen ennenkin sanonut, silloin kirkko saisi pitää oppinsa juuri niin tiukkoina kuin haluavat. Ei minua haittaa se, että kirkon opit mahdollisesti jopa tiukentuisivat takaisin vanhoillisempaan suuntaan, jos sellainen olisi kirkon päättäjien mielestä oikea suuntaus. Silloin ei tarvitsisi myöskään taistella siitä, pitääkö kirkon siunata samaa sukupuolta olevien liitto jos ja kun sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan. Vielä parempaa olisi, että kirkolla ei olisi enää oikeutta viralliseen avioliittoon vihkimiseen vaan ainoastaan avioliiton siunaaminen, jotta saataisiin voimaan todellinen, tasa-arvoinen avioliittolaki ja -käytäntö.
Mitä tulee toiveeseeni Suomen ilmapiirin muuttumisesta hyväksyvämmäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan, tulee työtä tehdä ruohonjuuritasolla ja saada ihmisille, sille tavalliselle kansalle lisätietoa asioista sen sijaan, että edelleen täytyy törmätä ihmisiin, jotka sokeasti uskovat asioihin, joita ei voida millään tapaa todistaa tai todentaa. Tieto ei lisää tuskaa ainakaan tässä tapauksessa vaan tietämättömyys on pahin vihollisemme. Siksi minä haluan tehdä edes sen pienen osuuden, jonka vain voin tietoa jakaakseni ja saadakseni ihmiset paremmin ymmärtämään, miksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista puhuminen on tarpeen niin kauan kuin emme lain silmissä ole tasa-arvoisia. Siksipä menenkin taas tulevana torstaina (7.7.) protulle Seta-vieraaksi.
Olen aloittanut useita blogitekstejä eri aiheista, joita en sitten koskaan ole saanut valmiiksi. En edes ole tallentanut kaikkien alkuja, joten osa ajatuksista on kadonnut sen siliän tien. Nytkin tilanne on se, että aiheita olisi useita, mutta onko mitään järkeä kirjoittaa samaan bloggaukseen useasta eri aiheesta? Eikö se tee blogista entistä sekaisemman? Mutta ei kai siinäkään ole järkeä, että kirjoittaa samana päivänä useita bloggauksia, eihän siinä pysy itsekään perässä. Yksi vaihtoehto on tietenkin hajauttaa tekstejä aiheen mukaan eri sivuille eli esimerkiksi poliittisille teksteille oma sivu, uskontoon liittyville oma ja henkilökohtaiseen elämään liittyville omansa. En vain koe sitä kovinkaan järkevänä tapana, se ei palvele blogin tarkoitusta. Ehkäpä siis yritän käsitellä vain lyhyesti niitä aiheita, jotka ovat nyt minulle päällimmäisiä.
Kronologisesti vanhin aiheeni josta olen palavasti halunnut kirjoittaa edes muutaman sanan käsittelee oikeustajuani ja viime kesän Helsinki Pride marssin kaasuiskun tuomioita. Oikeustajuani loukkaa syvästi se, että tuomio ei ollut ehdoton ja mielestäni vahingonkorvaussummatkin jäivät liian pieniksi. Pyhä Eru sentään, pahoinpitelysyytteitä oli yli 80 ja joukossa lapsia ja nuoria. Rattijuopumuksesta ja liikenteen törkeästä vaarantamisestakin saa helposti 60 päivää vankeutta joka voidaan muuttaa 60h yhdyskuntapalvelua. Loukkaannuin tuosta tuomiosta.
Toinen aihe onkin paljon ajankohtaisempi, aiheesta uutisoitiin eilen. Perussuomalaiset jäävät oppositioon Portugali-kysymyksen takia, koska katsovat että vakausrakenne tulee viemään entistä lähemmäs EU:n liittovaltiota. Portugalista kynnyskysymyksen tekeminen oli minulle selvä merkki siitä, että Persut eivät tule olemaan hallituksessa ja vähääkään politiikkaa seuranneet tiesivät jo vaalien aikaan, että Suomi ei voi noin vain jättäytyä pois tilanteesta. Niinpä Soinin ja Persujen kynnyskysymys takasi oppositiopaikan ja kuten kaikki tietävät, sivusta on hyvä huudella. Kannattajat voivat sanoa, että takkia ei käännetty ja tämä saattaa jopa lisätä Persujen ja eritoten Soinin kannatusta. Mutta ennakoiko tämä sitä, että saamme seuraavaksi Perussuomalaisen presidentin? Siinä vaiheessa olen totta totisesti tyytyväinen presidentin valtaoikeuksien karsimisesta, vaikka pääsääntöisesti olenkin vastustanut liiallista keulakuvaksi muuttamista, kyllä presidentillä valtaakin tulee olla.
Uusin uutinen SETAlta kertoo, että transvestiittien sairausleima on päätetty poistaa. Sanon vain, että jo oli aikakin. Ehkä Suomi sittenkin muuttuu osaltaan paremmaksi paikaksi elää, vaikka kuuluisikin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.
Päivän henkilökohtaisesti suurin uutinen on kuitenkin se, että sain opiskelupaikan Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskuksesta. Elämällä on pitkästä aikaa selkeä suunta ja opiskeluissa otetaan huomioon niin fyysiset kuin psyykkisetkin erityistarpeet. Koulutus on kolmivuotinen, mutta uskoisin selviäväni siitä nopeammin, koska minulla kuitenkin on lukio suoritettuna, joten hyväksiluvut selvitetään heti opintojen alussa. Liiketalouden perustutkinto eli minusta tulee merkonomi ja suoritan talous- ja hallintopuolen koulutuksen. Pieni uutinen on suuresti sekoittanut pienen pään, sillä olen jo ehtinyt katsella ammatti- ja tutkintosormuksia, valmistujaislakkeja ja myöskin kansainvälisyysvaihtoehtoja eli josko sitä pääsisi vaikka vain muutamaksi viikoksi suorittamaan vaikkapa työharjoittelua ulkomaille jossakin vaiheessa. Uskoisin myös löytäväni itseni ennemmin tai myöhemmin oppilaskunnan hallituksesta. Myös ammattiliittoon ja opiskelijaliittoon liittymiset ovat jo ehtineet pyöriä mielessä.
