Archive for the ‘Yleinen’ Category

Peilissä minua tuijottaa minulle vieras mies

1
tammikuu 21st, 2012

Kaikki Homo! – Outojen oopperan nähneiden pään sisäiset kellot varmasti soivat kun näkevät tämänkertaisen tekstini otsikon. Ja niin se on tarkoitettukin. Tosin en aio niinkään pohtia Pirkko Saision loistavaa tekstiä ja ohjaustyötä, mutta mielestäni tuo ajatus sopii mainiosti niihin aiheisiin, joista aion lyhyemmin tai pidemmin tällä kertaa kirjoittaa.

Aivan ensimmäisenä haluan päivittää erään tiedon niille teistä, jotka tiedätte minusta vähääkään enempää ja jotka saattavat jopa tuntea minut henkilökohtaisesti. Tulin nelisen kuukautta sitten kaapista ulos isälleni, jonka olin aiemmin todennut menevän hautaan ennemmin kuin kertoisin seksuaalisuudestani. Noh, miksi sitten kerroin? Koska saavutin raja-aidan, jonka halusin ylittää jatkaakseni matkaa elämässä. Näin myös tein ja toisin kuin yleensä, yllätyin. Isäni ei ollut arvannut, ennakoinut, aavistanut tai edes kuullut huhuja asiasta ja tuntui ottavan homouteni raskaasti, mutta: hän sanoi että asian käsittelyyn voi mennä aikaa. Eli hän ajattelee asiaa eikä vain jätä sitä huomiotta. Ja mikä vielä parempaa, hän ei ratkennut neljän kuukauden raittiuden jälkeen ryyppäämään siksi, että vanhin poikansa osoittautui homoksi. Hän tosin voi luottaa jälkikasvun saantiin vielä veljeni osalta, sillä olen saanut viitteitä siitä, että isäni lapsenlapsia toivoisi – toisin kuin äitini.

Rosa Meriläinen kirjoitti kolumnin Helsingin Sanomiin otsikolla Kaapista ulos, jossa hän käsitteli mm. sitä miltä hänestä itsestään tuntui, kun ensimmäinen kaveri tuli kaapista ulos ja tunnustautui homoksi. Samalla hän sivuaa montaa tärkeää asiaa aiheeseen liittyen. Tärkein kysymys ei ehkä ole että “miltä homorakkaus tuntuu?” mutta tärkein vastaus ja viesti kaikille homofoobikoille ja tasa-arvon vastustajille lienee se, että me seksuaalivähemmistöihin (joka on oikeasti enemmistö jos tarkalleen tutkitaan esim. Kinseyn raporttia) kuuluvat olemme ihmisiä siinä missä valtaväestökin (eli oikea vähemmistö). En tiedä, rakastanko ketään miestä koskaan niinkuin naispuoliset ystäväni rakastavat omia miehiään tai miespuoliset ystäväni vaimojaan (tai avopuolisoitaan, morsioitaan, tyttöystäviään, lastensa äitejä tms. jne.), mutta minulle se ei ole tärkeintä. Tärkeintä on, että saisin tasa-arvoiset oikeudet (josta seuraa myös velvollisuuksia) heteroväestön kanssa. En ole koira joka rekisteröidään roturekisteriin. Olen ihminen, yksilö, mies, persoona. Sellaisena tahdon myös tulla kohdellun, vaikka sitten haluaisinkin naimisiin toisen miesyksilön kanssa.

Tasa-arvoinen, sukupuolineutraali avioliittolaki onkin yksi kestoaiheistani siihen saakka, kunnes se tulee voimaan. Mutta tällä kertaa tärkeämpää on Saisiosta ja Meriläisestä huolimatta kiinnittää huomio huomisen päivän presidentinvaaleihin. Tiedän että vielä on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole päättäneet ketä äänestävät tai äänestävätkö ylipäätään. Kuten aiemmin olen mielestäni sanonut, on äänestysoikeus ennemminkin hyvä velvollisuus ja kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa asioihin kuin ikävä pakko. Varsinkin kun tässä maassa ei ole pakko äänestää. Tosin äänestämättä jättäminen on aina huono tapa kertoa mielipiteensä, sillä sen vaikutus on vähäisempi kuin äänestämisen. Uskoisin jokaisen järkevän ihmisen ymmärtävän, miksi kannattaa äänestysasioissa toimia siten kuin toivoisi kaikkien muiden toimivan.

Oma ehdokkaani on noussut gallupeissa ja persujen Soini koittaa omia puolueelleen syyn Pekka Haaviston nousulle. Läpinäkyvää ja ikävää toimintaa, sillä Haaviston vierailu Hakkaraisen sahalla – niin vaalipeliä kuin olikin – on myös todellinen osoitus siitä, millainen arvojohtaja Haavisto olisi. Siltoja rakentava, keskusteluun pyrkivä mutta tiukan määrätietoinen. En ymmärrä, miten Haaviston heikkoudeksi voidaan laskea pehmeät arvot, sillä nähdäkseni kaikkien pitäisi ensisijaisesti pyrkiä sopusointuun, tasapainoon, tasa-arvoon ja toisiaan kunnioittavaan elämäntapaan. Lipponen ei ole sanonut kuulteni mitään sellaista, joka nostaisi hänet muiden yläpuolelle, Niinistö puhuu sanomatta mitään kuitenkin asettamalla rajapaaluja tasa-arvolle, Väyrynen on hallusinaatioista kärsivä narsisti, Arhinmäestä on eniten hyötyä Vasemmistoliiton puheenjohtajana, Paavinuskoista Soinia ei äänestä edes omat (enkä ymmärrä miksi pitäisikään), eikä tämän vaalin naisehdokkaissa ole mitään mikä puhuttelisi. Paitsi ehkä Essayah kristillisten ehdokkaana, mikä sekin lähinnä aiheuttaa reaktion, josta voisi purkautua väittely siitä, miksi uskonto eli kirkko pitäisi erottaa valtiosta. Enkä häviäisi sitä kilpaa.

Presidentti eroaa puolueestaan, ei aja oman puolueen asiaa muiden kustannuksella (jos näin olisi, niin miksi demareiden Lipposen kannatus on niin heikko?) joten ei liene pelkoa siitä, että Haavisto Vihreiden ehdokkaana torppaisi ydinvoimaan liittyviä ehdotuksia tai alkaisi vaatia kauppakumppanimailtamme ehdotonta turkistarhauksesta luopumista. Myöskään Haaviston seksuaalinen suuntautuminen ei ole ongelma, sillä erinnäisiä maita lukuunottamatta valtiovierailuissa ei keskitytä valtionpäämiehen yksityiselämään vaan valtioiden välisiin asioihin. Eihän Tarja Halosenkaan valtiovierailuja ole haitannut se, että hän on toiminut Setan puheenjohtajana, joka on kuitenkin omiaan herättämään kysymyksiä.

