Suomen tasavallan presidentinvaali vuonna 2012 on ollut ennenkaikkea sosiaalisen median juhlaa (vihaan lyhennettä some, kuka idiootti on senkin saanut lyömään läpi) ja Pekka Haaviston menestyksen kivijalka. Peruskivenä tietenkin toimii Pekka Haavisto itse, jota ilman tämä ei olisi ollut mahdollista. Tällaiset – ja monet muut – ajatukset nousivat mieleeni, kun lueskelin Tämän kylän homopojan blogia. Jätin hänelle myös vastaukseni, jonka olen ottanut tämän bloggauksen perustekstiksi vain hieman tekstin muotoa muuttaen blogimaisemmaksi.
Kuten moni tietää ja loput arvaavat, olen itse ollut Haaviston kannattaja koko ajan. Kukaan muu ei ole ollut vaihtoehtona, mutta pidän itseäni myös realistina: Haavistosta ei tule presidenttiä tällä kerralla. Mutta toivon että hän jaksaisi kuuden vuoden päästä uudestaan lähteä presidenttiehdokkaaksi ja jaksaisi sillä välin olla seuraavat kuusi vuotta aktiivisesti näkyvillä, rakentamassa niitä yhteisymmärryksen siltoja, joita tässä maassa edelleen kaivataan niin kovin paljon – etenkin syrjäisemmillä seuduilla ja pohjoisessa.
Vaikka Haavistosta ei presidenttiä tulekaan, niin äänestin silti häntä ja toivon tietenkin, että kukaan ei äänestäisi Niinistöä ajatuksella “hän kuitenkin voittaa, joten äänestän häntä”. Se on yksi typerimpiä perusteita äänestyskäyttäytymisensä puolustukseksi ja voidaan osoittaa huonoksi ja kestämättömäksi perusteeksi jo ensi metreillä. Sillä jos kaikki ajattelisivat ja toimisivat tuollaisen ajatuksen mukaisesti, ei näissä vaaleissa koskaan tarvittaisi toista kierrosta vaan Niinistö olisi valittu jo ensimmäisellä kierroksella nykyistäkin huomattavasti suuremmalla äänisaaliilla. Mutta jos kaikki noin ajattelevat äänestäisivätkin protestiksi Haavistoa, saattaisimme sunnuntaina juhlia historiallista presidentin valintaa. Vaikka historiallinen Haavisto-ilmiö onkin. Pelkään vain, että hurmoshenkisyys lyö näpeille siitä huolimatta että Haaviston kannattajakunta on niin ihastuttavan sekalaista ja on jopa muslimeja, jotka äänestävät Haavistoa.
Suomella on potentiaa olla kokoaan suurempi ja siihen päästäisiin Pekan johdolla, sillä presidentin tärkein jäljellä oleva valtaoikeus – tai pikemminkin velvollisuus ja työtoimenkuva – on nimenomaan ulkopolitiikan johtaminen. Toisena tärkeänä valtaoikeutena pidän vankien armahtamisoikeutta, vaikka sitäkin on kritisoitu. Uskoisin että tässäkin asiassa Haavistolla on järkevät, rakentavat mielipiteet, vaikken olekaan ehtinyt niihin tutustumaan. Olisin kyllä kysellyt, jos olisin itse ehtinut mukaan johonkin Pekka Haaviston vaalitilaisuuksista. Minut on kuitenkin pitänyt kiireisenä viimeisen kolmen-neljän viikon aikana opiskelu sekä opintojen ohella huolehdittavat oppilaskunnan hallituksen ja Kiipulan kauppaopiskelijat ry:n asiat, joista jälkimmäisessä on ollut päänvaivaa ja ongelmia ihan riittämiin jo ensi metreillä. Ikävintä ja pahinta on se, että saan kautta rantain kuulla palautetta, jonka toivoisin tulevan suoraan asianomaisilta eikä kolmannen tai neljännen käden tietona.
Sosiaalinen media, josta alussa kirjoitin, lienee tosiaan suurimpia tekijöitä näissä vaaleissa varsinkin yhdessä perinteisemmän tiedonvälitysmedian myötävaikutuksella joka on lopulta saanut aikaan melko kirjaimellisen Pekka Haavisto -ilmiön. Tästä puhuttaessa on puhuttu vähän siellä täällä hurmoshenkisyydestä ja muita uskonnollisia piirteitä saaneesta ilmiöstä – tai ainakin ilmiöstä johon tunnutaan helposti liittävän uskonnollisista yhteyksistä tuttuja ylistyssanoja (toim. huom. mitä minä juuri sanoin). Siitäkin huolimatta olen iloinen nähdessäni, että tässä maassa vielä toisinaan ihmiset asettuvat seisomaan selkä suorassa aatteidensa puolesta. Ja vaikka olen aiemmin nähnyt tulevaisuuden synkkänä, on Pekka Haavisto minulle aurinko, joka on korvannut tunnelin päässä olleen junan. Pekka Haavisto-ilmiö on hunajaa, laastareita ja hellää huolenpitoa kaikille niille, jotka ovat olleet huolissaan asenteiden kovenemisesta Suomessa viime eduskuntavaaleista lähtien. Ehkä voimme sittenkin elää toivossa paremmasta.
Kaikki Homo! – Outojen oopperan nähneiden pään sisäiset kellot varmasti soivat kun näkevät tämänkertaisen tekstini otsikon. Ja niin se on tarkoitettukin. Tosin en aio niinkään pohtia Pirkko Saision loistavaa tekstiä ja ohjaustyötä, mutta mielestäni tuo ajatus sopii mainiosti niihin aiheisiin, joista aion lyhyemmin tai pidemmin tällä kertaa kirjoittaa.
Aivan ensimmäisenä haluan päivittää erään tiedon niille teistä, jotka tiedätte minusta vähääkään enempää ja jotka saattavat jopa tuntea minut henkilökohtaisesti. Tulin nelisen kuukautta sitten kaapista ulos isälleni, jonka olin aiemmin todennut menevän hautaan ennemmin kuin kertoisin seksuaalisuudestani. Noh, miksi sitten kerroin? Koska saavutin raja-aidan, jonka halusin ylittää jatkaakseni matkaa elämässä. Näin myös tein ja toisin kuin yleensä, yllätyin. Isäni ei ollut arvannut, ennakoinut, aavistanut tai edes kuullut huhuja asiasta ja tuntui ottavan homouteni raskaasti, mutta: hän sanoi että asian käsittelyyn voi mennä aikaa. Eli hän ajattelee asiaa eikä vain jätä sitä huomiotta. Ja mikä vielä parempaa, hän ei ratkennut neljän kuukauden raittiuden jälkeen ryyppäämään siksi, että vanhin poikansa osoittautui homoksi. Hän tosin voi luottaa jälkikasvun saantiin vielä veljeni osalta, sillä olen saanut viitteitä siitä, että isäni lapsenlapsia toivoisi – toisin kuin äitini.
Rosa Meriläinen kirjoitti kolumnin Helsingin Sanomiin otsikolla Kaapista ulos, jossa hän käsitteli mm. sitä miltä hänestä itsestään tuntui, kun ensimmäinen kaveri tuli kaapista ulos ja tunnustautui homoksi. Samalla hän sivuaa montaa tärkeää asiaa aiheeseen liittyen. Tärkein kysymys ei ehkä ole että “miltä homorakkaus tuntuu?” mutta tärkein vastaus ja viesti kaikille homofoobikoille ja tasa-arvon vastustajille lienee se, että me seksuaalivähemmistöihin (joka on oikeasti enemmistö jos tarkalleen tutkitaan esim. Kinseyn raporttia) kuuluvat olemme ihmisiä siinä missä valtaväestökin (eli oikea vähemmistö). En tiedä, rakastanko ketään miestä koskaan niinkuin naispuoliset ystäväni rakastavat omia miehiään tai miespuoliset ystäväni vaimojaan (tai avopuolisoitaan, morsioitaan, tyttöystäviään, lastensa äitejä tms. jne.), mutta minulle se ei ole tärkeintä. Tärkeintä on, että saisin tasa-arvoiset oikeudet (josta seuraa myös velvollisuuksia) heteroväestön kanssa. En ole koira joka rekisteröidään roturekisteriin. Olen ihminen, yksilö, mies, persoona. Sellaisena tahdon myös tulla kohdellun, vaikka sitten haluaisinkin naimisiin toisen miesyksilön kanssa.
Tasa-arvoinen, sukupuolineutraali avioliittolaki onkin yksi kestoaiheistani siihen saakka, kunnes se tulee voimaan. Mutta tällä kertaa tärkeämpää on Saisiosta ja Meriläisestä huolimatta kiinnittää huomio huomisen päivän presidentinvaaleihin. Tiedän että vielä on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole päättäneet ketä äänestävät tai äänestävätkö ylipäätään. Kuten aiemmin olen mielestäni sanonut, on äänestysoikeus ennemminkin hyvä velvollisuus ja kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa asioihin kuin ikävä pakko. Varsinkin kun tässä maassa ei ole pakko äänestää. Tosin äänestämättä jättäminen on aina huono tapa kertoa mielipiteensä, sillä sen vaikutus on vähäisempi kuin äänestämisen. Uskoisin jokaisen järkevän ihmisen ymmärtävän, miksi kannattaa äänestysasioissa toimia siten kuin toivoisi kaikkien muiden toimivan.
Oma ehdokkaani on noussut gallupeissa ja persujen Soini koittaa omia puolueelleen syyn Pekka Haaviston nousulle. Läpinäkyvää ja ikävää toimintaa, sillä Haaviston vierailu Hakkaraisen sahalla – niin vaalipeliä kuin olikin – on myös todellinen osoitus siitä, millainen arvojohtaja Haavisto olisi. Siltoja rakentava, keskusteluun pyrkivä mutta tiukan määrätietoinen. En ymmärrä, miten Haaviston heikkoudeksi voidaan laskea pehmeät arvot, sillä nähdäkseni kaikkien pitäisi ensisijaisesti pyrkiä sopusointuun, tasapainoon, tasa-arvoon ja toisiaan kunnioittavaan elämäntapaan. Lipponen ei ole sanonut kuulteni mitään sellaista, joka nostaisi hänet muiden yläpuolelle, Niinistö puhuu sanomatta mitään kuitenkin asettamalla rajapaaluja tasa-arvolle, Väyrynen on hallusinaatioista kärsivä narsisti, Arhinmäestä on eniten hyötyä Vasemmistoliiton puheenjohtajana, Paavinuskoista Soinia ei äänestä edes omat (enkä ymmärrä miksi pitäisikään), eikä tämän vaalin naisehdokkaissa ole mitään mikä puhuttelisi. Paitsi ehkä Essayah kristillisten ehdokkaana, mikä sekin lähinnä aiheuttaa reaktion, josta voisi purkautua väittely siitä, miksi uskonto eli kirkko pitäisi erottaa valtiosta. Enkä häviäisi sitä kilpaa.
Presidentti eroaa puolueestaan, ei aja oman puolueen asiaa muiden kustannuksella (jos näin olisi, niin miksi demareiden Lipposen kannatus on niin heikko?) joten ei liene pelkoa siitä, että Haavisto Vihreiden ehdokkaana torppaisi ydinvoimaan liittyviä ehdotuksia tai alkaisi vaatia kauppakumppanimailtamme ehdotonta turkistarhauksesta luopumista. Myöskään Haaviston seksuaalinen suuntautuminen ei ole ongelma, sillä erinnäisiä maita lukuunottamatta valtiovierailuissa ei keskitytä valtionpäämiehen yksityiselämään vaan valtioiden välisiin asioihin. Eihän Tarja Halosenkaan valtiovierailuja ole haitannut se, että hän on toiminut Setan puheenjohtajana, joka on kuitenkin omiaan herättämään kysymyksiä.
Haavisto on myös ulkopoliittisesti kokenut, rauhaisa rauhanneuvottelija, omalla tavallaan vaatimaton, mutta omat osaamisensa tunteva avoin mies, jota kohtaan pahimmat loat on heitetty kohulehti Seiskan taholta ja nämäkin ovat olleet hänen puolisoonsa liittyviä mustamaalauksia, joiden tapahtumista on jo kulunut aikaa. Sitä paitsi, kaikki tekevät elämässään asioita, jotka olisi viisainta jättää tekemättä, mutta tulevaisuuden tuntija meistä kukaan ei ole.