Protuleirin suunnittelu on edennyt hyvin, viikon kuluttua tiimitapaaminen ja kolmen viikon kuluttua sunnuntaina alkaakin jo leiri. Tässä on siis monia syitä olla innoissaan ja hyvällä tuulella. Mikä mielenkiintoisinta, olen löytänyt mielihyväkeskukseni ja siinä alkaa olla toiminnan merkkejä. Olen siis ihan todellisesti toipumaan päin pahimmasta masennuksesta. Takapakkia saattaa tulla, mutta pääasia on, että tiedostan kykeneväni etenemään elämässäni. Vielä on pitkä matkaa täydelliseen toipumiseen, mutta oikealla tiellä ollaan. Henkilökohtaisesti uskon, että osasyy on myös siinä, että voin fyysisestikin hieman paremmin – olen saanut kahdeksan kiloa pois rasittamasta niveliä ja selkää.
Homokeskustelu elää, vyöryy eteenpäin ja pulpahtaa pintaan aika ajoin. Ja miksipä ei, kaikki ilmassa olevat merkit osoittavat, että seksuaalivähemmistökeskustelulle on edelleen tarvetta ja tilausta. Viime perjantaina tuli televisiosta Voimala, jossa keskusteltiin aiheesta ja sunnuntaina tuli Ykkösdokumenttina Kati Juuruksen Kyllä homotkin siivoaa, jonka jälkeen Ylen Puhe -radiokanavalla käytiin aiheeseen liittyvää keskustelua. Studiossa mukana oli Setan puheenjohtaja Outi Hannula ja Sexpo -säätiön toiminnanjohtaja Jussi Nissinen. Samaan aikaan käytiin keskustelua kanavan chatissa, joka keräsi paikalle aiheesta kiinnostuneita ja tietenkin dokumentin katsoneita. Itse osallistuin chattiin, vieläpä omalla nimelläni ja keskustelua käytiin aihepiiristä hyvinkin laajalti. Eräs mielenkiintoisimpia asioita oli se, että chatin perusteella Hämeeseen ja juurikin Hämeenlinnaan kaivataan paikallissetaa joka mahdollistaisi toiminnan. Itsekin olisin vapaaehtoinen toimintaan, mikäli vain saadaan väkeä sen verran mukaan, että paikallisseta kannattaa perustaa. Hämeenlinnasta ja lähiympäristöstä varsinkin nuorten ja ajokortittomien on hankala lähteä Helsinkiin tai Tampereelle, jos Setan toimintaan tahtoo mukaan. Nähtäväksi jää, syntyykö mitään vai jääkö asia vain ajatuksen asteelle. Voisin tietenkin itse ottaa ohjat käsiini, mutta toisaalta toivoisin voivani lähteä toimintaan mukaan niin, että joku toinen olisi vetovastuussa. Tämä lähinnä siksi, että ainakin kevään ohjelmani näyttää tiukalta, sain nimittäin maanantaina tiedon, että protuleiri jolle menen on kesän ensimmäisiä ja alkaa 5.6. joten leirin suunnittelu tulee tapahtumaan varsin nopealla aikataululla. Tiimikoulutuspäivämäärää en ole tätä kirjoittaessani vielä saanut tietooni mutta leiri pidetään Itä-Suomessa, Kontiolahden kunnassa.
Sitten itse asiaan. Posti oli eräänä päivänä tuonut vuokraemännälle Nuotta -lehden, ilmeisestikin siksi, että hänelle joskus aikoinaan mummo oli sitä tilannut ja nyt lähetettiin viimeisin numero ikään kuin muistutukseksi että “Hei, me ollaan edelleen olemassa ja evankelioidaan kaikki”. Itse luin Nuotan aina ilmestyessään silloin aikoinaan kun olin aktiivinen seurakuntanuori enkä osannut vielä kunnolla ajatella itse. Nyt on onneksi sekä ikä että luontainen mielenkiinto asioihin opettaneet ajattelemaan ja niin entisestä, hiljaisessa uskossa olleesta seurakuntanuoresta on tullut uskonto-, kirkko- ja yhteiskuntakriittinen mies, joka on toisinaan vihainen, toisinaan turhautunut ja toisinaan maailmaa surkutteleva mutta ennen kaikkea Ajatteleva yksilö. Nyt voinkin vain ihmetellä, miten ihmeessä olen antanut seurakunnan luoman turvallisuuden tunteen sulkea silmäni maailmalta. Ehkä siksi että koulukiusattuna koin kokeneeni pahaa maailmaa ihan tarpeeksi ja seurakunnan nuorisotyössä mukana ollessa kukaan ei kiusannut ja siellä oli aikuisia joihin saattoi luottaa. En kadu aikaani kirkon piirissä, se on varmasti antanut minulle jotakin tähän päivään, jos ei muuta niin tietoutta kirkon opeista ja siitä mitä Raamatussa oikeastaan lukee.
Takaisin Nuotan ääreen. Selailtuani lehden läpi pidin tauon ja luin sitten muutaman kirjoituksen läpi oikein ajatuksella ja nyt aion puuttua tiettyihin asioihin, jotka pistivät silmääni ja aiheuttivat jonkinlaisia reaktioita – joko älyllisiä tai puhtaasti tunnepohjaisia. Aloinkin kirjoittamaan tätä tekstiä työnimellä “Lupa provosoitua” ja se kertonee jotakin suhtautumisestani lehden teksteihin. Aloitan Mika Falkin pääkirjoituksesta joka on otsikoitu niinkin kuluneella lausahduksella kuin SINÄ OLET IHME! Kyllä, luitte aivan oikein. Teksti oli otsikoitu isoilla kirjaimilla ja vieläpä varustettu huutomerkillä, jotta asia menisi varmasti perille. Ihmisille siis pitää huutaa, että “sinä olet ihme!” jotta he käsittäisivät sen. Jos nyt riisun tuon lauseen luonnontieteelliseen näkökulmaan, niin totta kai ihmisen olemassa olo on ihme, monien lähes käsittämättömien sattumien summa, sillä onhan elämän syntymistä varten ollut omanlaisensa olosuhteet joita ihminen ei ole itse saanut aikaan. Mutta ei sitä ole tehnyt mikään jumalakaan, sillä maapallon syntymä ja elämän kehittyminen on täysin selitettävissä tieteen avulla, eikä mikään tässä vuosimiljardisessa historiassa todista minulle jumalan tai jumalien olemassa oloa. Ja ennen kuin kukaan nurisee, niin kirjoitan sanan jumala pienellä, koska en puhu vain kristittyjen Jumalasta vaan yleisellä tasolla ihmistä suuremmasta voimasta (johon en siis usko) joka monesti jumalaksi mielletään.