Haavisto on myös ulkopoliittisesti kokenut, rauhaisa rauhanneuvottelija, omalla tavallaan vaatimaton, mutta omat osaamisensa tunteva avoin mies, jota kohtaan pahimmat loat on heitetty kohulehti Seiskan taholta ja nämäkin ovat olleet hänen puolisoonsa liittyviä mustamaalauksia, joiden tapahtumista on jo kulunut aikaa. Sitä paitsi, kaikki tekevät elämässään asioita, jotka olisi viisainta jättää tekemättä, mutta tulevaisuuden tuntija meistä kukaan ei ole.

Toivon Soinin tapaan, että vaaliuurnilla olisi yllätys annettavanaan huomenna. Toisin kuin Soini, toivon Pekka Haaviston nousevan selkeäksi haastajaksi Sauli Niinistölle, jonka lipevään – lähes Jokerimaiseen – hymyyn ei vain voi luottaa. Vai ettekö ole nähneet televisiomainoksia?

Vaaleja, seksuaalisuutta, ihmisiä, ihmisyyttä, arvojohtajaa ja opiskelua miettiessäni huomaan, että peilissä minua tuijottaa vieras mies ja minulle vieras mies asuu minussa. Silti tiedän, ketä äänestää, mitä tehdä ja kuka olen. Koska yleisesti ottaen elämäni on paremmalla tolalla kuin pariin vuoteen, koen uusia asioita – kuten positiivisia tunteita. Toivon löytäväni sellaisia myös huomenna, kun kansa on puhunut ja (toivottavasti) valinnut kokeneen, ansioituneen, visionäärisen rauhanrakentajan, tasa-arvon todellisen kannattajan ja huumorintajuisen (asia jota Väyrynen lienee opetellut vuosikymmenet) haastajan ikävälle Niinistölle. Äänestämällä vaikutat ja äänestämällä numero kahta (2) olet tekemässä tulevaisuuden Suomesta hivenen parempaa paikkaa.

, , , , , , , , , , , , , , , ,
Kirkko/uskonto, Oma elämä, Politiikka, Seksuaalisuus/seksi, Seta, Yhteiskunta, Yleinen

Linnaan kahleita kantaen

0
marraskuu 16th, 2011

Johan tätä on odoteltu. Perussuomalaisten kansanedustajista muutamat boikotoivat Itsenäisyyspäivän Linnan juhlia. Hakkarainen ei omien sanojensa mukaan kuulu sinne hikoilemaan herrojen joukkoon ja paljon rakastamani Pentti Oinonen loukkaantuu henkilökohtaisesti, koska Linnan parketilla saattaa nähdä tanssivia miespareja. Ja koska Oinoselta on peräti sotaveteraani kysellyt, että kuinka tämä on mahdollista, niin kyllä Penan pitää nyt Linnasta jäädä pois, ihan äänestäjät tyytyväisenä pitääkseen. Asiasta uutisoi Iltalehti. Tasapainon ja -arvon nimessä on nyt perustettu facebook-tapahtuma Homotanssit, joka on kerännyt ilmoittautuneita tämän kirjoitushetkellä vajaat pari tuhatta, allekirjoittanut mukaanlukien. Hakkaraistahan tanssivat homot eivät liikuta (ainakaan parketilla): Tanssikoot vaikka lampaiden kanssa, kansanedustaja tuhahti Iltalehdelle.

Voi voi, miten minulle tuleekaan mieleen isälliseen äänensävyyn sanottuna syvää viisautta ääni tihkuen ja lievää pettymystäkin tuntien sanat: Lapset, lapset. Oinonen on mitä on, homokammoinen sotaveteraanien kunnian puolustaja, jolle tasa-arvo ja tasavertaisuus eivät merkitse mitään. Ja miksi juuri tänä vuonna aiheuttaa niin paljon päänvaivaa se, että Linnan juhlissa tanssii homoja? On niitä siellä ennenkin tanssinut, mutta valitettavasti eivät toistensa kanssa. Ja kuvitteleeko arvon kansanedustaja Oinonen, että Suomen sotaveteraanien joukossa ei olisi ainuttakaan homoa, jota Oinosen sanomiset eivät loukkaisi? Eipä taida herra Oinonen sellaista ajatella, koska ei kuulu hänen tai sotaveteraanien maailmaan seksuaalinen moninaisuus. Sotaveteraaneista on tehty sukupuolettomia, sodan kauhut kärsineitä ihmisraunioita, sen sijaan että huomioitaisiin ihminen sodan takaa kokonaisuutena.

Anteeksi nyt vain, mutta pakko sanoa pari asiaa. Ensinnäkin, jos sinut on kansa eduskuntavaaleissa valinnut kansanedustajaksi, niin sinun kuuluisi olla edustamassa äänestäjiäsi vuoden isoimmassa ja arvovaltaisimmassa juhlassa, jossa kaikenlisäksi juhlitaan Suomen Itsenäisyyttä, josta Persut niin mielellään puhuvat. Minun silmissäni kansanedustajalla on velvollisuus äänestäjiensä puolesta osallistua Linnan juhliin, kyllä sielläkin sitä politiikkaa tehdään. Ja Hakkarainen, raittein juoppo jonka tiedän, pelkää että tulee sanomista jos hänet nähdään boolimaljan lähellä. No, mutta. Jos herra Hakkarainen on raitis, niin mitä hän sinne boolimaljan läheisyyteen edes hakeutuisi? Ehkäpä Teukka pelkääkin mopon riistäytymistä käsistä Linnan juhlissa ja jättää ne siksi väliin?

Toisekseen, kansanedustaja Pentti Oinonen ja kristilliset: Homoja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Olemme vihdoin päässeet kansakunnan kaapista askeleen jos parikin ulospäin, joten turha kuvitella että suostuisimme sinne takaisin, vaikka te kuinka istuisitte sen kaapin päällä. Se, että vuosi sitten näimme ensi kerran miesparin pyörähtelemässä Linnan juhlissa on pitkällisen työn saavutus ja sitä ei seksuaalivähemmistöiltä helpolla pois viedä. Meillä on neljä julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluvaa kansanedustajaa, onko herra Oinosen mahdotonta työskennellä heidän kanssaan? Tai edes keskustella asiallisesti? Tuollainen jääräpäisyys ei pitkällä tähtäimellä ole hyvä vaihtoehto alati muuttuvassa maailmassa. Me homot olemme täällä ja aiomme pitää meteliä siitä niin kauan, kuin se on tasa-arvon ja tasavertaisuuden kannalta olennaista. Me pidämme meteliä olemassa olostamme, kunnes olemisemme ja elämisemme on kaikille arkipäivää Suomessa. Takapakkia näyttäisi tulevan Persujen jytkyn takia ja muutenkin asenneilmapiirien koventumisen tähden, mutta en usko, että olen ainoa, kun sanon että meistä ei eroon pääse. On helpompaa hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, kuin jääräpäisesti tunkea omaa maailmankuvaansa ja homovastaisuuttaan kaikkien kurkusta alas.