Toivon Soinin tapaan, että vaaliuurnilla olisi yllätys annettavanaan huomenna. Toisin kuin Soini, toivon Pekka Haaviston nousevan selkeäksi haastajaksi Sauli Niinistölle, jonka lipevään – lähes Jokerimaiseen – hymyyn ei vain voi luottaa. Vai ettekö ole nähneet televisiomainoksia?
Vaaleja, seksuaalisuutta, ihmisiä, ihmisyyttä, arvojohtajaa ja opiskelua miettiessäni huomaan, että peilissä minua tuijottaa vieras mies ja minulle vieras mies asuu minussa. Silti tiedän, ketä äänestää, mitä tehdä ja kuka olen. Koska yleisesti ottaen elämäni on paremmalla tolalla kuin pariin vuoteen, koen uusia asioita – kuten positiivisia tunteita. Toivon löytäväni sellaisia myös huomenna, kun kansa on puhunut ja (toivottavasti) valinnut kokeneen, ansioituneen, visionäärisen rauhanrakentajan, tasa-arvon todellisen kannattajan ja huumorintajuisen (asia jota Väyrynen lienee opetellut vuosikymmenet) haastajan ikävälle Niinistölle. Äänestämällä vaikutat ja äänestämällä numero kahta (2) olet tekemässä tulevaisuuden Suomesta hivenen parempaa paikkaa.
Johan tätä on odoteltu. Perussuomalaisten kansanedustajista muutamat boikotoivat Itsenäisyyspäivän Linnan juhlia. Hakkarainen ei omien sanojensa mukaan kuulu sinne hikoilemaan herrojen joukkoon ja paljon rakastamani Pentti Oinonen loukkaantuu henkilökohtaisesti, koska Linnan parketilla saattaa nähdä tanssivia miespareja. Ja koska Oinoselta on peräti sotaveteraani kysellyt, että kuinka tämä on mahdollista, niin kyllä Penan pitää nyt Linnasta jäädä pois, ihan äänestäjät tyytyväisenä pitääkseen. Asiasta uutisoi Iltalehti. Tasapainon ja -arvon nimessä on nyt perustettu facebook-tapahtuma Homotanssit, joka on kerännyt ilmoittautuneita tämän kirjoitushetkellä vajaat pari tuhatta, allekirjoittanut mukaanlukien. Hakkaraistahan tanssivat homot eivät liikuta (ainakaan parketilla): Tanssikoot vaikka lampaiden kanssa, kansanedustaja tuhahti Iltalehdelle.
Voi voi, miten minulle tuleekaan mieleen isälliseen äänensävyyn sanottuna syvää viisautta ääni tihkuen ja lievää pettymystäkin tuntien sanat: Lapset, lapset. Oinonen on mitä on, homokammoinen sotaveteraanien kunnian puolustaja, jolle tasa-arvo ja tasavertaisuus eivät merkitse mitään. Ja miksi juuri tänä vuonna aiheuttaa niin paljon päänvaivaa se, että Linnan juhlissa tanssii homoja? On niitä siellä ennenkin tanssinut, mutta valitettavasti eivät toistensa kanssa. Ja kuvitteleeko arvon kansanedustaja Oinonen, että Suomen sotaveteraanien joukossa ei olisi ainuttakaan homoa, jota Oinosen sanomiset eivät loukkaisi? Eipä taida herra Oinonen sellaista ajatella, koska ei kuulu hänen tai sotaveteraanien maailmaan seksuaalinen moninaisuus. Sotaveteraaneista on tehty sukupuolettomia, sodan kauhut kärsineitä ihmisraunioita, sen sijaan että huomioitaisiin ihminen sodan takaa kokonaisuutena.
Anteeksi nyt vain, mutta pakko sanoa pari asiaa. Ensinnäkin, jos sinut on kansa eduskuntavaaleissa valinnut kansanedustajaksi, niin sinun kuuluisi olla edustamassa äänestäjiäsi vuoden isoimmassa ja arvovaltaisimmassa juhlassa, jossa kaikenlisäksi juhlitaan Suomen Itsenäisyyttä, josta Persut niin mielellään puhuvat. Minun silmissäni kansanedustajalla on velvollisuus äänestäjiensä puolesta osallistua Linnan juhliin, kyllä sielläkin sitä politiikkaa tehdään. Ja Hakkarainen, raittein juoppo jonka tiedän, pelkää että tulee sanomista jos hänet nähdään boolimaljan lähellä. No, mutta. Jos herra Hakkarainen on raitis, niin mitä hän sinne boolimaljan läheisyyteen edes hakeutuisi? Ehkäpä Teukka pelkääkin mopon riistäytymistä käsistä Linnan juhlissa ja jättää ne siksi väliin?
Toisekseen, kansanedustaja Pentti Oinonen ja kristilliset: Homoja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Olemme vihdoin päässeet kansakunnan kaapista askeleen jos parikin ulospäin, joten turha kuvitella että suostuisimme sinne takaisin, vaikka te kuinka istuisitte sen kaapin päällä. Se, että vuosi sitten näimme ensi kerran miesparin pyörähtelemässä Linnan juhlissa on pitkällisen työn saavutus ja sitä ei seksuaalivähemmistöiltä helpolla pois viedä. Meillä on neljä julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluvaa kansanedustajaa, onko herra Oinosen mahdotonta työskennellä heidän kanssaan? Tai edes keskustella asiallisesti? Tuollainen jääräpäisyys ei pitkällä tähtäimellä ole hyvä vaihtoehto alati muuttuvassa maailmassa. Me homot olemme täällä ja aiomme pitää meteliä siitä niin kauan, kuin se on tasa-arvon ja tasavertaisuuden kannalta olennaista. Me pidämme meteliä olemassa olostamme, kunnes olemisemme ja elämisemme on kaikille arkipäivää Suomessa. Takapakkia näyttäisi tulevan Persujen jytkyn takia ja muutenkin asenneilmapiirien koventumisen tähden, mutta en usko, että olen ainoa, kun sanon että meistä ei eroon pääse. On helpompaa hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, kuin jääräpäisesti tunkea omaa maailmankuvaansa ja homovastaisuuttaan kaikkien kurkusta alas.
Suunnittelin jossain vaiheessa ulkomaille muuttamista, koska Suomessa asiat muuttuvat hitaasti jos ollenkaan parempaan suuntaan. Nyt alan ajatella, että en voi lähteä ennenkuin asiat paranevat, sillä kenenkään ei pitäisi joutua olemaan kaapissa vastoin tahtoaan, kuten minä olen ollut ja jokaisen nuoren, itsestään epävarman nuoren olisi hyvä saada esimerkkejä siitä, miten homotkin ovat tasapainoisia, vastuullisia ihmisiä siinä missä heterotkin. Jottei tarvitsisi kuvitella, että on maailman ainoa poika joka tykkää muista pojista.
Mr. Quentin Crispiltä kysyttiin “Miten ajattelette asioiden menevän vuonna 1983?” Mr. Crisp vastasi: “Asiat menevät huonompaan suuntaan.” Eräs paikallaollut kommentoi “Sanoitte noin viime vuonnakin.” Johon Mr. Crisp “Yrittäkää näyttää että olin väärässä.” Näin minäkin ajattelen…asiat menevät huonompaan suuntaan, jos taas joudutaan taistelemaan jo saavutetuista oikeuksista.
Luin tänään parikin mielenkiintoista kirjoitusta ja niistä seurannutta keskustelua. Toinen on ihan oikea uutinen ja toinen taas kolumni sekä siitä kirvonneet lukijakommentit. Parasta lienee se, ettei kummassakaan mainita kansanedustaja Hakkaraista tai edes Perussuomalaisia (joita aion edelleen kutsua persuiksi).
Virpi Salmen kolumni sanoo ääneen sen, mitä olen itsekin toisinaan miettinyt, kun olen joutunut tahi päätynyt tekemisiin tämän päivän vanhempien kanssa. Aika usein mieleeni on tullut Bernard Shaw’n ajatus: “Voi olla kiistanalaista, ketkä olisivat lapsen parhaat holhoojat, mutta ei ole epäilystäkään, että vanhemmat ovat kehnoimmat.” Opettajansijaisuuksia tehdessäni varsinkin ala-asteella olen huomannut, että jos oppilaan käyttäytymisestä tai läksyjen tekemättä jättämisestä huomauttaa vanhemmalle, törmää läpäisemättömään muuriin, joka estää kaiken järkevän ja loogisen keskustelun siitä, mikä on tilanne todellisuudessa. Eikä siinä vielä mitään, jos näin kävisi vain sijaiselle, mutta tiedän että samaan ongelmaan törmäävät myös lasten vakiopettajat. Salmen nimitys dogmivanhemmista ja fundamentalistivanhemmista tuntuukin enemmän kuin oikeutetuilta. Aina vedotaan kaikenlaisiin epämääräisiin tutkimuksiin ja siihen että “meidän Sami vaatii erityishuomiota”. Ja koska vanhemmat haluavat ennemmin olla lastensa kavereita kuin oikeasti kasvattavia, vastuullisia aikuisia, ollaankin muutamassa vuodessa mukavasti päädytty pihan kuralätäköstä isän/äidin lompakon kautta kalliilla mopoautolla kaiteen kautta jorpakkoon.
Kolumnissa puhutaan selkeästi varhaiskasvatuksesta, mainitaanhan siellä kantoliinat, imetys sekä koko perheen nukkuminen samassa sängyssä. Kaikista näistä löytynee tutkimuksia puolesta ja vastaan ja ehkä jopa täysin neutraaleja tutkimuksia. Minusta juuri siinä mennäänkin vikaan, sillä on sitä ennenkin lapset osattu kasvattaa ilman spesifioituja tutkimuksia. Miten hyvin siinä ollaan pärjätty, niin on mahdotonta tehdä vertailua, mutta uskaltaisin väittää, että suurin osa tämän maailmanajan aikuisista Suomessa on kohtuullisesti pärjäävää ja toimeentulevaa porukkaa. Poikkeuksia tietenkin löytyy aina, vai mitä sanotte Hesarin kommentoijista?
Sitten siihen uutiseen. Yle tietää kertoa että seksuaalikasvatusta varten koulukäyttöön on suunniteltu työkalupakki, josta löytyy perinteisten esitteiden, julkaisujen ja kondomien lisäksi tekopenis ja -emätin. Osa kommentaattoreista ja haastateltu äiti ovat sitä mieltä, että tämä tällainen on ihan liikaa ja yököttävää ja hirveän kamalaa kun heidän lapsilleen ja nuorilleen opetetaan seksuaalivalistusta ja perustietoa seksuaalisuudesta ja ihmisen anatomiasta. Siis voi herra jumala ja pyhä isä sentään, autas nyt näitä ahdistuneita vanhempia, jottei vaan kävisi niin että pienille kullannupuille opetettaisiin jotakin todellista elämää koskevaa tietoutta. Nehän saattaa tulla kysymään jotain vielä vanhemmiltaan. Parasta tässä on se, että kun puhutaan yläasteella tapahtuvasta opetuksesta on vanhempien näkökulmaa mukaan tuotu haastattelemalla 7-vuotiaan (kyllä, seitsemän) äitiä. “Kyllä se vähän hassulle kuulostaa, en itse kyllä olisi tämmöiseen suostuvainen oman pojan kohdalla. Ehkä voisin ymmärtää sen ammattikoulu- ja lukioikäisten lasten kohdalla mutta en missään nimessä yläasteikäisten vielä, 7-vuotiaan pojan äiti Hanna Huuskonen Kuopiosta arvioi.” Miten ihmeessä on relevanttia haastatella äitiä, jonka lapsi on vasta mennyt kouluun, kun käsitellään aihetta joka tulee mukaan opetukseen vasta muutamia vuosia myöhemmin?