“Elokuvateollisuuden ja mainosmiesten syöttämät mielikuvat täydellisistä naisista ja sankarimiehistä piiskaavat aikamme ihmistä eteenpäin. On pakko saada ulkokuori kuntoon ja menestyä elämässä. On todistettava itselleen ja muulle maailmalle, että kuuluu oman sukupuolensa täysvaltaisiin jäseniin. Kun tähän oravanpyörään lisätään yliseksualisoitunut aikamme, jossa hädin tuskin uskaltaa halata ystäväänsä ilman pelkoa väärinymmärryksestä ja käsittämätön sukupuolineutraalisuuden ajaminen yhteiskunnassamme, on soppa valmis.” Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt tuli tyrmäys yhdellä lyönnillä. Olen ehkä hyvinkin naiivi kaikesta kyynisyydestäni huolimatta, mutta oman käsitykseni mukaan ihmiset, jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan, osaavat myös erottaa elokuvat ja mainokset todellisesta elämästä. Jopa rakastamissani elämänkertaelokuvissa on syytä varautua käsikirjoittajan ja ohjaajan ottamiin taiteellisiin vapauksiin. Ei kai kukaan täysjärkinen ihminen kuvittele voivansa olla Teräsmies tai mainosten ylitreenattu lihaskimppu, jonka vartalo kiiltää öljystä ja ihossa ei ole ainoatakaan virhettä? Lihaskimpuksi voi päästä tekemällä töitä ja öljyä osaa iholleen levittää kuka vain, mutta virheettömiä meistä kukaan ei ole, millään tasolla. Juurikin luomet, pisamat, arvet ja ruvet tekevät meistä yksilöllisiä eikä niitä pitäisi ryhtyä peittelemään turhan takia. Eri asia on, jos esimerkiksi keskellä otsaa on suuri mansikkaluomi, siitä tahtoisi kuka tahansa eroon leikkauksella ja se on vain inhimillistä. Mainokset ja elokuvateollisuus ovat pitkälti myyntimiesten fiktiota, jotta erilaiset tuotteet menisivät mahdollisimman hyvin kaupaksi. Ei siinä ole kysymys omasta sukupuolen kokemuksesta vaan puhtaasta kapitalismista, jossa käytetään hyväksi photoshopattuja ja meikattuja ihanneihmisiä, jollaisia ei luonnossa esiinny. Mikäli kuvittelee että on olemassa kasvoiltaan tai kropaltaan täydellinen ihminen, niin todennäköisintä on, että kyseinen ihminen on rakastettusi, jonka jokainen piirre ja “virhe” tekee hänestä juuri sen kuka hän on ja miksi häntä rakastat. Mutta tämä ei ollut mielestäni se suurin asia lainaamassani tekstissä vaan vasta lämmittelen. Falkin mielestä elämämme yliseksualisoitunutta aikaa, jonka takia edes ystäviä ei uskalla halata. Anteeksi nyt vain, mutta minusta aikamme on sen suhteen vapaampaa kuin menneet vuosikymmenet 1900-luvulla. Suomalaiset alkavat hiljalleen sulaa ja sulattaa myös julkisetkin hellyyden osoitukset, eikä ystävän halaaminen tavatessa ole mitenkään tavatonta tai poikkeavaa, ystävien sukupuolista riippumatta. Ja kuka tai ketkä siitä seksistä ja seksuaalisuudesta eniten meuhkaavat? Kristillisen kirkon sisällä olevat liikkeet ja niihin kuuluvat ihmiset. Suurimpia äänessä olijoita ovat Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ja Perussuomalaisten Timo Soini sekä Pentti Oinonen, joista jälkimmäisin joutaisi biologian tunneille kun ei tunnu erottavan ihmistä ja koiraa toisistaan. Seksi ja seksuaalisuus tuntuvat olevan pakkomielteitä, eikä ihmisten anneta rauhassa olla sitä mitä he ovat. Räsänen on tuonut esille, että hän hyväksyy homot ihmisinä muttei homoseksuaalisia tekoja. Anteeksi nyt vain arvon lääkäri Räsänen, mutta kuka käskee miettimään mitä kaksi miestä tai kaksi naista makuuhuoneessaan tekee nukkumisen ja lukemisen lisäksi? Antaisitte ihmisten elää rauhassa, eivät homoseksuaalitkaan mieti mitä kristillisten ääriliikkeiden ja fundamentalismisuuntien edustajat tekevät kirkon sakastissa. Falk kirjoitti myös käsittämättömästä sukupuolineutraalisuuden ajamisesta yhteiskunnassa. Pyydän jälleen anteeksi, mutta mitä käsittämätöntä on siinä, että halutaan lakeja, jotka ovat sukupuolineutraaleja ja koskevat kaikkia yksilöitä yhdenmukaisesti. Mitä me homot viemme kristityiltä pois, jos saamme luvan mennä naimisiin ja oikeuden adoptoida? Mikä on niin kamalaa ja käsittämätöntä siinä, että halutaan toteuttaa Suomen lakia ja lopettaa ihmisten eriarvoistaminen seksuaalisen suuntautumisen perusteella?