Suunnittelin jossain vaiheessa ulkomaille muuttamista, koska Suomessa asiat muuttuvat hitaasti jos ollenkaan parempaan suuntaan. Nyt alan ajatella, että en voi lähteä ennenkuin asiat paranevat, sillä kenenkään ei pitäisi joutua olemaan kaapissa vastoin tahtoaan, kuten minä olen ollut ja jokaisen nuoren, itsestään epävarman nuoren olisi hyvä saada esimerkkejä siitä, miten homotkin ovat tasapainoisia, vastuullisia ihmisiä siinä missä heterotkin. Jottei tarvitsisi kuvitella, että on maailman ainoa poika joka tykkää muista pojista.

Mr. Quentin Crispiltä kysyttiin “Miten ajattelette asioiden menevän vuonna 1983?” Mr. Crisp vastasi: “Asiat menevät huonompaan suuntaan.” Eräs paikallaollut kommentoi “Sanoitte noin viime vuonnakin.” Johon Mr. Crisp “Yrittäkää näyttää että olin väärässä.” Näin minäkin ajattelen…asiat menevät huonompaan suuntaan, jos taas joudutaan taistelemaan jo saavutetuista oikeuksista.

Politiikka, Seksuaalisuus/seksi, Yhteiskunta, Yleinen

Niikko, Niikko, Niikko, Niikko, Väyrynen, Niikko, Niikko, Toivola, Niikko, Niikko…

0
lokakuu 16th, 2011

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko pääsi suuren yleisön tietoon lauottuaan, että työnantajalla tulee olla oikeus tietää mikäli työntekijä on homo, jotta työnantaja voi arvioida onko työntekijän arvot ristiriidassa firman kanssa. Menneellä viikolla hän myös esiintyi Ylen A-Talk ohjelmassa yhdessä Keskustan kansanedustajan Eevamaria Maijalan kanssa, jossa molemmat olivat vastustamassa sukupuolineutraalin avioliittolain esitystä. Puolestapuhujina oli Vihreiden Jani Toivola sekä sateenkaariperheen lapsi Sanna Marin.

Suunnittelin jo, etten kirjoita aiheesta enää ainuttakaan tekstiä, mutta ilmeisesti en voi välttää sitä. Elsa Saisio sanoi vuosi sitten A2 Homoillassa jotain sen suuntaista, että näistä asioista pitää puhua niin kauan kunnes tasa-arvo toteutuu. Tämän ajatuksen otin itsellenikin käyttöön nyt, kun huomasin että homoseksuaalien oikeudesta tasa-arvoon on pakko edelleen puhua. Vaikka tuskin tuon mitään uutta keskusteluun mukaan niin ainakaan kukaan ei voi syyttää siitä, ettenkö toisi mielipiteitäni esille.

Ihan ensimmäisenä kommentoin Mika Niikon sanomisia liittyen työnantajan oikeuteen tietää työntekijän seksuaalinen suuntautuminen mikäli se poikkeaa valtaväestöstä. Hesarin haastattelussa Niikko sanoo “Esitin asian kysymyksenä, että jos homous on niin normaalia kuin jatkuvasti annetaan ymmärtää, miksi homoutta pitää piilottaa työtä haettaessa ja miksi parisuhdelakia tarvitsee muuttaa myös sen vuoksi, että homo voisi kertoa työnantajalle olevansa avioliitossa rekisteröityneen parisuhteen sijasta”. Kansanedustaja Niikolle tehköön tiettäväksi, että juuri hänen kaltaistensa ja puoluetovereidensa kaltaisten kansalaisten takia moni homo joutuu piilottelemaan suuntautumistaan. Tuoko Niikko sitten itse työhaastatteluissa esille, että hän on hetero? Kristillisessä nuorisotyössä aiemmin vaikuttanut Niikko pitää seksuaalisuutta arvona joka voi olla ristiriidassa työpaikan arvojen kanssa. Joku voisi kertoa Niikolle, että seksuaalisuus ei ole arvo, jonka voi valita. Vai onko herra itse selkeästi ollut elämänsä aikana sellaisessa tienhaarassa, jonka hän voi selkeästi osoittaa ja sanoa että tuossa kohtaa valitsin arvokseni heterouden? “Esimerkiksi kristillisten arvojen mukaista tehtävää kuten pastorin virkaa ei voi toteuttaa uskottavasti ainakaan vapaiden suuntien seurakunnissa, jos työntekijä on homoseksuaali”, väittää Niikko. En nyt ole täysin varma siitä, keitä Niikko tarkoittaa vapaiden suuntien seurakunnilla, mutta tiedän erään asian: homoseksuaalinen pastori ei ole sen parempi tai huonompi seurakunnan paimen kuin heteroseksuaalinenkaan. Ainakin näin asian pitäisi olla. Mutta moni asia on eritavalla kuin mitä minä toivon. Laulussa lauletaan “jos ois valta niinkuin on mieli…” niin kirkko ja valtio olisivat erillään, yksikään Perussuomalaisen puolueen jäsen ei olisi eduskunnassa ja valtakunnan raskasta byrokratiakoneistoa kevennettäisiin.

Nyt palaan A-Talkin pariin. Kuunnellessani keskustelua lakialoitteesta avioliittolain muuttamiseksi – tai ainakin sellainen keskustelu oli ohjelman tarkoituksena – huomasin hämmästeleväni kerta toisensa jälkeen yhtä ja samaa asiaa: Miksi samaa sukupuolta olevien avioliitto koetaan uhkana omalle itselle ja yhteiskunnalle? Tässä kohtaa paino on sanalla avioliitto, sillä jokaisessa keskustelussa, jossa asiaa käsitellään, tulee jonkun suusta ajatus siitä että kyllä homoseksuaaleille voidaan antaa samat oikeudet MUTTA ÄLKÄÄ SANOKO SITÄ AVIOLIITOKSI! Tai tätä mieltä tuntuvat olevan kaikkein liberaaleimmat avioliittolain muutoksen vastustajat. Nyt tahtoisinkin kysyä: Mitä helvettiä? Keskustan Eevamaria Maijala sanoi useampaan otteeseen, että yhtäläiset oikeudet ovat jo olemassa, mutta kyseessä on pieniä sanaeroja. Hän kuitenkin myönsi adoptio-oikeuden, sukunimioikeuden ja perintöoikeuden puuttumisen ja sen että vihkimystä ei saa samaa sukupuolta olevat parit. Maijala ja Niikko takertuivat koko ajan siihen, että avioliittoinstituutiota ei pidä muuttaa, koska siinä on kyseessä miehen ja naisen välinen liitto. Kysyn: Mitä helvettiä? Miksi on ongelma sanoa homoparin liittoa avioliitoksi, jos se sitä kuitenkin pohjimmiltaan on? Paitsi ettei ole, ainakaan tällä hetkellä. Mitäs jos poistetaan koko avioliittoinstituutio laista ja vain rekisteröidään parisuhteet. Muutetaan kaikki maistraatissa vihityt avioliitot rekisteröidyiksi parisuhteiksi ja jätetään avioliitto ilman juridista merkitystä kirkon käyttöön. Sitten jos kirkossa naimisiin menneet tahtovat perintöoikeuden ja kaiken muun nykyisen avioliittolain piirissä olevat oikeudet, niin menisivät maistraattiin rekisteröimään suhteensa. Kirkko pitäkööt avioliittonsa, mutta irroittakoon otteensa valtiosta ja verotuloista sekä oikeudesta toimia väestörekisterin ylläpitäjänä.