Joskus aikoinaan kun täytin 15, tuli postissa C4-kirjekuori, jossa oli kaikenlaisia esitteitä ja kondomi. Tarkoitus oli kaikessa hiljaisuudessa valistaa nuorta. En muista että yhdessäkään esitteessä olisi puhuttu seksuaalisuuden monimuotoisuudesta ja ajattelinpahan jo silloin, että vähän tuli myöhässä koko kirje, vaikka oma seksielämä ei ollutkaan vielä alkanut. Koulussa ei tietenkään kukaan puhunut mitään kyseisestä kirjeestä ja oppitunnit ihmisen biologiaan lisääntymisen ja seksuaalisuuden suhteen olivat niin vähäisiä, että melkein väittäisin ettei niitä tunteja ollutkaan. Ei niistä ainakaan tullut viisaammaksi ja kuitenkin olin itseäni etsivä, ahdistunut orastava homo, joka uskoi olevansa maailman ainoa pojista kiinnostunut poika. Niinpä suljin asian mielestäni ja ahdistuin vuosien myötä vielä lisää.
Minun ja varmasti monien muidenkin lukijoiden onneksi uutisen kommentoijissa on myös järkeviä ihmisiä, joten koko aikaa ei tarvitse kiemurrella tuskissaan ja itkeä verta. Mutta mielessä heräsi ajatus siitä, että jos asiat ovat vanhemmille ja opettajille niin vaikeita, niin käyttäisivät hyödykseen alan erikoisosaajia. Seksivalistus on myöhäistä aloittaa siinä vaiheessa, kun omasta teinistä saa selville, että hänellä tyttö- tai poikaystävä. Srksistä ja seksuaalisuudesta on viisaampaa puhua avoimesti, jottei pääse syntymään kielletyn hedelmän houkutusta, sillä vanhemmathan kieltävät lasten ja nuorten mielestä kaiken kivan, jonka haluavat pitää vain itsellään ja siten pilaavat maailman ja elämän.
Fundamentalistivanhemmat dogmeineen esiintyvät sekä Salmen kolumnissa että Ylen uutisessa. Kummassakin silmille hyökkää, että lapsuutta ja nuoruutta pyritään hallitsemaan kaikin keinoin kaikilla elämän osa-alueilla ilman, että mietitään asioita realistisesti faktojen pohjalta. Hyvät vanhemmat antavat rajoja, rakkautta, opettavat kunnioittamaan ja hyväksymään erilaisuutta muissa ihmisissä sekä itsessään, opettavat elämän tosiasioita ajoissa ja antavat lasten pumpuliin kietomisen sijasta saada muutamia haavoja. En voi antaa yleispäteviä ohjeita, koska en ole asiantuntija enkä pienen tai isomman lapsen vanhempi, mutta uutena kummisetänä olen monin tavoin erään pienen lapsen kasvussa ja kasvatuksessa mukana ja tiedän tarkalleen sen, millainen kummi en halua olla – sellainen kuin omani. Useimmiten hyvä ohje vanhemmille on se, että ajatelkaa millaiset vanhemmat olisitte itse tarvinneet.
Kirjoitin eilisessä bloggauksessani siitä, miten toivoisin hyväksynnän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan kasvavan niin politiikassa kuin tavallisen kansankin keskuudessa. Meninpä jopa toivomaan, että Kristillisdemokraattien vastustuksesta huolimatta sukupuolineutraali avioliittolaki saataisiin eduskunnan käsittelyyn alkaneella vaalikaudella. Tänään sitten koneelle päästessäni iskee ensimmäisenä eteen uutisointi siitä, miten sukupuolineutraali avioliittolaki on vaikeuksissa. Ennen kuin alan suorilta haukkumaan lakivaliokunnan jäsenistön enemmistöä tietämättömäksi, typeräksi ja kansan tahtoa vastaan toimivaksi oman edun tavoittelijoiksi (ainakaan tämän julkisemmin), niin päätin tehdä hieman taustatutkimusta, jottei kukaan voi sanoa etten tiedä mistä puhun.
Lakivaliokunnan puheenjohtajana toimii Kokoomuksen Anne Holmlund. Kuten aiemminkin olen maininnut, Kokoomuksen puoluekokous on antanut hyväksyntänsä avioliittolain uudistamiselle, mutta eduskuntaryhmä taas on tyrmännyt ajatuksen. Eikö eduskuntaryhmän tule kuunnella puoluekokouksen mielipiteitä? Mitä taas tulee Holmlundiin, ei hän kotisivuillaan ota missään vaiheessa minkäänlaista kantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin. Hän puhuu vanhuksista, toimeentulon riittävyyden takaamisesta osana nuorten syrjäytymisen ehkäisyä, poliisivoimien ja -määrärahojen takaamisesta sekä Satakunnan kehittämisestä. En kiistä, etteikö varsinkin vanhustenhuolto vaadi huomiota ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tulee ehdottomasti kiinnittää huomiota, mutta entä ne ihmisoikeudet ja tasa-arvo? Lisäksi Holmlund kirjoittaa: Kotini ilmapiiri on aina ollut suvaitsevainen ja lämmin. Ihmiset otettiin vastaan ihmisinä ihonväriin, uskontoon tai puoluekantaan katsomatta. Tekisi melkein mieleni vetää johtopäätös, että arvon rouva lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund ei ole pätkän vertaa kiinnostunut kanssaihmistensä tasa-arvoisuudesta, mikäli he ovat seksuaalisessa tai sukupuolisessa marginaalissa.
Varapuheenjohtajana lakivaliokunnassa on Rkp:n Lars-Erik Gästgivars. Ensimmäinen mielikuva, joka minulle tulee Rkp:sta on, että heidän edustajansa tuskin on ensimmäisenä äänestämässä sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan. LasseG – kuten kotisivuillaan mainitaan – on erityisen huolissaan vanhuksista, siitä että lapsia ei synny riittävästi huolehtimaan ikääntyvästä kansanjoukosta, yrittäjyyden vähyydestä Suomessa ja – positiivista kyllä – opiskelijoiden asemasta. Vaan löytyykö mistään mainintaa yleisestä tasa-arvosta? Sanotaan, että Gästgivars olisi pienen ihmisen asialla, mutta missään ei ole edes puolta sanaa, joka viittaisi että hän puolustaisi sukupuolineutraalia avioliittoa. Pikemminkin herää päinvastainen kuva, koska hän tuntuu kovasti ylistävän perhettä, näin nettisivuillaan: Meidän on työskenneltävä inhimillisemmän yhteiskunnan puolesta, jossa perheellä on keskeinen rooli. Suomen tulevaisuus on lapsissa ja lapsiperheissä. Ei hänkään sano, etteikö lapsiperhe voisi tarkoittaa perhettä, jossa on kaksi isää tai äitiä, mutta jokin minulle tuo mieleen, että taitaa herra Gästgivars olla tässä asiassa hieman vanhoillinen.
Koska postauksestani tulisi aivan liian pitkä, jos kävisin kaikki lakivaliokunnan jäsenet läpi samoin kuin puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, valitsen listasta käsiteltäväkseni vain pari, kiinnostavinta henkilöä. Lakivaliokunnan jäsenlista löytyy eduskunnan internetsivuilta.
Keskustan Ari Torniainen kirjoittaa: Uskonto ja kirkko ovat olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa ja elämänmuotoa. Minulle se tarkoittaa elämistä tavallisessa arjessa ja jatkuvaa kasvamista ihmisenä. Suomessa on uskonnonvapaus; erilaiset elämänkatsomukset rakentuvat ajan kuluessa. Kaikilla tulee olla valmius ymmärtää erilaisia maailmankatsomuksia. Aluksi pelästyin, mutta uskonnonvapauden esiin tuominen on plussaa. Näyttääkin siltä, että Torniainen on ensimmäinen jolle voin antaa plus-merkin, sillä hän jatkaa hieman myöhemmin: Arvopohjaani kuuluvat myös ihmisten yhdenvertaisuus ja vastuu lähimmäisistä. Suvaitsevaisuus, välittäminen ja toisten kunnioittaminen kuuluvat jokaiselle. Voisin nyt jälleen kerran nurista sanasta suvaitsevaisuus, mutta en niin tee, sillä vastoin tapojani tahdon kerrankin olla toiveikas. Ja koska viisi valiokunnan jäsentä puolustaa avioliittolain uudistamista, voisin kuvitella Torniaisen olevan yksi noista viidestä.
Perussuomalaisten James Hirvisaaresta minulla ei juuri ole sanottavaa. Julistuksiensa perusteella hän ajaa ihan yhtä jyrkkää linjaa kuin Soini. Hirvisaaren toisena kohtana onkin: 2) Kannatan lujasti länsimaisia ja kristillisen etiikan mukaisia arvoja. Tässä on tietenkin hitunen ristiriitaa jos asiaa ajattelee yhtään tarkemmin. Kristinusko on lähtöisin Lähi-Idästä eikä länsimaista, kuten monesti nykyisin tunnutaan mieltävän. Toki myönnän, että kristinusko on paljon vaikuttanut länsimaisten kulttuurien ja erityisesti eettisten ja moraalisten arvojen kehitykseen, mutta nykyisin näen kristillisyyden ja eritoten katolilaisuuden vain hidastaneen tieteellistä kehitystä. Halusin kuitenkin mainita Hirvisaaren, sillä hän on yksi kolmesta perussuomalaisten edustajasta lakivaliokunnassa. Kokoomuksella on neljä edustajaa, Sdp:lla niin ikään neljä, Keskustalla kaksi ja Kristillisdemokraateilla, Vasemmistoliitolla ja Vihreillä vain yksi kullakin, samoin kuin Rkp:lla tuo Gästgivars.
Vaan sitten, jotta tämä ei olisi pelkkää synkistelyä, haluan hetken keskittyä Jani Toivolaan. Kansalle näyttelijänä tutuksi tullut, avoimesti homo ja nyt uusi vihreä kansanedustaja on minulle mieluinen lakivaliokunnan jäsen. Puoluepoliittisesti en kiistä, ettenkö olisi kevään aikana siirtynyt entistä enemmän kohti Vihreiden vasempaa laitaa, mutta kyse ei ole vain siitä, eikä edes siitä että Toivola on ns. julkihomo. Koko poliittinen agendansa kuulostaa hyvin suurelta osin sellaiselta, jota voisin itsekin ajaa. Oma ongelmani on, että olen enemmän yhden aatteen ja yhden työn mies. Jotta voisi siirtyä seuraavaan projektiin, pitää edellinen saada kunnialla päätökseen ja se ei sovi poliitikon mentaliteettiin, vaan pitää olla monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Toivola kirjoittaa politiikastaan mm. seuraavaa: Haluan, että Suomi tunnettaisiin yhteiskuntamallista, jossa nuoret eivät syrjäydy, maahanmuuttajat integroituvat ja löytävät paikkansa työelämässä, seksuaalivähemmistöt saavuttavat tasa-arvon ja jokaisella kansalaisella on kyky, välineet ja arvomaailma kohdata jokainen, erilainenkin, ihminen. Kenellekään tuskin on epäselvää, että Jani Toivola on ehdottomasti yksi niistä viidestä lakivaliokunnan jäsenestä, jotka ovat sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta äänestämässä.
Toinen eduskunnan ns. julkihomo on tietenkin Oras Tynkkynen, jonka jatkosta eduskunnassa iloitsen. Mutta jos nyt aletaan leikkiä tilastoilla, kuten joskus jopa poliitikoilla on tapana, niin tehdäänpä pieni laskelma. Eduskunnassa on 200 Suomen kansan valitsemaa edustajaa, mutta äänestäessä pitää muistaa, että nykyisellä laskentatavalla ääni eduskuntavaaleissa menee aina ensisijaisesti puolueelle. Noh, sitten toinen fakta: seksuaalivähemmistöjä arvellaan olevan noin 10% väestöstä joista noin puolet ovat homoseksuaaleja (käsittäen siis niin homot kuin lesbotkin). Kärryillä vielä? Jos nyt lasketaan, että homoseksuaaleja olisi tilastollisesti se 5%, olisi homoja eduskunnassa 10 tai jos lasketaan täyden 10% mukaan, olisi seksuaalivähemmistöjen edustajia eduskunnassa 20. Missä he kaikki ovat? Ovatko loput kenties perheellisiä miehiä ja naisia, jotka eivät voi tai kehtaa tulla kaapista ulos? Kuvitellaanko, että menettää äänestäjänsä, jos kesken kauden paljastuukin seksuaalivähemmistön edustajaksi? Ehkä tänä päivänä se toisikin vain lisää äänestäjiä.