Falk kirjoittaa ulkokultaisesti ja tekopyhästi: “Sinä olet ihme. Älä siis usko valhetta, että sinun täytyisi tekemisilläsi lunastaa paikkasi miehenä tai naisena. Sinun ei tarvitse ährätä itseäsi aikamme stereotypiamuotteihin. Lähde sen sijaan rohkeasti tutkimusmatkalle ihmettelemään, millaiseksi Jumala on sinut tehnyt. Vertailun ja kilpailun sijasta tutustu lahjoihisi ja luonteenpiirteisiisi.” Ihmisen ja elämän ihmeellisyyttä käsittelinkin jo, mutta missä sanotaan tai opetetaan, että pitäisi lunastaa paikkansa miehenä tai naisena? Minun tietääkseni ei missään, mutta sen tiedän, että tiettyä Raamatun tulkinnan suuntausta edustavat uskovat kristityt ovat sitä mieltä, että on vain mies ja nainen ja että jokaisen kuuluu kuulua jompaan kumpaan muottiin. Tämä on myös värittänyt lääketiedettä liian pitkään ja intersukupuolisiksi syntyneitä lapsia on leikelty, jotta he sopisivat siihen muottiin mitä on totuttu näkemään. Jokaisessa ihmisessä on miestä ja naista, eikä täydellisyyttä ole tässäkään kohtaa olemassa. Ja mikä ihmeen paikka pitäisi muka lunastaa miehenä tai naisena? Ihminen voi kokea olevansa jotakin miehen ja naisen väliltä, vaikka hän biologisesti olisi jompikumpi. Ihminen voi myös kokea syntyneensä väärän sukupuolen kehoon, jolloin hän saattaa haluta sukupuolenkorjausleikkauksen, jotta hän saisi täyden kokemuksen oikeasta, sisäsyntyisestä sukupuolestaan. Mutta ei, tätäkin vastustetaan, koska se on Jumalan luomistyöhön puuttumista eikä Jumala ole voinut tehdä virhettä. Vaan jos Jumala on luonut kaikki ihmiset ja jos Jumala on täydellinen, silloin homot, lesbot, biseksuaalit ja transihmiset ovat yhtä lailla Jumalan kuvia ja täyttävät elämässään sitä tehtävää jonka Luoja on heille ennalta määrännyt. Fundamentalistikristityt vain väittävät tietävänsä paremmin Jumalan suunnitelman, johon ei mahdu seksuaalivähemmistöjen edustajia. Minulle kylläkin opetettiin aikoinaan seurakunnassa, että Jumalan tiet ovat tutkimattomat eikä Hänen suurta suunnitelmaansa tunne kukaan muu kuin Hän itse. Mikä sitten Falkin kirjoituksessa on tekopyhää? Tietenkin tuo kohta, jossa puhutaan siitä ettei ihmisen pidä “ährätä” itseään tämän ajan stereotypiamuotteihin. Kysyn vain, ketkä niitä stereotypiamuotteja pitää esillä? Nämä tietyn kristillisen suuntauksen edustajat median avustuksella. Joskin myönnän että viime vuosina on menty mediassa hieman eteenpäin eikä homoja ihan aina enää esitetä pikkurilliä heiluttavina, kireisiin vaatteisiin pukeutuvina ns. neiteinä jotka puhuvat kimakalla äänellä. Mutta homot ovat syntisiä, pahoja ihmisiä jotka eivät tahdo parantua. Parantua mistä? Seksuaalinen suuntautuminen ei ole sairaus. Räsäsen pitäisi tietää tämä lääkärinä, mutta antaa kuitenkin ymmärtää toista.
“Etsi vahvuuksiasi, tutustu tunteisiisi ja tutki Raamatun sanan äärellä, millaista elämää Jumala on sinut tarkoittanut elämään. Äläkä pelkää iloita siitä hyvästä, mitä Jumala on sinulle antanut!” Tekisi mieleni jälleen puuttua huutomerkin käyttöön, mutta olkoot. Kun itse vielä olin hiljaisessa uskossa, joka oli eräänlaista lapsen uskoa Taivaalliseen Isään, tutkin monesti Raamattua yksiöni hiljaisuudessa, koska olin alkanut hyväksyä homouteni, mutta seurakuntaelämä aiheutti ahdistusta sillä elämän osa-alueella. Vahvuuksiani etsin vieläkin, vaikka jotain olen löytänytkin ja tunteet lykkäsin pitkiksi vuosiksi sivuun, luottaen vain kylmään, analyyttiseen järkeen. Miksikö? Koska minun tulkintani Raamatusta ei osu yksiin niiden kanssa, jotka pitävät minua pahana, sairaana ja syntisenä ihmisenä homouteni tähden. Ensinnäkin minulle kirkastui, että Raamattu on vain ihmisten kirjoittama eri vuosisatoina ja että kaikessa missä ihmisellä on sormensa pelissä, on inhimillisiä virheitä. Toisekseen minulle selkisi, että monissa uskonnoissa on toisistaan tietämättä kehittynyt samanlaisuuksia. Tärkein toistuva ajatus tunnetaan kristillisyydessä juuri sinä ajatuksena, joka fundamentalisteilta tuntuu puuttuvan täysin: kohtele ihmisiä niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan. Kultainen sääntö tulisi olla ohjenuorana kun keskustellaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Tässä asiassa Oras Tynkkynen loisti syksyn A2:n homoillassa, kääntämällä Räsäselle toisenkin posken ja koittamalla saada ihmiset tajuamaan, miten paha olo syntyy siitä kun ei saa samaa kohtelua kuin ns. normiväestö eli heterot. Jos uskoisin Jumalaan, iloitsisin juuri homoudestani, josta on tullut tärkein voimavarani tässä elämässä, jossa koitan saada muita ihmisiä ajattelemaan ja jonka tahdon käyttää yrittämällä tehdä tästä maasta edes piirun verran paremman paikan elää. Minulle Raamattu sanoi vuosia sitten, että minun tulee elää omana itsenäni ja että kelpaan Jumalalle juuri sellaisena kuin olen, sillä kukaan meistä ei ole synnitön uskonnon näkökulmasta katsottuna. Sen jälkeen heräsin ja lakkasin uskomasta satuihin.