Jani Toivola toi pariinkin otteeseen esille sen, että jos katsoo millaisessa maassa elämämme, niin täällä on jo samaa sukupuolta olevien perheitä, heillä on lapsia ja että oikeastaan koko tilanne on tätä päivää, tätä todellisuutta ja lakialoite tekisi siitä virallista. Niikon ja Maijalan mielestä lakia ei tarvita, jos kerran tilanne on jo tämä. He eivät millään tuntuneet ymmärtävän Toivolan ja Marinin ajatusta siitä, että jos yhteiskunnan rakenteissa on kirjattuna tasa-arvoisuus myös avioliittolaissa, niin myös yleinen ilmapiiri alkaisi muuttua parempaan ja suvaitsevaisempaan suuntaan. Niikon ja Maijalan mielestä sillä ei olisi mitään merkitystä, mutta olen itse samaa mieltä Toivolan kanssa. Paljon puhutaan lain hengestä, mutta tasa-arvoisuuden henki tuntuu olevan kateissa lainsäätäjiltämme. Sanna Marin puhui omista kokemuksistaan, millaista on elää lapsena ja nuorena perheessä jossa on kaksi äitiä ja hän todisti sanoillaan samaa kuin mitä monet tutkimuksetkin eli että vanhempien sukupuoli ei ole ratkaisevaa vaan se, että lapsella on rakastavat vanhemmat olivat he kumpaa sukupuolta tahansa tai edustaisivat vain yhtä sukupuolta. Niikko on jyrkän vannoutunut siitä, että kaksi isää tai kaksi äitiä ei voi olla lapselle hyväksi.

Tutkimuksessa on tutkittu lähes sataa tutkimusta. Näiden tutkimusten mukaan voidaan tehdä johtopäätös, jonka mukaan tutkimukset eivät tue näkemystä, jonka mukaan lapsi tarvitsisi ehdottomasti sekä isän että äidin kasvaakseen täysivaltaiseksi ja tasapainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Niikko ei uskonut, mutta kukapa sitä vajaan sadan tutkimuksen tutkimusta uskoisi kun meillä on Raamattu. Niikko saisi myös tutkia hieman historiaa ennenkuin alkaa väittämään että avioliittoinstituution ydin on naisen ja lapsen turva ja suvunjatkamisen turva. Ei tarvitse mennä montaakaan sataa vuotta taaksepäin kun avioliitot olivat lähinnä omaisuuden siirtoja ja turvaamisia, sekä sukujen välisiä liittoja vallan takeeksi.

Niikko aloitti ohjelman väittämällä, että sukupuolineutraali avioliittolakiesitys ei ole tasa-arvo- tai ihmisoikeuskysymys vaan että ihmisiä on sumutettu ja johdettu harhaan, sillä jos samaa sukupuolta olevat parit voisivat solmia avioliiton, olisi kohta jonossa yli 20 muuta seksuaalista vähemmistöä vaatimassa avio-oikeutta. Jo tässä kohtaa aloin voida pahoin. Pahoinvointi jatkui kun Niikko vertasi samaa sukupuolta olevien välistä rakkautta veljen ja siskon väliseen rakkauteen ja väitti että seuraavaksi oltaisiin vaatimassa oikeutta mennä naimisiin lähisukulaistenkin kanssa. Tässä vaiheessa nousi myös mieleen ajatus: Eikö Perussuomalaisten kansanedustajien typeryydellä ole mitään rajaa? Taivas kattona ja peruskallioon haudattu rima alitetaan kerta toisensa jälkeen.

Miksi avioliitto nostetaan pyhäksi instituutioksi, johon ei saa koskea ja jota ei lailla saa muuttaa tasa-arvoisemmaksi? Miksi sukupuolineutraali avioliittolakiesitys on määritelty puolueissa omantunnonkysymykseksi, kun minusta asiaa pitäisi tarkastella juurikin järjen ja tieteellisen tiedon valossa eikä uskomusten kautta.

Kun Ruben Stiller Pressiklubissa kysyi presidenttiehdokas Paavo Väyryseltä mitä mieltä hän on sukupuolineutraalista avioliittolakiesityksestä, sanoi Paavo että hän ei halua sekoittaa käsitteitä. Avioliitto tarkoittaa miehen ja naisen välistä liittoa ja muita parisuhteita varten on oma lainsäädäntönsä. Niin siis että mitä? Mitä mieltä sinä Paavo nyt sitten olet? Puolesta vai vastaan? Vai molempia sen mukaan, kuka kysyy ja missä? Tuleeko koko kansan Paavosta myös homo-Paavo, bi-Paavo ja trans-Paavo? Aikuinen nainen nimeltä Paavo (Paula Koivuniemi tapaa Gösta Sundqvistin). Vai huudatutetaanko Paavo seuraavaksi Paaviksi? Sekös Timo Soinia harmittaisi.

Jos luit tänne asti suosittelen vielä Tuomas Enbusken tekstiä luettavaksi.

Kirkko/uskonto, Politiikka, Seksuaalisuus/seksi, Yleinen

Pohdintaa A2 Homoillan pohjalta

6
lokakuu 13th, 2010

Eilinen Yle TV2:n A2 Teeman Homoilta on aiheuttanut ihmisten jonkinasteisen joukkopaon kirkosta. Kyseinen uutinen ei minua yllättänyt, varsinkaan kun seurasin koko ohjelman alusta loppuun, vaikka välillä pahaa tekikin kun kuunteli Päivi Räsäsen, Pentti Oinosen ja Pasi Turusen mielipiteitä. On suorastaan käsittämätöntä, että ihmisiä edelleen halutaan laittaa ja asetetaan eriarvoiseen asemaan sen perusteella, mikä sattuu ihmisen synnynnäinen seksuaalinen suuntautuminen olemaan. Räsänen kehtasi väittää, että avioliitto on universaalisti miehen ja naisen välinen asia kautta ihmiskunnan historian. Anteeksi nyt vain, mutta ihmiskunnan historia tuntee paljon muitakin perhemuotoja kuin pelkästään nykyisen ydinperheen. Toisekseen on todettava, että kaikki jotka puhuivat homoliittoja vastaan ja käyttivät argumenttina mm. Raamatun sanaa, puhuivat hyvin paljon siitä, mikä on luonnollista. Miksi Raamattu olisi luonnollisuuden ylin opas, kun kerran evoluutioteorian (laajemmin hyväksyttynä kuin Raamattu) mukaan luonto on kehittynyt ja kehittyy edelleen. Luonnosta (joka siis tässä kohtaa sisältää kaikki eläimet ja oikeastaan koko ekosysteemin) löytyy paljon esimerkkejä eläimistä, joilla on homoseksuaalisia taipumuksia. Varsinkin Pasi Turunen toi koko ajan esille että avioliitto on miehen ja naisen välinen – ja nyt pommi – luonnonjärjestyksen mukainen asia. Avioliitossa ei ole mitään luonnonjärjestyksen mukaista ja silti Turunen kehtasi väittää sitä yhtä lailla luontoon kuuluvaksi kuin painovoimaa.