On hyvä että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on päässyt poliittiseen keskusteluun sisälle, mutta toisaalta, yhteiskunta on tässäkin kohtaa Suomessa myöhässä. Jokainen järkevä, ajatteleva ihminen tietää, että keskustelun aika on ohi ja tasa-arvo on laitettava lain silmissä toteutumaan avioliittolain uudistuksella. En enää ymmärrä, miten sukupuolineutraali avioliittolaki voidaan nähdä omantunnonkysymyksenä, koska kyseessä on selkeä tasa-arvo- ja järkikysymys. Meidän vähemmistöjen edustajien pitää vaatia oikeutemme NYT. Ei yksikään asioita oikeasti järjellä ajatteleva ihminen voi kuvitella, että ihmisiä saisi eriarvoistaa seksuaalisen suuntautumisen takia ja että siksi ei tule antaa samoja oikeuksia ja velvollisuuksia kuin mitä valtaväestöllä on. Ex-Mr. Gay Finland Kenneth Liukkonen sanoi tämän päiväisessä haastattelussa: Ehkä ilmapiiri on vähän tiedostavampi, ja jos mietitään sitä, ketkä keskustelevat ja mistä keskustellaan, niin ehkä se on kuitenkin vähän asiallisempaa, vakavampaa. Jääkö se johonkin hömppäviihdetasolle vai tuleeko se aidosti poliittiseen keskusteluun, niin sanoisin, että nyt se on vakavasti poliittisessa keskustelussa jo sisällä. Näin epäilemättä onkin, mutta sanon silti vielä: Tasa-arvo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille HETI.
Ottaen huomioon Suomen ilmapiirin, alkaa tuntua siltä, että voisin yhtä hyvin ryhtyä katolilaiseksi ja muuttaa Vatikaaniin kuin asua Suomessa. Toiveet paremmasta taitavat siis sittenkin olla turhia.
Kotimaa uutisoi neljän papin laatimasta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineille pareille. Uutisessa tunnutaan korostavan sitä, että kaikki neljä ovat evankelisluterilaisen kirkon pappeja ja tietenkin tuodaan esille, että kolme heistä kuuluu Yhteys-liikkeen johtokuntaan. Niille joille Yhteys-liike ei ole tuttu, niin pähkinänkuoressa voitaneen sanoa että liike ajaa yli kirkkorajojen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia yhteiskunnassa ja kirkossa. Kuitenkin kerrotaan, että Yhteys-liike ei ole ajamassa sukupuolineutraalia avioliittoa, mikä ei kuitenkaan minusta sovi kuvaan vaan on ristiriitainen liikkeen perusajatuksen kanssa.
Rukous parisuhteensa rekisteröineille on toteutettu piispojen helmikuisen ohjeistuksen mukaan, jossa tehdään selväksi että kyseessä ei ole parisuhteen siunaus vaan heidän puolestaan rukoillaan ja että rukouksen toimittava pappi ei saa osallistua mihinkään sellaiseen, joka voitaisiin nähdä merkkinä liiton siunauksesta tai virallistamisesta. Onko tämä nyt sitten kirkon kädenojennus meille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille? Sanoma kun tuntuisi olevan, että “joo, me hyväksytään teidät, mutta ei teillä saa samoja oikeuksia ja velvollisuuksia olla kuin muilla, koska olette poikkeavia”. Sehän on kuin ojentaisi kepin päässä porkkanaa ja sitten löisikin käsille kepin toisella päällä. Tai kuten Jari Tervo kirjoitti Kaikki muuttuu paremmaksi -kirjan esipuheessa viime vuoden marraskuussa: Kirkko ei siis edelleenkään siunaa eikä vihi homopareja. Kirkko on kuitenkin mielestään ojentanut kätensä homoille. Niin se onkin. Se käsi on tosin nyrkissä. Kirkko kumartuu homojen puoleen lämpimästi hymyillen ja lausuu: “Onneksi olkoon. Te olette melkein ihmisiä.” Toisena tulee mieleen Esko Valtaojan kirjoitus Turun sanomissa 19.10.2010: Kirkon tragedia tiivistyy arkkipiispa Kari Mäkisen perjantaisessa tiedotteessa, jossa hän kertoo olevansa hämmentynyt, että ihmiset eroavat kirkosta homoseksuaalisuuteen liittyvien kysymysten takia. ”Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta, toisia kunnioittaen ja kuunnellen.”
Ei, niin ei ole. Se aika oli ja meni jo kauan aikaa sitten. En kehtaisi enää katsoa homo- ja lesboystäviäni silmiin, jos todella alkaisin ”käydä keskustelua” homoseksuaalisuudesta Päivi Räsäsen kaltaisia ihmisiä ”kunnioittaen ja kuunnellen”. Nyt eletään vuotta 2010 ja kaikki ajattelevat, lähimmäistään rakastavat ihmiset ovat sen keskustelun jo aikapäiviä sitten käyneet.
Mitä minä enää voisin sanoa? Valtaojan kommentointi on parempaa kuin mitä oma kynäni tuottaisi. Myös Tervo kirjoittaa esipuheessaan siitä, miten kirkon ei pidä kuunnella ja keskustella vaan antaa seksuaalivähemmistöille täydet ihmisoikeudet nyt heti. Ongelmahan vain on siinä, että kyse ei ole vain kirkosta vaan maamme lainsäädännöstä, jota nytkin ovat hoitamassa kaiken maailman hakkaraiset, oinoset ja halla-ahot, soineista ja räsäsistä puhumattakaan. Vaikka Tervon ja Valtaojan kommentit ovat viime syksyltä, ne sopivat mielestäni aivan yhtä hyvin tämän hetkiseen tilanteeseen, kun kirkko kovin ylpeänä itsestään ilmoittaa saarnastuolin korkeudestaan, että “kuulkaas homoparit, nyt on oikein rukous teitä varten, kun olette rekisteröineet parisuhteenne. Eikös me ollakin ystävällisiä?”
Lyhyt politiikkakatsaus
Sitten toiseen asiaan. Hallitusta muodostettiin pitkään ja vähältä piti ettei homma siirtynyt Jyrki Kataiselta Jutta Urpilaiselle. Tosin monet arvelevat, että nykyinen hallitus ei kestä vaan että olemme pian toisissa vaaleissa. Itse soisin mieluummin tämän hallituksen kestävän kuin näkeväni sen että Timo Soini alkaa muodostaa hallitusta, mikä ainakin gallupien mukaan olisi todennäköistä jos vaalit järjestettäisiin nyt. Tosin minusta tuntuu, että hallitusvastuu olisi edelleen liikaa Perussuomalaisille ja Timo Soinille, kun nytkin piti jo alkumetreillä jäädä oppositioon, josta on helppo jatkaa haukkumista muiden tehdessä työt ja ottaessa vastuu.
Uudessa hallituksessa on ainakin yksi murheenkryyni, minun silmissäni. Kristillisdemokraatit ja ennen kaikkea Päivi Räsänen sisäasiainministerinä. Tämänkään mielipiteeni kanssa en ole yksin, vaan Setan puheenjohtaja Outi Hannula sanoo Setan tiedotteessa olevansa huolissaan siitä, sitoutuuko Räsänen hallitusohjelmaan. Hallitusohjelman alkupuolella sanotaan: Suomessa kaikki ovat saman arvoisia —seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä riippumatta. Sisäasiainministerinä Räsänen joutuu ottamaan kantaa mm. viharikoksiin ja tämä jos mikä on huolestuttavaa, sillä hän suhtautui viime vuoden Priden kaasuiskuun liian ymmärtäväisesti. Onko Kristillisdemokraateista tulossa Räsäsen johdolla konservatiivi-kristillisen lisäksi äärioikeistolainen? Minusta se ei tunnu kovin kaukaiselta ajatukselta.
Odotankin mielenkiinnolla, miten käy tällä hallituskaudella sukupuolineutraalin avioliittolain kanssa. Ensin kuullaan huhuja, että olisi sovittu että lakialoite tuodaan oikeusministeriön avustuksella eduskuntaan ja vieläpä Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen ja Vihreiden Ville Niinistön tuella. Tämä ei sinällään yllätä, kuten ei sekään, että Päivi Räsäsen mielestä tällaista sopimusta ei olisi tehty – varsinkaan hänen selkänsä takana. Toivon vain, että tuo lakialoite saataisiin eduskuntaan vaikkei se hallituksen ohjelmassa olekaan. Mikäli muistini ei vallan petä, pitäisi pienen enemmistön uusista kansanedustajista kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa. Tosin hallituskin on vain lievällä enemmistöllä edustettuna.
Toivon kovasti, että näkisin kotimaani ilmapiirin muuttuvan hyväksyvämpään suuntaan lähitulevaisuudessa. Koska pelkkä poliittisen ilmapiirin muutos ei riitä, olen edelleen – ja ehkä jopa entistä enemmän – sitä mieltä että valtio ja kirkko tulisi erottaa toisistaan. Kuten olen ennenkin sanonut, silloin kirkko saisi pitää oppinsa juuri niin tiukkoina kuin haluavat. Ei minua haittaa se, että kirkon opit mahdollisesti jopa tiukentuisivat takaisin vanhoillisempaan suuntaan, jos sellainen olisi kirkon päättäjien mielestä oikea suuntaus. Silloin ei tarvitsisi myöskään taistella siitä, pitääkö kirkon siunata samaa sukupuolta olevien liitto jos ja kun sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan. Vielä parempaa olisi, että kirkolla ei olisi enää oikeutta viralliseen avioliittoon vihkimiseen vaan ainoastaan avioliiton siunaaminen, jotta saataisiin voimaan todellinen, tasa-arvoinen avioliittolaki ja -käytäntö.
Mitä tulee toiveeseeni Suomen ilmapiirin muuttumisesta hyväksyvämmäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan, tulee työtä tehdä ruohonjuuritasolla ja saada ihmisille, sille tavalliselle kansalle lisätietoa asioista sen sijaan, että edelleen täytyy törmätä ihmisiin, jotka sokeasti uskovat asioihin, joita ei voida millään tapaa todistaa tai todentaa. Tieto ei lisää tuskaa ainakaan tässä tapauksessa vaan tietämättömyys on pahin vihollisemme. Siksi minä haluan tehdä edes sen pienen osuuden, jonka vain voin tietoa jakaakseni ja saadakseni ihmiset paremmin ymmärtämään, miksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista puhuminen on tarpeen niin kauan kuin emme lain silmissä ole tasa-arvoisia. Siksipä menenkin taas tulevana torstaina (7.7.) protulle Seta-vieraaksi.
Olen aloittanut useita blogitekstejä eri aiheista, joita en sitten koskaan ole saanut valmiiksi. En edes ole tallentanut kaikkien alkuja, joten osa ajatuksista on kadonnut sen siliän tien. Nytkin tilanne on se, että aiheita olisi useita, mutta onko mitään järkeä kirjoittaa samaan bloggaukseen useasta eri aiheesta? Eikö se tee blogista entistä sekaisemman? Mutta ei kai siinäkään ole järkeä, että kirjoittaa samana päivänä useita bloggauksia, eihän siinä pysy itsekään perässä. Yksi vaihtoehto on tietenkin hajauttaa tekstejä aiheen mukaan eri sivuille eli esimerkiksi poliittisille teksteille oma sivu, uskontoon liittyville oma ja henkilökohtaiseen elämään liittyville omansa. En vain koe sitä kovinkaan järkevänä tapana, se ei palvele blogin tarkoitusta. Ehkäpä siis yritän käsitellä vain lyhyesti niitä aiheita, jotka ovat nyt minulle päällimmäisiä.
Kronologisesti vanhin aiheeni josta olen palavasti halunnut kirjoittaa edes muutaman sanan käsittelee oikeustajuani ja viime kesän Helsinki Pride marssin kaasuiskun tuomioita. Oikeustajuani loukkaa syvästi se, että tuomio ei ollut ehdoton ja mielestäni vahingonkorvaussummatkin jäivät liian pieniksi. Pyhä Eru sentään, pahoinpitelysyytteitä oli yli 80 ja joukossa lapsia ja nuoria. Rattijuopumuksesta ja liikenteen törkeästä vaarantamisestakin saa helposti 60 päivää vankeutta joka voidaan muuttaa 60h yhdyskuntapalvelua. Loukkaannuin tuosta tuomiosta.