“Miehinä ja naisina olemme ja tulemme olemaan erilaisia, mikä on Jumalan luomistyön rikkautta.” Kyllä, näin voimme nähdä asian olevan, mikäli uskomme kristinuskon mukaisesti. Sehän siinä onkin parasta, lupa olla oma itsensä ja erilainen kuin muut. “Jatkuvan kilpailun ja oman paremmuuden todistelun sijasta meidän tulisi olla kiitollisia siitä, kuinka erilaisina täydennämme toisiamme.” Kyllä, minäkin vastustan liiallisuuksiin menevää kilpailuhenkeä ja oman paremmuutensa jatkuvaa todistelua. Ja kyllä, olen samaa mieltä siitä että erilaisuutemme täydentää toisiamme, en ainakaan itse tahtoisi tavata toista, täsmälleen itseni kaltaista ihmistä. Tuskin kukaan ajatteluun kykenevä yksilö haluaa. “Olet ihme juuri sellaisena kuin olet – älä siis ryhdy huonoksi kopioksi matkimalla jotakuta toista.” No niin, jälleen tekstiä, joka on helppo allekirjoittaa sen enempiä ajattelematta. Mutta kun miettii mitä Falk on aiemmin tuossa pääkirjoituksessaan kirjoittanut, nousee jälleen niskakarvat pystyyn ja varoituskello pääni sisällä huutaa ääntään käheäksi toistamalla sanaa “tekopyhä”. Meidän siis tulee ajatella itseämme ihmeenä ja pyrkiä välttämään stereotypiamuotteja ja toisten matkimista. Kaikki tämä kuulostaa kauniilta ja hyvältä, mutta sanat tulevat sellaiselta mieheltä, joka oli mukana Älä alistu -kampanjassa. Sanoma tuntuukin olevan, että ollaan vaan erilaisia, mutta vain sillä tavalla erilaisia kuin me sallimme. Suorastaan naurettavaa ja edelleen, äärimmäisen tekopyhää.
Olen jo aiemmin kirjoittanut Älä alistu -kampanjasta, mutta Nuotan sivuilta se jälleen hyökkäsi silmille. TV7 esittää joka neljäs maanantai ohjelman Kissa pöydälle (olen itse aikoinaan toimittanut saman nimistä seurakunnan nuorten lehteä ja jolla ei ole mitään tekemistä tuon ohjelman tai Nuotan kanssa) ja siihen liittyen lehdestä löytyi Älä alistu! otsikon alle tehty lyhyt juttu. “Studiovieraiden lisäksi tutustuimme biseksuaalisuudesta vapautuneeseen tyttöön, joka halusi rohkaista myös muita sukupuoli-identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa kamppailevia nuoria pysymään Raamatun Sanassa ja rakentamaan identiteettinsä sen varaan, millaiseksi Jumala on miehet ja naiset luonut.” En edes tiedä mistä aloittaisin. Olen työstänyt ajatuksiani jo muutaman päivän, sillä olen vain ollut niin tuohtunut mutta myös säälivä, etten ole saanut kaikkia ajatuksiani kerralla kasaan ja tekstiksi asti. Mutta mennään vaikkapa järjestyksessä: biseksuaalisuudesta vapautunut tyttö. Miten seksuaalisuudesta vapaudutaan? Ei se ole kahle tai vankila, johon ihminen on tuomittu, vaan osa luonnon ja ihmisen monimuotoisuutta. Tämän lisäksi minun – ja käsittääkseni tieteenkin – silmissä jokainen ihminen on tavallaan biseksuaali, sillä jos piirrämme janan, jonka toisessa päässä on 100% homoseksuaali ja toisessa päässä 100% heteroseksuaali, ei ainutkaan ihminen sijoitu kumpaankaan ääripäähän. Joten miten voi vapautua asiasta, joka meissä kaikissa on, muutoin kuin kuolemalla? Lisätietoa kannattaa etsiä vaikkapa tutustumalla Kinseyn raporttiin. Tämä tyttö halusi siis rohkaista muita nuoria, jotka kamppailevat sukupuoli-identiteetin ja seksuaalisuuden kanssa, pysymään Raamatun Sanassa. No hyvä, minäkin olin joskus nuori ja kamppailin kyseisten asioiden kanssa varsin pitkään eikä Raamattu pelastanut minua tai “vapauttanut” seksuaalisuudestani. Ihmisen kehitykseen kuuluu, että pohtii teini-iässä ja myöhemminkin, kuka ja millainen on. Nämä kysymykset eivät koske vain sukupuoli-identiteettiä ja seksuaalisuutta vaan ihmistä kokonaisuutena. Raamatun Sanan pakkosyöttäminen itseään etsiville teineille on äärimmäisen suurta pahuutta ja ihmisen arvon latistamista, eikä viesti mitään muuta kuin “sinä et kelpaa ellet ole sellainen kuin me haluamme sinun olevan”. Arkkipiispa Mäkinen onneksi reagoi varsin nopeasti Älä alistu -kampanjaan. Nuorten pakkoeheyttäminen ja muottiin pakottaminen on myös pahimman lajin henkistä väkivaltaa.
“Sekoittamalla ja turmelemalla ihmisen tietoisuus omasta sukupuoli-identiteetistä ja -roolista on helppo kulloisenakin maailmanaikana painostaa ihmiset alistumaan ympäröivän yhteiskunnan viestiin “oikeasta” sukupuolisuudesta.” Niin kuka sekoittaa ja turmelee? Kristityt äärilahkot eivät anna ihmisten olla sitä mitä he syntyjään ovat, vaan pitäisi parantua, vapautua ja eheytyä, mikäli kuuluu seksuaalivähemmistöön. Ja mitä ihmettä ajetaan takaa väittämällä, että ihmisiä painostetaan alistumaan ympäröivän yhteiskunnan viestiin “oikeasta” sukupuolisuudesta? Oikeaa sukupuolisuutta on vain se, minkä ihminen kokee itselleen oikeaksi. Ympäröivä yhteiskunta ei sinällään painosta meitä sukupuolirooliin, mutta kristityt liikkeet kylläkin koittavat painostaa meitä vain miehen ja naisen rooliin. Yhteiskunta on kehittynyt ja kehittyy koko ajan, mikä tarkoittaa sitä, että hiljalleen aletaan tunnustaa muidenkin ihmisten olemassa olo kuin stereotypiaan kuuluvat mies ja nainen.