Oras Tynkkysen, Manne Maalismaan ja Elsa Saision kommentit ja mielipiteet olivat järkeviä, hyvin perusteltuja ja pyyhkivät selvästi pöytää Räsäsellä ja Oinosella, Turusesta puhumattakaan. Mielenkiintoista illan keskustelussa oli se, että koko ajan tuotiin esiin ettei homojen pitäisi saada kirkon siunausta liitolleen. Minulle sopii, että kirkko pitäytyy opeissaan, mutta saisi myös samantien tehdä eron valtiosta, sillä nähdäkseni – ja toivoakseni – asumme demokraattisessa kansanvallassa, emme valtiossa, jonka laeista päättää kirkko tai muu taho joka poimii niin sanotuista pyhistä kirjoituksista itselleen sopivia kohtia joita voidaan tulkita juuri siten kuin satutaan haluamaan. En kiistä, etteikö esimerkiksi Raamatusta löytyisi yleispäteviä elämänohjeita, mutta samankaltaisia hyviä elämänohjeita löytyy kaikkien suurten uskontojen opeista. Tärkeintä ehkä olisi lisätä ihmisten tietoutta asioista eli tuoda esille ettei homot ole sen kummempia ihmisiä kuin heterotkaan. Mielenkiintoista oli myös kuulla Saision kertomus siitä, miten ohjelman homoliittojen vastustajat olivat yhteisellä bussimatkalla tankanneet papereista vuorosanojaan ja mielipiteitään, jotta varmasti sitten osasivat ohjelmassa tuoda asiansa esille. Toisaalta taas Maalismaa ja muut homojen oikeuksien puolustajat puhuivat vahvasti omasta kokemuksesta ja selvästi tietäen mistä puhuvat, kun taas Oinonen ynnä kumppanit jankkasivat samaa asiaa yhä uudelleen ja uudelleen, ilman että osasivat tuoda mitään uutta koko keskusteluun.

Räsänen pohti, miten Raamattua muka voitaisiin tulkita toisin, kun kerran avioliitto selkeästi asetetaan miehen ja naisen välille ja jopa UT:ssa tuomitaan homoseksuaalisuus. Omasta Raamatun luvustani on tovi kulunut, mutta kirjakokoelmana Raamatun ongelma on sama kuin kaikille teksteillä: se on omaan aikaansa sidonnainen, ihmisten kirjoittama ja ihmisten kokoama kirja. Kaikkialla minne ihminen sormensa ja nenänsä lykkää, näkee ihmisen tekemiä virheitä, niitä on myös Raamatussa ja Raamatun tulkinnassa. Myöskään Paavalin sanomisten korotusta muiden tekstien ylitse en ole koskaan kunnolla ymmärtänyt, mutta en halua viedä tätä tekstiä tämän enempää teologiseen suuntaan enkä aio pohtia eksegetiikkaa. Omasta mielestäni ongelmallisia ovat ne ihmiset – joihin Räsäsenkin luen – jotka tulkitsevat Raamattua haluamallaan tavalla ja paukuttaa sillä vääräuskoisia päähän.

Keskustelussa homoliittojen lisäksi oli tietenkin puhetta myös samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta tai kuten Manne hyvin toi esille, adoptiomahdollisuudesta. Omalla tavallaan parasta oli, että kun Oinonen toi puheeksi lasten kiusaamisen, niin Saisio toi esille että häneltä ei edes kysytty, onko häntä kiusattu vaikka hänellä on ollut kaksi äitiä. Ei oltu kiusattu ja hänestä itsestään on kasvanut tasapainoinen, terveellä itsetunnolla varustettu nuori heteronainen joka on nyt itse äiti. Tosiasiahan on, että lasta saatetaan kiusata mistä tahansa syystä johtuen ja kiusaamiseen tulisi puuttua aina. Kaikki lähtee kuitenkin asennekasvatuksesta ja siitä, mitä lapsi kotona oppii vanhemmiltaan. Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan lesboparien lapset kasvavat aivan yhtä tasapainoisiksi ja terveiksi ihmisiksi kuin muidenkin lapset. Ja saattavat jopa pärjätä elämässä paremmin avarakatseisuutensa ansiosta. Homoparien adoptio-oikeuden vastustajat perustelivat koko ajan näkemystään sillä, että lapsi tarvitsee isän ja äidin, mutta samaan aikaan meillä on paljon yksinhuoltajia ja yksin elävät naiset ja miehet voivat adoptoida, mikäli heillä on kaikki perusteet tulla hyväksytyiksi tuossa pitkässä adoptioprosessissa. Lapsen kehityksen kannalta ei ole olennaista, onko hänellä kaksi äitiä vai kaksi isää vaan se, että hänellä on vanhemmat jotka rakastavat häntä ja tukevat kasvussa ja kehityksessä ja antavat hyvät eväät elämään, elämän moninaisuuden hyväksyen ja huomioon ottaen. Olisi hauska tietää, miten Räsänen, Oinonen tai Turunen suhtautuisivat, jos heidän oma lapsensa – tai hyvin läheinen lapsi – osoittautuisi homoseksuaaliksi ja vaatisi avioliitto- ja adoptiomahdollisuutta.

Olen ehkä enemmän kuin tarpeeksi kuvaillut illan keskustelua, sillä jokainen voi itse katsella ohjelman Ylen Areenalta 11.11.2010 saakka. Voisin loppuosan tämänkertaisesta blogitekstistäni käyttää siihen, että tarkennan omia näkemyksiäni, sillä siksihän blogeja pidetään: jotta saadaan ilmaistua omia mielipiteitä.