Toinen aihe onkin paljon ajankohtaisempi, aiheesta uutisoitiin eilen. Perussuomalaiset jäävät oppositioon Portugali-kysymyksen takia, koska katsovat että vakausrakenne tulee viemään entistä lähemmäs EU:n liittovaltiota. Portugalista kynnyskysymyksen tekeminen oli minulle selvä merkki siitä, että Persut eivät tule olemaan hallituksessa ja vähääkään politiikkaa seuranneet tiesivät jo vaalien aikaan, että Suomi ei voi noin vain jättäytyä pois tilanteesta. Niinpä Soinin ja Persujen kynnyskysymys takasi oppositiopaikan ja kuten kaikki tietävät, sivusta on hyvä huudella. Kannattajat voivat sanoa, että takkia ei käännetty ja tämä saattaa jopa lisätä Persujen ja eritoten Soinin kannatusta. Mutta ennakoiko tämä sitä, että saamme seuraavaksi Perussuomalaisen presidentin? Siinä vaiheessa olen totta totisesti tyytyväinen presidentin valtaoikeuksien karsimisesta, vaikka pääsääntöisesti olenkin vastustanut liiallista keulakuvaksi muuttamista, kyllä presidentillä valtaakin tulee olla.
Uusin uutinen SETAlta kertoo, että transvestiittien sairausleima on päätetty poistaa. Sanon vain, että jo oli aikakin. Ehkä Suomi sittenkin muuttuu osaltaan paremmaksi paikaksi elää, vaikka kuuluisikin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.
Päivän henkilökohtaisesti suurin uutinen on kuitenkin se, että sain opiskelupaikan Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskuksesta. Elämällä on pitkästä aikaa selkeä suunta ja opiskeluissa otetaan huomioon niin fyysiset kuin psyykkisetkin erityistarpeet. Koulutus on kolmivuotinen, mutta uskoisin selviäväni siitä nopeammin, koska minulla kuitenkin on lukio suoritettuna, joten hyväksiluvut selvitetään heti opintojen alussa. Liiketalouden perustutkinto eli minusta tulee merkonomi ja suoritan talous- ja hallintopuolen koulutuksen. Pieni uutinen on suuresti sekoittanut pienen pään, sillä olen jo ehtinyt katsella ammatti- ja tutkintosormuksia, valmistujaislakkeja ja myöskin kansainvälisyysvaihtoehtoja eli josko sitä pääsisi vaikka vain muutamaksi viikoksi suorittamaan vaikkapa työharjoittelua ulkomaille jossakin vaiheessa. Uskoisin myös löytäväni itseni ennemmin tai myöhemmin oppilaskunnan hallituksesta. Myös ammattiliittoon ja opiskelijaliittoon liittymiset ovat jo ehtineet pyöriä mielessä.
Protuleirin suunnittelu on edennyt hyvin, viikon kuluttua tiimitapaaminen ja kolmen viikon kuluttua sunnuntaina alkaakin jo leiri. Tässä on siis monia syitä olla innoissaan ja hyvällä tuulella. Mikä mielenkiintoisinta, olen löytänyt mielihyväkeskukseni ja siinä alkaa olla toiminnan merkkejä. Olen siis ihan todellisesti toipumaan päin pahimmasta masennuksesta. Takapakkia saattaa tulla, mutta pääasia on, että tiedostan kykeneväni etenemään elämässäni. Vielä on pitkä matkaa täydelliseen toipumiseen, mutta oikealla tiellä ollaan. Henkilökohtaisesti uskon, että osasyy on myös siinä, että voin fyysisestikin hieman paremmin – olen saanut kahdeksan kiloa pois rasittamasta niveliä ja selkää.
Tähän alkuun huomautus: tämä on vierailevan kirjoittajan kynänjälkeä.
Nykyisin hyvin monet asuvat yksin. Yksiössä. Miksi?
Joku on joskus keksinyt, että yksilö on hyvä juttu. On tosi tärkeää, että päättää itse kaikista asioista ja omaa aikaa ja rauhaa on haluttaessa vaikka millä mitalla. Tienaa itse kaikki rahasi ja ole oman itsesi herra. “Siivellä eläminen” taas on helvetin paska juttu, eihän siitä ole kenellekään mitään hyötyä!
Yksin asumisen suurin haittapuoli on kuitenkin sen puutteet sosiaalisuudessa. Ainut tapa pitää yllä sosiaalista elämää on viettää kaupunkielämää ulkona, mennä ulos shoppailemaan, kahville, baariin, terassille, klubille ja näin pois päin, käytännöllisesti katsoen usein mennään tuhlaamaan rahaa. Omalla kohdallani näin ei tule tehtyä, koska en ole tähän tapaan sosiaalinen ihminen. Pystyn elämään normaalia perhe-elämää, mutta tällä hetkellä moinen ei ainakaan vielä ole kohdallani mahdollista, vaikka olenkin parisuhteessa. Sama pätee silti moniin muihinkin, koska sinkkuja on paljon eivätkä he kaikki varmasti ole ulosmenevää sorttia.
Tämä on suuri puute yhteiskunnassa, koska tällöin kiittämisen ja arvostamisen kulttuuri puuttuu kokonaan. En voi henkilökohtaisesti sanoa ruuan tekijälle kiitosta siitä, että hän on ruuan minulle tuottanut. Käyn kaupassa tai ravintolassa, ostan, syön pois. Kassalla kiitos on menettänyt merkityksensä, koska se on liukuhihnatyötä. Se sanotaan vain, koska niin kuuluu sanoa – tavan vuoksi. Nyt yksin eläessä en voi kiittää ketään tiskaamisesta, siivoamisesta, pyykkäämisestä, eikä kukaan vastavuoroisesti tee näin minun suuntaani. Näitä asioita on pakko tehdä pitääkseen asuntonsa järkevässä kunnossa, mutta kun ne tekee vain itselleen, ei näillä ole minkäänlaista sosiaalista arvoa.
Taloudellinen kuormitus on valtavaa. Minua ei useinkaan huvita tehdä ruokaa vain itselleni, tai sitten en vain yksinkertaisesti jaksa. Valtaosan syömästäni ruuasta on tehnyt joku toinen, mikä tarkoittaa myös että maksan ruuastani varsin paljon. Tämä ei toki ole huono juttu muuten kuin taloudellisesti, koska esimerkiksi työpaikkaruokailu tarkoittaa minulle vaihtelevampaa ja rikkaampaa ruokaa kuin mitä itselleni tekisin. Ruoka on kuitenkin vain yksi esimerkki. Maksan myös asumisestani paljon, suhteellisesti verraten valtavasti enemmän kuin jos taloudessa olisi kaksi työssäkäyvää. Sähköstä ja netistäkin maksan erikseen. Itseasiassa minulla on kaksi nettiä, koska langaton tilttaa kaltaiseni tehokäyttäjän käytössä tämän tästä. Näiden lisäksi tv-maksukin pitäisi maksaa ja ajatella jos pitäisi kulkea jollakin polttoainetta kuluttavalla kulkupelillä työmatkaa…
Vedetäänpä tämä nyt sitten isompaan perspektiiviin. Tämmöinen määrä kulutusta iskee yksineläjiin, joista valtaosa ei tienaa mitään merkittäviä summia. Monet ovat jopa työttömiä. Siitä huolimatta raha kyllä löytää aina tiensä jollekulle, joka tienaa enemmän kuin oikeastaan tarvitsisi. Samaan aikaan monilla yksineläjillä on käytännössä puutetta sosiaalisuudesta. Vaikka osa pystyykin pitämään yllä sosiaalista elämää kaveripiissä ja käymällä ulkona, ei se millään ole kaikille mahdollista. Me ihmiset kun olemme kaikki vähän erilaisia.
Tästä kaikesta johtuen olen tullut siihen johtopäätökseen, että ensin Vihreiden ja nyt myös Vasemmistoliiton ajama perustulo olisi erittäin kohtuullinen järjestely. Jos meitä vaaditaan elämään yksin ja yksilöinä, ja siten korkeintaan parin muodostamana perheenä, niin turvataan sitten edes elämisen perusedellytykset, varsinkin jos elinkustannuksia pidetään tällä tavoin eriteltynä. Yhdessä eläminen on aina edullisempaa ja tarjoaa paremmat sosiaalisen kanssakäymisen edellytykset, mutta yhteiskunta ajaa elämistä yhteisön sijasta yksilö- ja parikeskeiseen elämiseen. Tämän lisäksi rahan tienaamisesta on tehty pakollista, mikä vie ihmiset käyttämään suuren osan ajasta työpaikalla (jonka työympäristön sosiaalisuus ei koskaan korvaa kodin yhteiseloa) tai toimettomiksi työttömiksi. Yksinelävä toimettomuus ilman sosiaalista tukea ja toimeentulopaineilla on tehokas tapa saada aikaan masennusvyöry. Ja yhteiskunnan rahaa palaa.
Ennakkoäänestys on päättynyt ja varsinainen äänestyspäivä on tulevana sunnuntaina. Alkaa siis olla viimeiset hetket käsillä valita puolue ja ehdokas, vaalikoneita käytetään tehokkaasti ja poliittinen keskustelu kiihtyy, kun puolueet ja niiden näkyvimmät jäsenet – lähinnä puheenjohtajat – heittävät vettä kiukaalle, parjaavat toisiaan tai kiertelevät vastauksissaan. Populismi, takkien kääntely, surullisen kuuluisat vaalilupaukset, kynnyskysymykset ja marttyyriksi heittäytyminen. Tätä löytyy kaikista vaaleista ja vaikka en koko maan poliittisia uutisia kykene lukemaan (elämässäni on muutakin kuin politiikan seuranta), uskon että kaikkia noita mainitsemiani asioita on päästy kummastelemaan näidenkin vaalien alla.
Suurin marttyyriksi heittäytyjä ei kuitenkaan näissä vaaleissa ole Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen vaan Perussuomalaisten Timo Soini. Mutta kenellepä marttyyriuskortti paremmin sopisikaan kuin katolilaiselle abortin ja homouden vastustajalle. Nyt kun vielä uutisoidaan siitä, miten Soinin ja Halla-ahon sanoma menee ristiin maahanmuuttokysymyksissä, on taas aika Soinin saarnata, miten media vääristelee totuutta ja että miten hän tässä puolueensa kanssa on uhri. Maahanmuuttokysymykset ovat olleet persuille iso asia ja suurimpana nykytilanteen valittajana onkin ollut juuri Halla-aho. Soini on myös ollut hyvin kriittinen, mutta onkin nyt yhtäkkiä tyytyväinen nykyisiin lakeihin ja nykyisen hallituksen tekemisiin maahamuuttoasian suhteen.
Omalta osaltani tärkein asia vaaleissa ja äänestämisessä on se, että saan itse valita ehdokkaani. Katson äänestämisen olevan vähintä, mitä kansalainen voi tehdä. Jos äänestysoikeuttaan ei käytä, ei minusta ole varaa sitten valittaa eduskunnan tai hallituksen työskentelystä ja päätöksistä, kun kerran ei itse edes yrittänyt vaikuttaa siihen, kuka siellä Arkadianmäellä on päätöksiä tekemässä. Olen tietenkin huolestuneena seurannut Perussuomalaisten kannatuslukemien nousua ja onpa välillä tullut mieleen, että persuhallituksella muutan itse maasta. Huoltani ei kuitenkaan vähennä myöskään Kristillisdemokraattien jäsenmäärän nousu, sillä nämä molemmat vanhoillisia arvoja kannattavat puolueet ovat itselleni kauhistus. Heidän mukaansa minulla ei saisi olla samoja ihmisarvoja ja -oikeuksia kuin heillä itsellään, joten voin vain kuvitella, miten monella muulla nousee niskakarvat pystyyn aina kun näkee Soinin tai Räsäsen naaman jossakin. Alan myös kyllästyä Soinin välttelyyn aborttikysymyksessä sekä siihen, miten Räsäsen mielestä uskontoa ja politiikka tulee pitää erillään, mutta että niitä kuitenkaan ei voi toisistaan erottaa.