“Todellinen identiteetti miehenä ja naisena ei kuitenkaan löydy vertailemalla itseä muihin ihmisiin, juoksemalla lähes uskonnollisia mittasuhteita saaneen tasa-arvofilosofian perässä tai alistumalla ihmislähtöisiin teorioihin sukupuolisuuden rakentumisesta. Jokainen ihminen on äärettömän arvokas ja äärettömän ainutlaatuinen juuri siksi, että todellinen identiteetti miehenä ja naisena on lahja Jumalalta kuten pelastuskin; lahjoitettu yksin armosta ja yksin uskosta.” Jälleen ulkokultaisuuksia, tekstiä joka saattaa äkkiseltään kuulostaa melkeinpä järkevältä, hyvältä ja oikealta, mutta kun muistetaan asiayhteys, tajuamme että tämä on samaa Raamatulla päähän lyömistä kuin aiempikin. Jos joku ymmärtää, mitä pahaa on tasa-arvofilosofiassa, niin kertokaa minullekin. Minä näet koen, että ihmisten tulisi olla tasa-arvoisia ikään, sukupuoleen, väriin, seksuaaliseen suuntautumiseen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Koen myös, että tällä hetkellä tämä ei toteudu. Jos kerran jokainen ihminen on äärettömän arvokas ja ainutlaatuinen, niin miksi lahjaksi saatu identiteetti ei voi käsittää muita vaihtoehtoja kuin mieheyden ja naiseuden? Miksi ihmiset pitää laittaa eriarvoiseen asemaan tekopyhillä saduilla oikeutettuina? Kysyn jälleen: Mitä pahaa on ihmisten tasa-arvoisuudessa?
“Joskus tämän totuuden kohtaaminen ja sen mukaisesti eläminen voi tuntua pelottavalta hypyltä tuntemattomaan ja vaatia uhrauksiakin, kuten esimerkiksi homoseksuaalisuuden harjoittamisesta luopuneella tytöllä, jonka haastattelu uusimman jakson alussa nähtiin. Hänen esimerkkinsä on kuitenkin meille rohkaisuna siitä, että lähtiessämme ehdoitta ja varauksitta etsimään sukupuoli-identiteettiämme Jumalan Pyhään Sanaan sitoutuen voimme myös luottaa siihen, että itse Jeesus johdattaa meidät perille asti.” En enää tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa vai molempia. Ensin puhutaan biseksuaalisuudesta vapautuneesta tytöstä, joka yhtäkkiä onkin luopunut homoseksuaalisuuden harjoittamisesta. No, ei se mitään, seuraavaksi voimme sitten etsiä sukupuoli-identiteettiämme sitoutumalla Jumalan Pyhään Sanaan ja luottaa sitten Jeesuksen johdatukseen. Edellisessä merkinnässäni linkitin videon Stephen Fryn puheesta katolista kirkkoa vastaan. Kristillisyyteen ylipäätään liittyen olen samaa mieltä Fryn kanssa siitä, että tuo galilealainen puuseppä, tuo nasaretilainen juutalaismies Jeesus potkittaisiin kirkosta niin nopeasti pihalle, ettei kukaan ehtisi kissaa sanoa saati sitten sellaista pöydälle nostaa. Rauhan ja rakkauden sanomaa julistanut Jeesus oli syntisten ystävä, vieraili halveksittujen luona ja käski päästää lapset luokseen vaikka oli lepäämässä. Mies, jonka juutalaisten lakien mukaan olisi pitänyt olla kivittämässä huorin tehnyttä naista, totesi vain että synnitön heittäkööt ensimmäisen kiven. Ja kuka kehtaa väittää minulle, että tuo mies ei olisi homojen, lesbojen ja muiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ystävä? Olen täysin vakuuttunut siitä, että rakkauden sanomassaan Jeesus olisi antanut siunauksensa rakastuneelle parille vaikka olisivatkin olleet samaa sukupuolta. Vanha Testamentti ja Paavali puhuvat muuta, mutta miksi luottaisimme takkinsa kääntäneeseen mieheen, joka vaihtoi ääripäästä toiseen ja joka syystä tai toisesta on korotettu Jeesuksen rinnalle suureksi opettajaksi.
Ja ei, en lopettanut vielä, mutta Nuotan jätän tässä vaiheessa sivuun, eiköhän mielipiteeni tullut jo kaikille selväksi, mikäli se entuudestaan oli epäselvä. Mutta pysyn silti aiheessa, sillä törmäsin erääseen mielipidetekstiin, jota tahdon kommentoida.
Yleisöltä
Miksi mies tahtoisi olla kuin nainen?
Lauantai 02.04.2011
Ja nainen kuin mies? Miksi kaksi samaa sukupuolta olevaa saa seksuaalisen himon toisiinsa?
“He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittavat ja palvelevat luotua enemmän, kuin luojaa, häntä, joka on iankaikkisesti ylistetty. Sen tähden Jumala on jättänyt heidät häpeällisen himon valtaan.”
Homous ja lesbous ovat Jumalan tuomio siitä, kun ei ole kunnioitettu Jumalaa luojana ja seuraus siitä on homouden ja lesbouden lisääntyminen. Ja johtuu siitä, että monet ovat omaksuneet evoluutioteorian totuutena.
Suomessa on järjestö SETA, joka on tehnyt tästä tasa-arvo asian. Ja ajaa seksuaalisyntien ja luonnollisen seksuaalisuuden välistä yhdenvertaisuutta. Nyt vääryyttä ajetaan tasa-arvoiseksi sen kanssa mikä on oikein. Se on todella paholaismaista toimintaa. Joka vaihtaa yhden pahuuden hyveenä tasa-arvon nimissä, vaihtaa myöhemmin jonkin muunkin totuuden valheeseen.
Hyvä ja paha eivät ole tasa-arvoiset. Voi, homoja ja lesboja heidän ahdistuksissaan! Vaikka he saisivat kirkollisen vihkimyksen suhteelleen, tuskin tekisi heitä yhtään sen onnellisemmiksi. Vain sovinto Jumalan kanssa tekee onnelliseksi. Jeesuksen antama mielen puhtaus vapauttaa pahojen mielikuvien vallasta. Jumalan puhtauteen rakastuminen romuttaa pahat kuvitelmat ja antaa tilalle puhtaat halut.