Olen ollut itse koulukiusattu seurakunnan päiväkerhosta aina lukion ensimmäiselle tai toiselle vuosikurssille asti, vain kiusaamisen muoto on muuttunut. Kuitenkaan en ole kokenut kiusaamista seksuaalisen suuntautumiseni takia, osittain siksi että pidin sen pitkään salassa jopa itseltäni ja vielä pidempään muilta ihmisiltä. Olen kuitenkin niin kauan kuin muistan, kokenut että asiani on puolustaa sorrettuja joihin itsekin koen kuuluvani vähemmistön jäsenenä. Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka, mutta jokaisella terveellä, aikuisella ihmisellä tulisi olla yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet lain edessä eikä seksuaalinen suuntautuminen saa olla syrjivä tekijä kuten se tällä hetkellä Suomessa on. Ajanlaskumme perustuu Raamattuun (joka muuten on virheellinen), mutta Raamatun tärkein sanoma tuntuu unohtuvan kaiken maailman räsäsiltä ja oinosilta. Jokaisella ihmisellä on tulee olla oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi – mikäli tämä ei toteudu, emme voi puhua hyvinvointi- tai sivistysvaltiosta. Uskomattomalta tuntuu, että homoliittojen ja adoptiomahdollisuuden vastustajat perustavat näkemyksensä vanhentuneisiin käsityksiin, joista suurin osa on tieteellisten tutkimusten valossa todistettu vääriksi. Jos ja kun joku perustaa näkemyksensä Raamatun sanaan, tulisi muistaa myös kaikki muut ohjeet, säännöt, kehotukset ja lait joita Raamatussa on. Sen lisäksi, että synnittömän tulisi heittää ensimmäinen kivi, tulisi kunnon kristityn myöskin repäistä silmänsä irti, jos katsoo toisen vaimoa himoiten ja hakata kätensä poikki jos se viettelee. Vaan enpä ole nähnyt yksisilmäisiä, käsipuolia kristittyjä vaikka he meuhkaavatkin homouden olevan Raamatun vastaista. Raamatussa ei kielletä kahden ihmisen välistä rakkautta vaan siihen jopa kannustetaan vai mitä sanotte rakkauden kaksoiskäskystä: “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken.” Mikäli on olemassa Jumala, jolla on mitään tekemistä juutalaisuuden ja kristinuskon kanssa, uskon että homoseksuaalien välinen rakkaus on yhtä arvokasta kuin heteroidenkin. Kaikki Raamatun kohdat, joissa puhutaan miten miehen ei pidä maata miehen kanssa ja miten se on kauhistuttava teko, tulee osata nähdä oman aikansa valossa. Tuolloin naisen asema oli huomattavasti heikompi ja jos mies makasi toisen miehen, tämä jälkimmäinen alistettiin naisen asemaan. Ei siinä ole kyse homoudesta vaan puhtaasti toisen ihmisen alistamisesta heikompaan asemaan. Samaan syyllistyvät tämän päivän räsäset, oinoset ja turuset väittäessään, että miehen ja naisen välinen avioliitto on universaalia ja luonnonjärjestyksen mukaista. Ei luonto tunne avioliittoa ja yksiavioisia eläimiä on verrattain vähän, kun taas ihminen ei kuulu yksiavioiseen eläinlajiin, muutoinhan moraalisia ja eettisiä sääntöjä aviorikoksista ei tarvittaisi.

Tulen varmasti vielä monesti palaamaan aiheeseen, kunhan saan jostakin uutisesta tai vastaavasta taas kipinän kirjoittaa. Ja aion kirjoittaa aiheesta niin kauan kuin on tarpeen, toivoen että näkisin jonakin päivänä eläväni maassa, jossa homoilla on täsmälleen samat oikeudet, mahdollisuudet ja velvollisuudet kuin heteroillakin. On harmillista että tämän päivän Suomessa hyvin koulutetut ihmiset kieltävät osalta kanssaihmisistään samat ihmisoikeudet, joita he itse pitävät itsestäänselvyyksinä. Miten moni tiesi, että Päivi Räsänen on koulutukseltaan lääkäri?

Kirkko/uskonto, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen

Julkisen salaisuuden julkistus ja kesä 2010 pähkinänkuoressa

2
syyskuu 17th, 2010

Taakse jäänyt kesä oli monella eri tapaa mieleenpainuva, ainakin oman elämäni kannalta. Keväällä kävin SETAn koulutuksessa, jotta pääsin vierailemaan Prometheus-leireillä, kävin ensimmäistä kertaa Inarissa ja Ivalossa, koirani Pippin sai seitsemän pentua, hankin loppukesästä kolmijalkaisen kissanpennun, kämppikseni aloitti seurustelun ja toinen kämppis muutti työn perässä toiselle paikkakunnalle. Lisäksi kävin ensimmäistä kertaa Savonlinnassa, jonka totesin erittäin kauniiksi kesäkaupungiksi, olen tutustunut paremmin itseeni, olen saanut kirjoitettua hieman, olen koittanut opetella ottamaan vastaan asiallista kritiikkiä omaan itseeni liittyen, olen tutustunut muutamaan uuteen ihmiseen ja kärsinyt kesän kuumuudesta riippumatossa lekotellen.

Aloitan SETAn koulutuksesta ja Prometheus-leireillä (myöhemmin vain protu tai protuleiri) vierailuista.  Näin ilmoituksen Protun ja SETAn yhteisestä koulutuksesta, jossa valmennettiin ihmisiä toimimaan setavieraina protuleireillä. Koska omasta leirielämästäni alkaa olla aikaa, kiinnostuin asiasta, mutta myös siksi että SETAn arvot sekä yhteiskunnallinen viesti on minulle henkilökohtaisesti tärkeä asia ja lähellä sydäntä. Myöskin kuulemani kommentit ja kokemukset liittyen protuun vahvistivat mielikuvaani siitä, että tuon kaltainen vapaaehtoistyö ei ole vain tärkeää vaan myös arvokasta ja yhdenvertaisuutta edistävää ruohonjuuritason työtä, jolloin voidaan viedä moninaisuuden arvokasta tietoaarretta yläasteikäisten maailmaan. Niiden maailmaan, jotka ehkä eniten painiskelevat sellaisten kysymysten äärellä kuin “kuka minä olen?”, “mikä on seksuaalinen identiteetti?”, “mikä on minun seksuaalinen suuntautumiseni?”, “entä jos paras ystäväni on homo/lesbo/bi?”, “ihastuin oman sukupuolen edustajaan, olenko homoseksuaali?”, “olenko normaali, kun pidän omasta sukupuolesta?” ja niin edelleen. Kysymykset eivät ole helppoja, eikä minun tehtäväni ole toisaalta ollutkaan antaa valmiita vastauksia vaan herättää pohdintaa ja antaa esimerkki siitä, että jokaisen pitäisi voida olla ylpeä siitä mitä on. Jukka Takalon sanoin: “kaikki voivat olla ittestänsä ylpeitä/ei kenenkään pitäisi pelätä/sillä avaruudesta käsin nähtynä/me olemme kaikki vain ihmisiä”. Protuvierailijana olen koittanut tehdä seksuaalivähemmistöjen maailmaa hieman tutummaksi nuorille ja sainkin paljon positiivista palautetta siitä, että kun uskalsin puhua omista kokemuksistani omana itsenäni, nuoret kokivat asian sitä myöden paljon läheisemmäksi. Loppujen lopuksi, eihän siitä ole kuin kymmenisen vuotta kun olin heidän ikäisensä ja pohdin samoja asioita. Sukurasitteiden, seurakuntaelämän ja pikkukaupungin ahdistavan ilmapiirin takia taistelin itseni kanssa tosin reilusti yli kaksikymppiseksi, ennen kuin myönsin oman homouteni edes itselleni, saati sitten kenellekään muulle. Nyt olen siinä elämän tilanteessa, jossa kaverit ja ystävät tietävät, samoin osa sukulaisista. Lopulta kyllästyin salailemaan ja varomaan sanojani ja kiertelemään tyttöystäväkysymyksiä, osin siitä turhautumisesta tämäkin teksti kumpuaa. Todellinen kaapista ulos -tiedote.