Muutamilla – ellei peräti kaikilla – eduskuntapuolueilla on joitain julkkisehdokkaita eli ehdokkaita jotka tunnetaan entuudestaan jostakin muusta kuin poliittisesta työskentelystä. Tässä on yksi suuri huolen aihe, sillä monet niistä ihmisistä jotka äänestävät julkkista vain koska tämä on julkkis, ei tule ajatelleeksi, että annettu ääni menee myös puolueelle ja että ääntenlaskutavassamme voi annettu ääni mennäkin täysin päinvastaisia asioita ajavan ehdokkaan pussiin. Tämän takia jokainen vähääkään politiikasta ja yhteiskunnasta kiinnostunut ihminen tietää, että äänestettäessä kannattaa ensin valita juurikin puolue, jolle haluaa äänensä antaa ja vasta sitten etsiä ehdokas, jonka edustamat asiat sopivat itselle. Vaikka koenkin eläväni poliittisen identiteettikriisin aikaa, ei minulla ole oikeastaan hetkeäkään ollut epäilystä siitä, mille puolueelle ääneni näissäkin vaaleissa menee.
On hämmästyttävää, miten monissa perheissä äänestystavat ovat periytyneet isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Onneksi nykyisen tietoteknisen yhteiskunnan aikana tiedon saanti on entistä helpompaa ja jokainen voi paremmin tutustua ehdokkaansa ja puolueen toimintaan sekä arvoihin ja ennen kaikkea niihin asioihin, joita puolue sanoo ajavansa eduskunnassa. Äänestämisen jälkeenkin pitäisi vielä seurata puoluettaan ja mahdollisesti ehdokastaan ja pistää merkille, ajavatko he todella asioita, joista ennen vaaleja ovat puhuneet ja mitä ovat ihmisille luvanneet. Koska “ei kiltti kansa täällä kylvä terrorismia”* on ainoa mahdollisuutemme äänestää seuraavissa vaaleissa eri tavalla, mikäli emme ole tyytyväisiä puolueittemme työskentelyyn. Aina joskus toivon, että kansalaistoiminta olisi aktiivisempaa ja näkyvämpää, jotta mediakin välittäisi kansalaisten mielipiteiden ilmauksia toisille kansalaisille ja eritoten poliitikoille tiedoksi. Vaan eihän suomalaiset, me istumme kapakoissa nurisemassa kun asiat ei toimi emmekä edes yritä muuttaa mitään koska emme kuulu päättävään eliittiin.
*= Jarkko Martikaisen runo teoksesta Yhdeksän teesiä.
Oletko itse valinnut puolueen, jota äänestät? Oletko itse valinnut ehdokkaan, jota äänestät? Äänestätkö samaa puoluetta kuin isäsi, isoisäsi ja isoisoisäsi vain, koska se kuuluu asiaan? Vai äänestätkö julkkisehdokasta koska hän on julkkis ja siksi varmasti hyvä poliitikko? Ehkä äänestätkin protestina Aku Ankkaa tai Mustanaamiota?
Homokeskustelu elää, vyöryy eteenpäin ja pulpahtaa pintaan aika ajoin. Ja miksipä ei, kaikki ilmassa olevat merkit osoittavat, että seksuaalivähemmistökeskustelulle on edelleen tarvetta ja tilausta. Viime perjantaina tuli televisiosta Voimala, jossa keskusteltiin aiheesta ja sunnuntaina tuli Ykkösdokumenttina Kati Juuruksen Kyllä homotkin siivoaa, jonka jälkeen Ylen Puhe -radiokanavalla käytiin aiheeseen liittyvää keskustelua. Studiossa mukana oli Setan puheenjohtaja Outi Hannula ja Sexpo -säätiön toiminnanjohtaja Jussi Nissinen. Samaan aikaan käytiin keskustelua kanavan chatissa, joka keräsi paikalle aiheesta kiinnostuneita ja tietenkin dokumentin katsoneita. Itse osallistuin chattiin, vieläpä omalla nimelläni ja keskustelua käytiin aihepiiristä hyvinkin laajalti. Eräs mielenkiintoisimpia asioita oli se, että chatin perusteella Hämeeseen ja juurikin Hämeenlinnaan kaivataan paikallissetaa joka mahdollistaisi toiminnan. Itsekin olisin vapaaehtoinen toimintaan, mikäli vain saadaan väkeä sen verran mukaan, että paikallisseta kannattaa perustaa. Hämeenlinnasta ja lähiympäristöstä varsinkin nuorten ja ajokortittomien on hankala lähteä Helsinkiin tai Tampereelle, jos Setan toimintaan tahtoo mukaan. Nähtäväksi jää, syntyykö mitään vai jääkö asia vain ajatuksen asteelle. Voisin tietenkin itse ottaa ohjat käsiini, mutta toisaalta toivoisin voivani lähteä toimintaan mukaan niin, että joku toinen olisi vetovastuussa. Tämä lähinnä siksi, että ainakin kevään ohjelmani näyttää tiukalta, sain nimittäin maanantaina tiedon, että protuleiri jolle menen on kesän ensimmäisiä ja alkaa 5.6. joten leirin suunnittelu tulee tapahtumaan varsin nopealla aikataululla. Tiimikoulutuspäivämäärää en ole tätä kirjoittaessani vielä saanut tietooni mutta leiri pidetään Itä-Suomessa, Kontiolahden kunnassa.
Sitten itse asiaan. Posti oli eräänä päivänä tuonut vuokraemännälle Nuotta -lehden, ilmeisestikin siksi, että hänelle joskus aikoinaan mummo oli sitä tilannut ja nyt lähetettiin viimeisin numero ikään kuin muistutukseksi että “Hei, me ollaan edelleen olemassa ja evankelioidaan kaikki”. Itse luin Nuotan aina ilmestyessään silloin aikoinaan kun olin aktiivinen seurakuntanuori enkä osannut vielä kunnolla ajatella itse. Nyt on onneksi sekä ikä että luontainen mielenkiinto asioihin opettaneet ajattelemaan ja niin entisestä, hiljaisessa uskossa olleesta seurakuntanuoresta on tullut uskonto-, kirkko- ja yhteiskuntakriittinen mies, joka on toisinaan vihainen, toisinaan turhautunut ja toisinaan maailmaa surkutteleva mutta ennen kaikkea Ajatteleva yksilö. Nyt voinkin vain ihmetellä, miten ihmeessä olen antanut seurakunnan luoman turvallisuuden tunteen sulkea silmäni maailmalta. Ehkä siksi että koulukiusattuna koin kokeneeni pahaa maailmaa ihan tarpeeksi ja seurakunnan nuorisotyössä mukana ollessa kukaan ei kiusannut ja siellä oli aikuisia joihin saattoi luottaa. En kadu aikaani kirkon piirissä, se on varmasti antanut minulle jotakin tähän päivään, jos ei muuta niin tietoutta kirkon opeista ja siitä mitä Raamatussa oikeastaan lukee.
Takaisin Nuotan ääreen. Selailtuani lehden läpi pidin tauon ja luin sitten muutaman kirjoituksen läpi oikein ajatuksella ja nyt aion puuttua tiettyihin asioihin, jotka pistivät silmääni ja aiheuttivat jonkinlaisia reaktioita – joko älyllisiä tai puhtaasti tunnepohjaisia. Aloinkin kirjoittamaan tätä tekstiä työnimellä “Lupa provosoitua” ja se kertonee jotakin suhtautumisestani lehden teksteihin. Aloitan Mika Falkin pääkirjoituksesta joka on otsikoitu niinkin kuluneella lausahduksella kuin SINÄ OLET IHME! Kyllä, luitte aivan oikein. Teksti oli otsikoitu isoilla kirjaimilla ja vieläpä varustettu huutomerkillä, jotta asia menisi varmasti perille. Ihmisille siis pitää huutaa, että “sinä olet ihme!” jotta he käsittäisivät sen. Jos nyt riisun tuon lauseen luonnontieteelliseen näkökulmaan, niin totta kai ihmisen olemassa olo on ihme, monien lähes käsittämättömien sattumien summa, sillä onhan elämän syntymistä varten ollut omanlaisensa olosuhteet joita ihminen ei ole itse saanut aikaan. Mutta ei sitä ole tehnyt mikään jumalakaan, sillä maapallon syntymä ja elämän kehittyminen on täysin selitettävissä tieteen avulla, eikä mikään tässä vuosimiljardisessa historiassa todista minulle jumalan tai jumalien olemassa oloa. Ja ennen kuin kukaan nurisee, niin kirjoitan sanan jumala pienellä, koska en puhu vain kristittyjen Jumalasta vaan yleisellä tasolla ihmistä suuremmasta voimasta (johon en siis usko) joka monesti jumalaksi mielletään.
“Elokuvateollisuuden ja mainosmiesten syöttämät mielikuvat täydellisistä naisista ja sankarimiehistä piiskaavat aikamme ihmistä eteenpäin. On pakko saada ulkokuori kuntoon ja menestyä elämässä. On todistettava itselleen ja muulle maailmalle, että kuuluu oman sukupuolensa täysvaltaisiin jäseniin. Kun tähän oravanpyörään lisätään yliseksualisoitunut aikamme, jossa hädin tuskin uskaltaa halata ystäväänsä ilman pelkoa väärinymmärryksestä ja käsittämätön sukupuolineutraalisuuden ajaminen yhteiskunnassamme, on soppa valmis.” Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt tuli tyrmäys yhdellä lyönnillä. Olen ehkä hyvinkin naiivi kaikesta kyynisyydestäni huolimatta, mutta oman käsitykseni mukaan ihmiset, jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan, osaavat myös erottaa elokuvat ja mainokset todellisesta elämästä. Jopa rakastamissani elämänkertaelokuvissa on syytä varautua käsikirjoittajan ja ohjaajan ottamiin taiteellisiin vapauksiin. Ei kai kukaan täysjärkinen ihminen kuvittele voivansa olla Teräsmies tai mainosten ylitreenattu lihaskimppu, jonka vartalo kiiltää öljystä ja ihossa ei ole ainoatakaan virhettä? Lihaskimpuksi voi päästä tekemällä töitä ja öljyä osaa iholleen levittää kuka vain, mutta virheettömiä meistä kukaan ei ole, millään tasolla. Juurikin luomet, pisamat, arvet ja ruvet tekevät meistä yksilöllisiä eikä niitä pitäisi ryhtyä peittelemään turhan takia. Eri asia on, jos esimerkiksi keskellä otsaa on suuri mansikkaluomi, siitä tahtoisi kuka tahansa eroon leikkauksella ja se on vain inhimillistä. Mainokset ja elokuvateollisuus ovat pitkälti myyntimiesten fiktiota, jotta erilaiset tuotteet menisivät mahdollisimman hyvin kaupaksi. Ei siinä ole kysymys omasta sukupuolen kokemuksesta vaan puhtaasta kapitalismista, jossa käytetään hyväksi photoshopattuja ja meikattuja ihanneihmisiä, jollaisia ei luonnossa esiinny. Mikäli kuvittelee että on olemassa kasvoiltaan tai kropaltaan täydellinen ihminen, niin todennäköisintä on, että kyseinen ihminen on rakastettusi, jonka jokainen piirre ja “virhe” tekee hänestä juuri sen kuka hän on ja miksi häntä rakastat. Mutta tämä ei ollut mielestäni se suurin asia lainaamassani tekstissä vaan vasta lämmittelen. Falkin mielestä elämämme yliseksualisoitunutta aikaa, jonka takia edes ystäviä ei uskalla halata. Anteeksi nyt vain, mutta minusta aikamme on sen suhteen vapaampaa kuin menneet vuosikymmenet 1900-luvulla. Suomalaiset alkavat hiljalleen sulaa ja sulattaa myös julkisetkin hellyyden osoitukset, eikä ystävän halaaminen tavatessa ole mitenkään tavatonta tai poikkeavaa, ystävien sukupuolista riippumatta. Ja kuka tai ketkä siitä seksistä ja seksuaalisuudesta eniten meuhkaavat? Kristillisen kirkon sisällä olevat liikkeet ja niihin kuuluvat ihmiset. Suurimpia äänessä olijoita ovat Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ja Perussuomalaisten Timo Soini sekä Pentti Oinonen, joista jälkimmäisin joutaisi biologian tunneille kun ei tunnu erottavan ihmistä ja koiraa toisistaan. Seksi ja seksuaalisuus tuntuvat olevan pakkomielteitä, eikä ihmisten anneta rauhassa olla sitä mitä he ovat. Räsänen on tuonut esille, että hän hyväksyy homot ihmisinä muttei homoseksuaalisia tekoja. Anteeksi nyt vain arvon lääkäri Räsänen, mutta kuka käskee miettimään mitä kaksi miestä tai kaksi naista makuuhuoneessaan tekee nukkumisen ja lukemisen lisäksi? Antaisitte ihmisten elää rauhassa, eivät homoseksuaalitkaan mieti mitä kristillisten ääriliikkeiden ja fundamentalismisuuntien edustajat tekevät kirkon sakastissa. Falk kirjoitti myös käsittämättömästä sukupuolineutraalisuuden ajamisesta yhteiskunnassa. Pyydän jälleen anteeksi, mutta mitä käsittämätöntä on siinä, että halutaan lakeja, jotka ovat sukupuolineutraaleja ja koskevat kaikkia yksilöitä yhdenmukaisesti. Mitä me homot viemme kristityiltä pois, jos saamme luvan mennä naimisiin ja oikeuden adoptoida? Mikä on niin kamalaa ja käsittämätöntä siinä, että halutaan toteuttaa Suomen lakia ja lopettaa ihmisten eriarvoistaminen seksuaalisen suuntautumisen perusteella?