MIRJAM YLITALO
Alajärvi
Tämä on siis lauantailta 2.4. Ilkasta. Tiedän, olette ehkä jo kyllästyneet aiheeseen, mutta puhun siitä mikä minulle itselleni on tärkeää, koska en tiedä muusta. Olen homo, kuten olen tuonut ilmi, mutta en todellakaan koe haluavani olla kuin nainen. En koe syntyneeni väärään sukupuoleen enkä halua pukeutua kuin nainen tai elää kuin nainen. Koen olevani mies ja tunnen oloni hyväksi sekä sukupuoleni että seksuaalisen suuntautumiseni suhteen. Mutta että homot ja lesbot olisi jätetty häpeällisen himon valtaan. Ja mistäköhän himosta tässä nyt taas on kyse? En minä koe himoitsevani muita miehiä, mutta tiedän että tahtoisin vakaan, onnellisen parisuhteen jossa rakastettuni on toinen mies. Sitä minä olen, enkä muuta voi, enkä halua voida muuta. En minä katsele yleisessä saunassa muita miehiä himoiten tai ajatellen millaista seksi heidän kanssaan olisi. En ajattele kadulla vastaantulevia miehiä sänkyyni tai pohdi, millainen varustus heiltä löytyy housuista. Tuntuu täysin naurettavalta mutta myös kurjalta kun homot ja lesbot ajatellaan heti vain seksin perässä olevina kieroutuneina yksilöinä, jotka tahtovat maata jokaisen vastaantulijan, mikäli tämä sattuu olemaan samaa sukupuolta. Ja että homous ja lesbous olisi Jumalan tuomio koska Häntä ei ole kunnioitettu? Jumalan kunnioittamatta jättämistä on se, ettei kunnioita jokaista ihmistä ihmisenä vaan tuomitsee heidät seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Seuraus kunnioittamattomuudesta on homouden ja lesbouden lisääntyminen? Ja johtuu evoluutioteorian hyväksymisestä totuutena? Voi Mirjam hyvä, niin raamatullinen nimi kuin sinulla onkin, menet nyt hieman liian pitkälle ja tunnut puhuvan asioista, joita et ymmärrä. Homous ja lesbous ei ole lisääntynyt vaan sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan, myös muiden eläinten kuin ihmisten parissa. Jos tuntuu siltä, että homous ja lesbous ovat lisääntyneet, johtuu se siitä, että me emme enää suostu olemaan hiljaisia kaappiin kätkeytyjiä, vaan haluamme tasa-arvoisen kohtelun yhteiskunnassa, jota niin usein hyvinvointiyhteiskunnaksi nimitetään. Mutta että olemme ahdistuneita jos satumme olemaan homoja tai lesboja? Osa varmasti onkin, varsinkin jos elää Mirjamin kaltaisten ihmisten keskuudessa, eivätkä koe oloaan turvalliseksi. Osa meistä haluaa kirkon aamenen liitoilleen, koska kokevat että Jumalan rakkaus on niin suurta että sukupuoli menettää merkityksensä, jos vain rakastaa. Moni homo ja lesbo on varmasti onnellisempi omana itsenään kuin Mirjam tässä ahdistuksessaan kun homot ja lesbot tuntuvat valtaavan maailman ja oikeamieliset ja vanhurskaat poljetaan maan rakoon. Ennen kuin luovuin uskostani, olin sovinnossa Jumalan kanssa ja homo ja harjoitin homoseksuaalista toimintaa eli toteutin itseäni. Minulle on ilmeisesti opetettu väärin, eikä Jumala olekaan rakkaus vaan äkkipikainen, julma, ihmisiä vihaava olento, joka todennäköisesti on unohtanut koskaan luoneensakaan maailmaa ja ihmisiä. Sääliksi käy uskossaan sokeita, jotka eivät toivo kanssaihmisilleen onnea ja rakkautta.
Taakse jäänyt kesä oli monella eri tapaa mieleenpainuva, ainakin oman elämäni kannalta. Keväällä kävin SETAn koulutuksessa, jotta pääsin vierailemaan Prometheus-leireillä, kävin ensimmäistä kertaa Inarissa ja Ivalossa, koirani Pippin sai seitsemän pentua, hankin loppukesästä kolmijalkaisen kissanpennun, kämppikseni aloitti seurustelun ja toinen kämppis muutti työn perässä toiselle paikkakunnalle. Lisäksi kävin ensimmäistä kertaa Savonlinnassa, jonka totesin erittäin kauniiksi kesäkaupungiksi, olen tutustunut paremmin itseeni, olen saanut kirjoitettua hieman, olen koittanut opetella ottamaan vastaan asiallista kritiikkiä omaan itseeni liittyen, olen tutustunut muutamaan uuteen ihmiseen ja kärsinyt kesän kuumuudesta riippumatossa lekotellen.
Aloitan SETAn koulutuksesta ja Prometheus-leireillä (myöhemmin vain protu tai protuleiri) vierailuista. Näin ilmoituksen Protun ja SETAn yhteisestä koulutuksesta, jossa valmennettiin ihmisiä toimimaan setavieraina protuleireillä. Koska omasta leirielämästäni alkaa olla aikaa, kiinnostuin asiasta, mutta myös siksi että SETAn arvot sekä yhteiskunnallinen viesti on minulle henkilökohtaisesti tärkeä asia ja lähellä sydäntä. Myöskin kuulemani kommentit ja kokemukset liittyen protuun vahvistivat mielikuvaani siitä, että tuon kaltainen vapaaehtoistyö ei ole vain tärkeää vaan myös arvokasta ja yhdenvertaisuutta edistävää ruohonjuuritason työtä, jolloin voidaan viedä moninaisuuden arvokasta tietoaarretta yläasteikäisten maailmaan. Niiden maailmaan, jotka ehkä eniten painiskelevat sellaisten kysymysten äärellä kuin “kuka minä olen?”, “mikä on seksuaalinen identiteetti?”, “mikä on minun seksuaalinen suuntautumiseni?”, “entä jos paras ystäväni on homo/lesbo/bi?”, “ihastuin oman sukupuolen edustajaan, olenko homoseksuaali?”, “olenko normaali, kun pidän omasta sukupuolesta?” ja niin edelleen. Kysymykset eivät ole helppoja, eikä minun tehtäväni ole toisaalta ollutkaan antaa valmiita vastauksia vaan herättää pohdintaa ja antaa esimerkki siitä, että jokaisen pitäisi voida olla ylpeä siitä mitä on. Jukka Takalon sanoin: “kaikki voivat olla ittestänsä ylpeitä/ei kenenkään pitäisi pelätä/sillä avaruudesta käsin nähtynä/me olemme kaikki vain ihmisiä”. Protuvierailijana olen koittanut tehdä seksuaalivähemmistöjen maailmaa hieman tutummaksi nuorille ja sainkin paljon positiivista palautetta siitä, että kun uskalsin puhua omista kokemuksistani omana itsenäni, nuoret kokivat asian sitä myöden paljon läheisemmäksi. Loppujen lopuksi, eihän siitä ole kuin kymmenisen vuotta kun olin heidän ikäisensä ja pohdin samoja asioita. Sukurasitteiden, seurakuntaelämän ja pikkukaupungin ahdistavan ilmapiirin takia taistelin itseni kanssa tosin reilusti yli kaksikymppiseksi, ennen kuin myönsin oman homouteni edes itselleni, saati sitten kenellekään muulle. Nyt olen siinä elämän tilanteessa, jossa kaverit ja ystävät tietävät, samoin osa sukulaisista. Lopulta kyllästyin salailemaan ja varomaan sanojani ja kiertelemään tyttöystäväkysymyksiä, osin siitä turhautumisesta tämäkin teksti kumpuaa. Todellinen kaapista ulos -tiedote.