Kesääni on eniten leimannut tuo leirivierailu, sillä kävin yhteensä seitsemällä protuleirillä, joista kaksi oli vaellusleirejä Inarissa. Inari on tällä hetkellä pohjoisin paikka, jossa olen käynyt, ehkä jonakin kesänä pääsen Utsjoelle asti. Ivalossa yövyin “ottoisäni” siskon ja hänen miehensä luona sillä Inarin leirien vierailut olivat peräkkäisinä päivinä. Oli mukavaa huomata, että kaukaa Helsingistä asti ja jopa nykyisestä kotikunnastani Janakkalasta oli lähtenyt nuoria vaellusprotulle. Noiden vierailujen jälkeen tarkoitukseni oli viettää toista viikkoa Sallassa eräänlaisella kirjoituslomalla, mutta se keskeytyi koirani lisääntymisen takia. Pippin ja Eddie ehtivät kaikista varotoimista huolimatta tekemään temput ja niinpä kaksi kuukautta kesästä meni seitsemän karvapallon ja emon hoitamiseen. Vieraita kävi ennätysmäärä, pitkälti juurikin pentuja katsomassa. Pienessä talossa asiaa helpotti se, että kesäkuun alussa olimme laajentaneet koiratarhaa, joten kun pennut olivat kyllin isoja, pystyimme pitämään ne päivisin ulkona emon kanssa. Ja kaikki meni hyvin, jokainen pentu sai kodin sekarotuisuudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi. Geenikartta pennuilla koostuu nimittäin kuudesta-seitsemästä eri rodusta.

Kämppikseni Merri muutti kesän alussa töiden perässä, mutta jakaa silti osan vuokrasta edelleen. Hänen kissansa katosi samalla viikolla kun minä lähdin pohjoiseen ja Pippin synnytti. Tämän jälkeen Toukokuuta ei ole näkynyt. Koska asumme maalla omakotitalossa, minä en suostu elämään ilman kissaa ja niinpä kuullessani toisen kämppiksen Jaamarin työkaverilta, että hänellä on kissanpentuja, olin heti valmis ottamaan yhden. Tämä yksi, joka sai nimen Hopsu, on kolmijalkainen. Sisaruksen napanuora oli kietoutunut takajalan ympäri polven/nilkan kohdalta eikä emo ollut purrut sitä poikki. Niinpä jalka meni kuolioon ja tippui omia aikojaan pois siitä, mihin napanuora oli kiertynyt. Hopsun menoa tämä ei kuitenkaan haittaa, pirteä kissaneiti, joka tulee mainiosti toimeen koiriemme kanssa.

Elokuun puolessa välissä vierailin ensimmäistä kertaa elämässäni Savonlinnassa. Ajoaikaa yhteen suuntaan kertyi nelisen tuntia eli ei matka eikä mikään sen jälkeen, kun on ajanut yhtä soittoa Sallasta Janakkalaan 11 tunnissa ja 20 minuutissa. Olin kevään ja kesän mittaan tutustunut ircissä uuteen ihmiseen, jonka halusin tavata ja kun aikataulu antoi myöden, lähdin käymään hänen luonaan. Savonlinna oli kaunis kaupunki, ystävällisen oloinen eikä liian ahdas. Tosin en ehkä haluaisi vierailla siellä Oopperajuhlien aikaan. Uusi tuttavuus oli tapaamisen arvoinen, joskaan kenenkään on turha odottaa mitään suhdetta. Sitä paitsi, kavereita ei ole koskaan liikaa. Lisäksi sain häneltä huomaamattanikin vinkkejä ja niksejä ruuanlaiton suhteen.

Mennyt kesä tulee jäämään muistiin juurikin entistä suuremman avoimuuden kesänä. Monia hyviä muistoja, joista suurin osa liittyy protuvierailuihin ja niinpä olen päättänyt ensi keväänä lähteä ohjaajakoulutukseen, sillä aikuisohjaajia tarvitaan aina ja minulla on kuitenkin leirikokemustausta juurikin 15-16 kesäisten kanssa. Lisäksi saamani palaute on ollut järjestään positiivista, joten olisi hölmöä masennuspotilaana jättää väliin positiiviset onnistumisen kokemukset. Tämän lisäksi aion olla mukana edelleen SETAn toiminnassa ja olenkin huomenna menossa jatkokoulutukseen.

Mukavaa syksyä.

Protu, Seta, Yhteiskunta, Yleinen

Suuri tabu: mitä kuolleesta saa sanoa?

2
tammikuu 14th, 2010

Kohua herättänyt Kaarina Hazardin kolumni osui ja upposi. Suurin osa kolumnia kommentoineista ovat sitä mieltä, ettei Tony Halme ansaitse tuollaisia sanakäänteitä osakseen, kuin mitä Hazard käyttää. Tässä nousee esiin suuri suomalainen tapa: kuolleesta ei saa puhua pahaa. Toki, pahan puhuminen harvoin on oikeutettua jos koskaan, mutta Hazardia arvostelleet ovat unohtaneet kaksi seikkaa. 1) Hazard ei puhu pahaa kuolleesta vaan kertoo vain miten asiat olivat ja 2) Hazardin kolumni arvostelee selvästi median tapaa käsitellä kuolleita julkiksia (tässä tapauksessa Halmetta) eikä Halmeen elämäntapoja tai -valintoja.

Hazard osui siinä mielessä arkaan paikkaan, että kuolleista puhuminen edes paheksuvalla äänensävyllä on Suomessa ja suomalaisuudessa vahvasti hiljaisesti kielletty. Eräänlainen kirjoittamaton, yleiskansallinen sääntö, joka opitaan äidinmaidosta ja isän nahkaremmistä. Siitä jos poikkeaa, kuulut yhteisön hylkiöihin, sinulle ei enää puhuta ja katsotaan karsaasti. Näin ainakin vielä 1990-luvun suomalaisissa pikkukylissä. Itseäni on aina ihmetyttänyt, että onko totuus vähempi arvoinen asia kuin kuolleen kunnioittaminen. Ja miksi kuollutta ihmistä pitäisi kunnioittaa, muuta kuin niiden saavutusten kautta, jotka hän on eläessään tehnyt? Ei kuolemassa ole mitään ihmeellistä tai kunnioitettavaa, sillä se tapahtuu meille kaikille. Jokainen meistä kuolee joskus, eikä kuolema siis siksi ole mitenkään kunnioitettava tai arvostettava saavutus. En paheksu kuolleiden muistamista ja kynttilöiden viemistä haudoille, päinvastoin. Kuolleita ei pitäisi mielestäni unohtaa, sillä heidän elämänsä saattaa opettaa meille vielä paljon sen jälkeenkin kun tuo elämä on tullut tiensä päähän. Mutta kuolleiden nostaminen jalustalle, hyssyttely että “ei saa sanoa noin kuolleesta” ja kaikenlainen totuudenpuhujien paheksentu on raivostuttavaa ja iljettävää. Jos ihminen oli ikävä eläessään, niin ei hän kuoltuaan ole sen parempi. Niin makaa kuin petaa ja jokainen on itse vastuussa siitä, millaisena hänet kuolemansa jälkeen muistetaan. Vai haluaako joku nostaa Hitlerin ja Stalinin maailman hienoimmiksi johtajiksi, koska he ovat kuolleet?