Falk kirjoittaa ulkokultaisesti ja tekopyhästi: “Sinä olet ihme. Älä siis usko valhetta, että sinun täytyisi tekemisilläsi lunastaa paikkasi miehenä tai naisena. Sinun ei tarvitse ährätä itseäsi aikamme stereotypiamuotteihin. Lähde sen sijaan rohkeasti tutkimusmatkalle ihmettelemään, millaiseksi Jumala on sinut tehnyt. Vertailun ja kilpailun sijasta tutustu lahjoihisi ja luonteenpiirteisiisi.” Ihmisen ja elämän ihmeellisyyttä käsittelinkin jo, mutta missä sanotaan tai opetetaan, että pitäisi lunastaa paikkansa miehenä tai naisena? Minun tietääkseni ei missään, mutta sen tiedän, että tiettyä Raamatun tulkinnan suuntausta edustavat uskovat kristityt ovat sitä mieltä, että on vain mies ja nainen ja että jokaisen kuuluu kuulua jompaan kumpaan muottiin. Tämä on myös värittänyt lääketiedettä liian pitkään ja intersukupuolisiksi syntyneitä lapsia on leikelty, jotta he sopisivat siihen muottiin mitä on totuttu näkemään. Jokaisessa ihmisessä on miestä ja naista, eikä täydellisyyttä ole tässäkään kohtaa olemassa. Ja mikä ihmeen paikka pitäisi muka lunastaa miehenä tai naisena? Ihminen voi kokea olevansa jotakin miehen ja naisen väliltä, vaikka hän biologisesti olisi jompikumpi. Ihminen voi myös kokea syntyneensä väärän sukupuolen kehoon, jolloin hän saattaa haluta sukupuolenkorjausleikkauksen, jotta hän saisi täyden kokemuksen oikeasta, sisäsyntyisestä sukupuolestaan. Mutta ei, tätäkin vastustetaan, koska se on Jumalan luomistyöhön puuttumista eikä Jumala ole voinut tehdä virhettä. Vaan jos Jumala on luonut kaikki ihmiset ja jos Jumala on täydellinen, silloin homot, lesbot, biseksuaalit ja transihmiset ovat yhtä lailla Jumalan kuvia ja täyttävät elämässään sitä tehtävää jonka Luoja on heille ennalta määrännyt. Fundamentalistikristityt vain väittävät tietävänsä paremmin Jumalan suunnitelman, johon ei mahdu seksuaalivähemmistöjen edustajia. Minulle kylläkin opetettiin aikoinaan seurakunnassa, että Jumalan tiet ovat tutkimattomat eikä Hänen suurta suunnitelmaansa tunne kukaan muu kuin Hän itse. Mikä sitten Falkin kirjoituksessa on tekopyhää? Tietenkin tuo kohta, jossa puhutaan siitä ettei ihmisen pidä “ährätä” itseään tämän ajan stereotypiamuotteihin. Kysyn vain, ketkä niitä stereotypiamuotteja pitää esillä? Nämä tietyn kristillisen suuntauksen edustajat median avustuksella. Joskin myönnän että viime vuosina on menty mediassa hieman eteenpäin eikä homoja ihan aina enää esitetä pikkurilliä heiluttavina, kireisiin vaatteisiin pukeutuvina ns. neiteinä jotka puhuvat kimakalla äänellä. Mutta homot ovat syntisiä, pahoja ihmisiä jotka eivät tahdo parantua. Parantua mistä? Seksuaalinen suuntautuminen ei ole sairaus. Räsäsen pitäisi tietää tämä lääkärinä, mutta antaa kuitenkin ymmärtää toista.
“Etsi vahvuuksiasi, tutustu tunteisiisi ja tutki Raamatun sanan äärellä, millaista elämää Jumala on sinut tarkoittanut elämään. Äläkä pelkää iloita siitä hyvästä, mitä Jumala on sinulle antanut!” Tekisi mieleni jälleen puuttua huutomerkin käyttöön, mutta olkoot. Kun itse vielä olin hiljaisessa uskossa, joka oli eräänlaista lapsen uskoa Taivaalliseen Isään, tutkin monesti Raamattua yksiöni hiljaisuudessa, koska olin alkanut hyväksyä homouteni, mutta seurakuntaelämä aiheutti ahdistusta sillä elämän osa-alueella. Vahvuuksiani etsin vieläkin, vaikka jotain olen löytänytkin ja tunteet lykkäsin pitkiksi vuosiksi sivuun, luottaen vain kylmään, analyyttiseen järkeen. Miksikö? Koska minun tulkintani Raamatusta ei osu yksiin niiden kanssa, jotka pitävät minua pahana, sairaana ja syntisenä ihmisenä homouteni tähden. Ensinnäkin minulle kirkastui, että Raamattu on vain ihmisten kirjoittama eri vuosisatoina ja että kaikessa missä ihmisellä on sormensa pelissä, on inhimillisiä virheitä. Toisekseen minulle selkisi, että monissa uskonnoissa on toisistaan tietämättä kehittynyt samanlaisuuksia. Tärkein toistuva ajatus tunnetaan kristillisyydessä juuri sinä ajatuksena, joka fundamentalisteilta tuntuu puuttuvan täysin: kohtele ihmisiä niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan. Kultainen sääntö tulisi olla ohjenuorana kun keskustellaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Tässä asiassa Oras Tynkkynen loisti syksyn A2:n homoillassa, kääntämällä Räsäselle toisenkin posken ja koittamalla saada ihmiset tajuamaan, miten paha olo syntyy siitä kun ei saa samaa kohtelua kuin ns. normiväestö eli heterot. Jos uskoisin Jumalaan, iloitsisin juuri homoudestani, josta on tullut tärkein voimavarani tässä elämässä, jossa koitan saada muita ihmisiä ajattelemaan ja jonka tahdon käyttää yrittämällä tehdä tästä maasta edes piirun verran paremman paikan elää. Minulle Raamattu sanoi vuosia sitten, että minun tulee elää omana itsenäni ja että kelpaan Jumalalle juuri sellaisena kuin olen, sillä kukaan meistä ei ole synnitön uskonnon näkökulmasta katsottuna. Sen jälkeen heräsin ja lakkasin uskomasta satuihin.
“Miehinä ja naisina olemme ja tulemme olemaan erilaisia, mikä on Jumalan luomistyön rikkautta.” Kyllä, näin voimme nähdä asian olevan, mikäli uskomme kristinuskon mukaisesti. Sehän siinä onkin parasta, lupa olla oma itsensä ja erilainen kuin muut. “Jatkuvan kilpailun ja oman paremmuuden todistelun sijasta meidän tulisi olla kiitollisia siitä, kuinka erilaisina täydennämme toisiamme.” Kyllä, minäkin vastustan liiallisuuksiin menevää kilpailuhenkeä ja oman paremmuutensa jatkuvaa todistelua. Ja kyllä, olen samaa mieltä siitä että erilaisuutemme täydentää toisiamme, en ainakaan itse tahtoisi tavata toista, täsmälleen itseni kaltaista ihmistä. Tuskin kukaan ajatteluun kykenevä yksilö haluaa. “Olet ihme juuri sellaisena kuin olet – älä siis ryhdy huonoksi kopioksi matkimalla jotakuta toista.” No niin, jälleen tekstiä, joka on helppo allekirjoittaa sen enempiä ajattelematta. Mutta kun miettii mitä Falk on aiemmin tuossa pääkirjoituksessaan kirjoittanut, nousee jälleen niskakarvat pystyyn ja varoituskello pääni sisällä huutaa ääntään käheäksi toistamalla sanaa “tekopyhä”. Meidän siis tulee ajatella itseämme ihmeenä ja pyrkiä välttämään stereotypiamuotteja ja toisten matkimista. Kaikki tämä kuulostaa kauniilta ja hyvältä, mutta sanat tulevat sellaiselta mieheltä, joka oli mukana Älä alistu -kampanjassa. Sanoma tuntuukin olevan, että ollaan vaan erilaisia, mutta vain sillä tavalla erilaisia kuin me sallimme. Suorastaan naurettavaa ja edelleen, äärimmäisen tekopyhää.
Olen jo aiemmin kirjoittanut Älä alistu -kampanjasta, mutta Nuotan sivuilta se jälleen hyökkäsi silmille. TV7 esittää joka neljäs maanantai ohjelman Kissa pöydälle (olen itse aikoinaan toimittanut saman nimistä seurakunnan nuorten lehteä ja jolla ei ole mitään tekemistä tuon ohjelman tai Nuotan kanssa) ja siihen liittyen lehdestä löytyi Älä alistu! otsikon alle tehty lyhyt juttu. “Studiovieraiden lisäksi tutustuimme biseksuaalisuudesta vapautuneeseen tyttöön, joka halusi rohkaista myös muita sukupuoli-identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa kamppailevia nuoria pysymään Raamatun Sanassa ja rakentamaan identiteettinsä sen varaan, millaiseksi Jumala on miehet ja naiset luonut.” En edes tiedä mistä aloittaisin. Olen työstänyt ajatuksiani jo muutaman päivän, sillä olen vain ollut niin tuohtunut mutta myös säälivä, etten ole saanut kaikkia ajatuksiani kerralla kasaan ja tekstiksi asti. Mutta mennään vaikkapa järjestyksessä: biseksuaalisuudesta vapautunut tyttö. Miten seksuaalisuudesta vapaudutaan? Ei se ole kahle tai vankila, johon ihminen on tuomittu, vaan osa luonnon ja ihmisen monimuotoisuutta. Tämän lisäksi minun – ja käsittääkseni tieteenkin – silmissä jokainen ihminen on tavallaan biseksuaali, sillä jos piirrämme janan, jonka toisessa päässä on 100% homoseksuaali ja toisessa päässä 100% heteroseksuaali, ei ainutkaan ihminen sijoitu kumpaankaan ääripäähän. Joten miten voi vapautua asiasta, joka meissä kaikissa on, muutoin kuin kuolemalla? Lisätietoa kannattaa etsiä vaikkapa tutustumalla Kinseyn raporttiin. Tämä tyttö halusi siis rohkaista muita nuoria, jotka kamppailevat sukupuoli-identiteetin ja seksuaalisuuden kanssa, pysymään Raamatun Sanassa. No hyvä, minäkin olin joskus nuori ja kamppailin kyseisten asioiden kanssa varsin pitkään eikä Raamattu pelastanut minua tai “vapauttanut” seksuaalisuudestani. Ihmisen kehitykseen kuuluu, että pohtii teini-iässä ja myöhemminkin, kuka ja millainen on. Nämä kysymykset eivät koske vain sukupuoli-identiteettiä ja seksuaalisuutta vaan ihmistä kokonaisuutena. Raamatun Sanan pakkosyöttäminen itseään etsiville teineille on äärimmäisen suurta pahuutta ja ihmisen arvon latistamista, eikä viesti mitään muuta kuin “sinä et kelpaa ellet ole sellainen kuin me haluamme sinun olevan”. Arkkipiispa Mäkinen onneksi reagoi varsin nopeasti Älä alistu -kampanjaan. Nuorten pakkoeheyttäminen ja muottiin pakottaminen on myös pahimman lajin henkistä väkivaltaa.