Kesääni on eniten leimannut tuo leirivierailu, sillä kävin yhteensä seitsemällä protuleirillä, joista kaksi oli vaellusleirejä Inarissa. Inari on tällä hetkellä pohjoisin paikka, jossa olen käynyt, ehkä jonakin kesänä pääsen Utsjoelle asti. Ivalossa yövyin “ottoisäni” siskon ja hänen miehensä luona sillä Inarin leirien vierailut olivat peräkkäisinä päivinä. Oli mukavaa huomata, että kaukaa Helsingistä asti ja jopa nykyisestä kotikunnastani Janakkalasta oli lähtenyt nuoria vaellusprotulle. Noiden vierailujen jälkeen tarkoitukseni oli viettää toista viikkoa Sallassa eräänlaisella kirjoituslomalla, mutta se keskeytyi koirani lisääntymisen takia. Pippin ja Eddie ehtivät kaikista varotoimista huolimatta tekemään temput ja niinpä kaksi kuukautta kesästä meni seitsemän karvapallon ja emon hoitamiseen. Vieraita kävi ennätysmäärä, pitkälti juurikin pentuja katsomassa. Pienessä talossa asiaa helpotti se, että kesäkuun alussa olimme laajentaneet koiratarhaa, joten kun pennut olivat kyllin isoja, pystyimme pitämään ne päivisin ulkona emon kanssa. Ja kaikki meni hyvin, jokainen pentu sai kodin sekarotuisuudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi. Geenikartta pennuilla koostuu nimittäin kuudesta-seitsemästä eri rodusta.
Kämppikseni Merri muutti kesän alussa töiden perässä, mutta jakaa silti osan vuokrasta edelleen. Hänen kissansa katosi samalla viikolla kun minä lähdin pohjoiseen ja Pippin synnytti. Tämän jälkeen Toukokuuta ei ole näkynyt. Koska asumme maalla omakotitalossa, minä en suostu elämään ilman kissaa ja niinpä kuullessani toisen kämppiksen Jaamarin työkaverilta, että hänellä on kissanpentuja, olin heti valmis ottamaan yhden. Tämä yksi, joka sai nimen Hopsu, on kolmijalkainen. Sisaruksen napanuora oli kietoutunut takajalan ympäri polven/nilkan kohdalta eikä emo ollut purrut sitä poikki. Niinpä jalka meni kuolioon ja tippui omia aikojaan pois siitä, mihin napanuora oli kiertynyt. Hopsun menoa tämä ei kuitenkaan haittaa, pirteä kissaneiti, joka tulee mainiosti toimeen koiriemme kanssa.
Elokuun puolessa välissä vierailin ensimmäistä kertaa elämässäni Savonlinnassa. Ajoaikaa yhteen suuntaan kertyi nelisen tuntia eli ei matka eikä mikään sen jälkeen, kun on ajanut yhtä soittoa Sallasta Janakkalaan 11 tunnissa ja 20 minuutissa. Olin kevään ja kesän mittaan tutustunut ircissä uuteen ihmiseen, jonka halusin tavata ja kun aikataulu antoi myöden, lähdin käymään hänen luonaan. Savonlinna oli kaunis kaupunki, ystävällisen oloinen eikä liian ahdas. Tosin en ehkä haluaisi vierailla siellä Oopperajuhlien aikaan. Uusi tuttavuus oli tapaamisen arvoinen, joskaan kenenkään on turha odottaa mitään suhdetta. Sitä paitsi, kavereita ei ole koskaan liikaa. Lisäksi sain häneltä huomaamattanikin vinkkejä ja niksejä ruuanlaiton suhteen.
Mennyt kesä tulee jäämään muistiin juurikin entistä suuremman avoimuuden kesänä. Monia hyviä muistoja, joista suurin osa liittyy protuvierailuihin ja niinpä olen päättänyt ensi keväänä lähteä ohjaajakoulutukseen, sillä aikuisohjaajia tarvitaan aina ja minulla on kuitenkin leirikokemustausta juurikin 15-16 kesäisten kanssa. Lisäksi saamani palaute on ollut järjestään positiivista, joten olisi hölmöä masennuspotilaana jättää väliin positiiviset onnistumisen kokemukset. Tämän lisäksi aion olla mukana edelleen SETAn toiminnassa ja olenkin huomenna menossa jatkokoulutukseen.
Santeri on herrasmies, joka on vaarallisempi kuin miltä näyttää, ja haavoittuneempi kuin voit kuunaan kuvitella. Santerin kynänjälki on terävää ja osuvaa, ja välillä kohteeksi jäädessä sitä saattaisi toivoa, että hän käyttäisi miekkaa eikä kynää. Se kun tuntuisi huomattavasti kipeämmältä Santerin selässä kuin katkenneessa kädessäsi, ja säästyisit loppuelämän kestäviltä painajaisilta. Santeri on ääni, puku ja piippu, nojatuoli takan ääressä kirjastohuoneessa, ja niin homo, että naiset itkevät vääryyttä.
- Vesa Piittinen
Twitter
Viikonloppuna kouluttamaan protuja ja viikon päästä viikonloppuna kouluttautumaan Seta:n kouluttajakoulutukseen.
Seta