“Sekoittamalla ja turmelemalla ihmisen tietoisuus omasta sukupuoli-identiteetistä ja -roolista on helppo kulloisenakin maailmanaikana painostaa ihmiset alistumaan ympäröivän yhteiskunnan viestiin “oikeasta” sukupuolisuudesta.” Niin kuka sekoittaa ja turmelee? Kristityt äärilahkot eivät anna ihmisten olla sitä mitä he syntyjään ovat, vaan pitäisi parantua, vapautua ja eheytyä, mikäli kuuluu seksuaalivähemmistöön. Ja mitä ihmettä ajetaan takaa väittämällä, että ihmisiä painostetaan alistumaan ympäröivän yhteiskunnan viestiin “oikeasta” sukupuolisuudesta? Oikeaa sukupuolisuutta on vain se, minkä ihminen kokee itselleen oikeaksi. Ympäröivä yhteiskunta ei sinällään painosta meitä sukupuolirooliin, mutta kristityt liikkeet kylläkin koittavat painostaa meitä vain miehen ja naisen rooliin. Yhteiskunta on kehittynyt ja kehittyy koko ajan, mikä tarkoittaa sitä, että hiljalleen aletaan tunnustaa muidenkin ihmisten olemassa olo kuin stereotypiaan kuuluvat mies ja nainen.
“Todellinen identiteetti miehenä ja naisena ei kuitenkaan löydy vertailemalla itseä muihin ihmisiin, juoksemalla lähes uskonnollisia mittasuhteita saaneen tasa-arvofilosofian perässä tai alistumalla ihmislähtöisiin teorioihin sukupuolisuuden rakentumisesta. Jokainen ihminen on äärettömän arvokas ja äärettömän ainutlaatuinen juuri siksi, että todellinen identiteetti miehenä ja naisena on lahja Jumalalta kuten pelastuskin; lahjoitettu yksin armosta ja yksin uskosta.” Jälleen ulkokultaisuuksia, tekstiä joka saattaa äkkiseltään kuulostaa melkeinpä järkevältä, hyvältä ja oikealta, mutta kun muistetaan asiayhteys, tajuamme että tämä on samaa Raamatulla päähän lyömistä kuin aiempikin. Jos joku ymmärtää, mitä pahaa on tasa-arvofilosofiassa, niin kertokaa minullekin. Minä näet koen, että ihmisten tulisi olla tasa-arvoisia ikään, sukupuoleen, väriin, seksuaaliseen suuntautumiseen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Koen myös, että tällä hetkellä tämä ei toteudu. Jos kerran jokainen ihminen on äärettömän arvokas ja ainutlaatuinen, niin miksi lahjaksi saatu identiteetti ei voi käsittää muita vaihtoehtoja kuin mieheyden ja naiseuden? Miksi ihmiset pitää laittaa eriarvoiseen asemaan tekopyhillä saduilla oikeutettuina? Kysyn jälleen: Mitä pahaa on ihmisten tasa-arvoisuudessa?
“Joskus tämän totuuden kohtaaminen ja sen mukaisesti eläminen voi tuntua pelottavalta hypyltä tuntemattomaan ja vaatia uhrauksiakin, kuten esimerkiksi homoseksuaalisuuden harjoittamisesta luopuneella tytöllä, jonka haastattelu uusimman jakson alussa nähtiin. Hänen esimerkkinsä on kuitenkin meille rohkaisuna siitä, että lähtiessämme ehdoitta ja varauksitta etsimään sukupuoli-identiteettiämme Jumalan Pyhään Sanaan sitoutuen voimme myös luottaa siihen, että itse Jeesus johdattaa meidät perille asti.” En enää tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa vai molempia. Ensin puhutaan biseksuaalisuudesta vapautuneesta tytöstä, joka yhtäkkiä onkin luopunut homoseksuaalisuuden harjoittamisesta. No, ei se mitään, seuraavaksi voimme sitten etsiä sukupuoli-identiteettiämme sitoutumalla Jumalan Pyhään Sanaan ja luottaa sitten Jeesuksen johdatukseen. Edellisessä merkinnässäni linkitin videon Stephen Fryn puheesta katolista kirkkoa vastaan. Kristillisyyteen ylipäätään liittyen olen samaa mieltä Fryn kanssa siitä, että tuo galilealainen puuseppä, tuo nasaretilainen juutalaismies Jeesus potkittaisiin kirkosta niin nopeasti pihalle, ettei kukaan ehtisi kissaa sanoa saati sitten sellaista pöydälle nostaa. Rauhan ja rakkauden sanomaa julistanut Jeesus oli syntisten ystävä, vieraili halveksittujen luona ja käski päästää lapset luokseen vaikka oli lepäämässä. Mies, jonka juutalaisten lakien mukaan olisi pitänyt olla kivittämässä huorin tehnyttä naista, totesi vain että synnitön heittäkööt ensimmäisen kiven. Ja kuka kehtaa väittää minulle, että tuo mies ei olisi homojen, lesbojen ja muiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ystävä? Olen täysin vakuuttunut siitä, että rakkauden sanomassaan Jeesus olisi antanut siunauksensa rakastuneelle parille vaikka olisivatkin olleet samaa sukupuolta. Vanha Testamentti ja Paavali puhuvat muuta, mutta miksi luottaisimme takkinsa kääntäneeseen mieheen, joka vaihtoi ääripäästä toiseen ja joka syystä tai toisesta on korotettu Jeesuksen rinnalle suureksi opettajaksi.
Ja ei, en lopettanut vielä, mutta Nuotan jätän tässä vaiheessa sivuun, eiköhän mielipiteeni tullut jo kaikille selväksi, mikäli se entuudestaan oli epäselvä. Mutta pysyn silti aiheessa, sillä törmäsin erääseen mielipidetekstiin, jota tahdon kommentoida.
Yleisöltä
Miksi mies tahtoisi olla kuin nainen?
Lauantai 02.04.2011
Ja nainen kuin mies? Miksi kaksi samaa sukupuolta olevaa saa seksuaalisen himon toisiinsa?
“He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittavat ja palvelevat luotua enemmän, kuin luojaa, häntä, joka on iankaikkisesti ylistetty. Sen tähden Jumala on jättänyt heidät häpeällisen himon valtaan.”
Homous ja lesbous ovat Jumalan tuomio siitä, kun ei ole kunnioitettu Jumalaa luojana ja seuraus siitä on homouden ja lesbouden lisääntyminen. Ja johtuu siitä, että monet ovat omaksuneet evoluutioteorian totuutena.
Suomessa on järjestö SETA, joka on tehnyt tästä tasa-arvo asian. Ja ajaa seksuaalisyntien ja luonnollisen seksuaalisuuden välistä yhdenvertaisuutta. Nyt vääryyttä ajetaan tasa-arvoiseksi sen kanssa mikä on oikein. Se on todella paholaismaista toimintaa. Joka vaihtaa yhden pahuuden hyveenä tasa-arvon nimissä, vaihtaa myöhemmin jonkin muunkin totuuden valheeseen.
Hyvä ja paha eivät ole tasa-arvoiset. Voi, homoja ja lesboja heidän ahdistuksissaan! Vaikka he saisivat kirkollisen vihkimyksen suhteelleen, tuskin tekisi heitä yhtään sen onnellisemmiksi. Vain sovinto Jumalan kanssa tekee onnelliseksi. Jeesuksen antama mielen puhtaus vapauttaa pahojen mielikuvien vallasta. Jumalan puhtauteen rakastuminen romuttaa pahat kuvitelmat ja antaa tilalle puhtaat halut.
MIRJAM YLITALO
Alajärvi
Tämä on siis lauantailta 2.4. Ilkasta. Tiedän, olette ehkä jo kyllästyneet aiheeseen, mutta puhun siitä mikä minulle itselleni on tärkeää, koska en tiedä muusta. Olen homo, kuten olen tuonut ilmi, mutta en todellakaan koe haluavani olla kuin nainen. En koe syntyneeni väärään sukupuoleen enkä halua pukeutua kuin nainen tai elää kuin nainen. Koen olevani mies ja tunnen oloni hyväksi sekä sukupuoleni että seksuaalisen suuntautumiseni suhteen. Mutta että homot ja lesbot olisi jätetty häpeällisen himon valtaan. Ja mistäköhän himosta tässä nyt taas on kyse? En minä koe himoitsevani muita miehiä, mutta tiedän että tahtoisin vakaan, onnellisen parisuhteen jossa rakastettuni on toinen mies. Sitä minä olen, enkä muuta voi, enkä halua voida muuta. En minä katsele yleisessä saunassa muita miehiä himoiten tai ajatellen millaista seksi heidän kanssaan olisi. En ajattele kadulla vastaantulevia miehiä sänkyyni tai pohdi, millainen varustus heiltä löytyy housuista. Tuntuu täysin naurettavalta mutta myös kurjalta kun homot ja lesbot ajatellaan heti vain seksin perässä olevina kieroutuneina yksilöinä, jotka tahtovat maata jokaisen vastaantulijan, mikäli tämä sattuu olemaan samaa sukupuolta. Ja että homous ja lesbous olisi Jumalan tuomio koska Häntä ei ole kunnioitettu? Jumalan kunnioittamatta jättämistä on se, ettei kunnioita jokaista ihmistä ihmisenä vaan tuomitsee heidät seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Seuraus kunnioittamattomuudesta on homouden ja lesbouden lisääntyminen? Ja johtuu evoluutioteorian hyväksymisestä totuutena? Voi Mirjam hyvä, niin raamatullinen nimi kuin sinulla onkin, menet nyt hieman liian pitkälle ja tunnut puhuvan asioista, joita et ymmärrä. Homous ja lesbous ei ole lisääntynyt vaan sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan, myös muiden eläinten kuin ihmisten parissa. Jos tuntuu siltä, että homous ja lesbous ovat lisääntyneet, johtuu se siitä, että me emme enää suostu olemaan hiljaisia kaappiin kätkeytyjiä, vaan haluamme tasa-arvoisen kohtelun yhteiskunnassa, jota niin usein hyvinvointiyhteiskunnaksi nimitetään. Mutta että olemme ahdistuneita jos satumme olemaan homoja tai lesboja? Osa varmasti onkin, varsinkin jos elää Mirjamin kaltaisten ihmisten keskuudessa, eivätkä koe oloaan turvalliseksi. Osa meistä haluaa kirkon aamenen liitoilleen, koska kokevat että Jumalan rakkaus on niin suurta että sukupuoli menettää merkityksensä, jos vain rakastaa. Moni homo ja lesbo on varmasti onnellisempi omana itsenään kuin Mirjam tässä ahdistuksessaan kun homot ja lesbot tuntuvat valtaavan maailman ja oikeamieliset ja vanhurskaat poljetaan maan rakoon. Ennen kuin luovuin uskostani, olin sovinnossa Jumalan kanssa ja homo ja harjoitin homoseksuaalista toimintaa eli toteutin itseäni. Minulle on ilmeisesti opetettu väärin, eikä Jumala olekaan rakkaus vaan äkkipikainen, julma, ihmisiä vihaava olento, joka todennäköisesti on unohtanut koskaan luoneensakaan maailmaa ja ihmisiä. Sääliksi käy uskossaan sokeita, jotka eivät toivo kanssaihmisilleen onnea ja rakkautta.
Santeri on herrasmies, joka on vaarallisempi kuin miltä näyttää, ja haavoittuneempi kuin voit kuunaan kuvitella. Santerin kynänjälki on terävää ja osuvaa, ja välillä kohteeksi jäädessä sitä saattaisi toivoa, että hän käyttäisi miekkaa eikä kynää. Se kun tuntuisi huomattavasti kipeämmältä Santerin selässä kuin katkenneessa kädessäsi, ja säästyisit loppuelämän kestäviltä painajaisilta. Santeri on ääni, puku ja piippu, nojatuoli takan ääressä kirjastohuoneessa, ja niin homo, että naiset itkevät vääryyttä.
- Vesa Piittinen
Twitter
Viikonloppuna kouluttamaan protuja ja viikon päästä viikonloppuna kouluttautumaan Seta:n kouluttajakoulutukseen.
Seta