Kärjistän varmastikin asioita, mutta niin pitääkin. Olen lopen kyllästynyt ihmisiin, joka asettavat hyvät tavat ja kauniit puheet totuuden edelle. Jos joku kuollut sukulaiseni on ollut eläessään inhottava määräilijä, läheistensä kiusaaja, niin ei kai minun tarvitse ylistää, miten itsevarma ihminen hän on ollut? Valkoiset valheet ja pienet kaunistelut vainajan lähimpien yhteydessä on sallittu, mutta viimeistään aikaa myöten pitää ymmärtää, että kaikki eivät pidä kaikista. Suomessa vain vainajista ei puhuta. Vain muistelutilaisuudessa ja sitten unohdetaan. Onko sekään sitten parempi vaihtoehto, kuin totuuden puhuminen, oli totuus miten ruma tahansa? Mene ja tiedä.

Kuoltuani minusta saa sanoa mitä ikinä haluatte. Elossa ollessani saatte sanoa minusta mitä haluatte. Eniten toivon, että saan rehellisiä mielipiteitä, jotta voisin eläessäni pyrkiä olemaan parempi ihminen. Arkussa sillä ei ole enää merkitystä.

Yleinen

Velhon uusi kaveri

0
marraskuu 23rd, 2009

Velho ja Pip(sa)

Velhon oma karvaturri, kaksivuotias Pipsa, jonka nimi muuttunee Pippiniksi tai ihan vain Pip’si. Pip edustaa Lapin porokoiran ja kultaisen noutajan ihanneluontoista seropia. Tässä alkaa arki muuttua.

Yleinen

Yleisluonnollinen päivitys

2
helmikuu 28th, 2009

Huomaan kirjoittavani aivan liian vähän. Välillä onnistun jopa unohtamaan blogini olemassa olon ja siksi päivityksiä ei juurikaan näy eikä kuulu. Tietenkin nykyisin tilanteeseen vaikuttaa myös se, että olen maailmanlaajuisesta taloustaantumasta huolimatta onnistunut saamaan työpaikan. Nähdäkseni se on verrattain hyvä saavutus, sillä minullahan ei ole mitään ammatillista koulutusta ja työkokemuskin on hieman hajanainen. Siitäkin huolimatta onnistuin puhumaan itseni Sonera Pisteen myyntiharjoittelijaksi kahdeksan kuukauden sopimuksella. Eli töitä on ainakin syyskuun loppuun asti ja jos osoittaudun hyväksi myyjäksi, saan jatkosopimuksen.

Sukututkimukseni on hieman jäänyt, sillä pitäisi tehdä reissu Ypäjän suuntaan, mutta en tiedä, miten kirkonkirjojen tutkiminen tarkalleen onnistuisi ja mistä pitäisi lähteä liikkeelle. Jos sukutarina pitää paikkansa ja suoraan ylenevässä polvessa olisi herastuomari, luulisi siitä jotain tietoja jostakin löytyvän. Tiedä sitten, olisiko Kansallisarkistosta jotakin apua. Neuvoja ja vihjeitä otetaan mielellään vastaan.

Selkä on jälleen kiukutellut hieman tavanomaista ikävemmin. Verikokeet eivät kertoneet mitään uutta, mutta tilannetta seurataan. Pitäisi omalääkärille varata aika ja keskustella mahdollisesta lääkityksen vaihdosta tuosta Arcoxiasta hieman vahvempaan eli käytännössä menen kysymään mielipidettä siitä, josko saisin reseptin Tramaliin. Lihasrelaksantti ja kipulääke Panacod auttavat vain lähinnä unen saannissa. Nyt olen sairaslomalla, mutta maanantaina on tarkoitus taas aloittaa arkinen aherrus. Mikäli olen edelleen siinä kunnossa, että tarvitsen kävelykeppiä, niin sittenpähän on asiakkailla ihmettelemistä. Tuo ainakin persoonallisen leiman.

Edellisen päivitykseni jälkeen on tapahtunut paljon, ainakin jos asiaa miettii yleismaailmallisella tasolla. Barack Obama aloitti Amerikan Yhdysvaltojen presidenttinä ja odotukset ovat kovat. Viisaana miehenä Obama on luvannut muutoksia, mutta pitkällä aikavälillä. Eihän Roomakaan päivässä rakennettu. Maailmanlaajuinen taloustaantuma, Irakin sota, ympäristöongelmat ja Afganistanin konflikti ovat ehkäpä ne eniten maailmalla uutisoidut asiat, mutta toki presidentti Obamalla on muutakin työsarkaa. Yhdysvaltojen terveydenhoitojärjestelmä vaatisi korjaamista, köyhyyteen tulisi puuttua enkä ole valmis kehumaan heidän opetusjärjestelmäänsäkään.

Konnun perustajaan Vesa Piittiseen otettiin yhteyttä Yle X:n taholta ja lopulta kävi niin, että minä päädyin Pasilaan Ylen studioille haastateltavaksi. Haastattelu lähetettiin torstaina 26.2. klo 12:20 ja on nyt kuunneltavissa Yle Areenalta. Oli mukavaa kulkea Pasilassa viitta päällä. Osa ihmisistä ei kiinnittänyt mitään huomiota, kun taas osa tuijotti häpeilemättä. Harmi ettei ollut kunnollista sauvaa mukana, olisi ollut vielä hauskempaa. Haastattelussa kerron rakkaasta faniesineestä, joka tietenkin minun kohdallani on piippu. Tahtoisin laajentaa vähäistä piippukokoelmaani, sillä käyttöpiippuja minulla on kovin vähän. Kun kevät tästä etenee ja ilmat alkavat lämmetä, saatan hyvinkin kirjoittaa näitä tekstejäni parvekkeella ollessani. Piippu on ehkä työläs, mutta sen arvoinen, sillä kaikkine kommervenkkeineen piippujen kunnossapito, huolto ja polttelu on varsin meditatiivista. Pitää pysähtyä ja keskittyä siihen mitä tekee, kunnes savun hiljaksiin kohotessa pääsee rentoutumaan ja antaa ajatusten lentää.

Olen laajentanut elokuvakokoelmaani muutamilla tarkoin valituilla ostoksilla. Näihin kuuluvat Helen Mirrenin ja Jeremy Ironsin tähdittämä HBO:n Elisabeth I:stä kertova kaksiosainen sarja, niinikään Helen Mirrenin The Queen (Elisabeth II) sekä Bob Dylanista kertova I’m not there, jonka näin elokuvateatterissa ja johon ihastuin täysin. Cate Blanchett, Heath Ledger, Christian Bale ja muut tekevät hienoja roolisuorituksia. Saatte jossain kohtaa luettavaksenne arvioitani näistä elokuvista. Lisäksi olen hankkinut dvd-valikoimiini BBC:n 1980-luvun lopulla tekemät Narnian tarinat, joista olen ehtinyt katsoa vasta Velhon ja Leijonan.

Otin vihdoin käyttööni nuo kaksi omistamaani mustekynää ja kirjoitin ensimmäisen kirjeeni aidolla mustekynällä kalligrafiapaperille. Sellaisella kirjoittaminen on mukavaa ja jotenkin käsialani näytti paremmalta. Toistaiseksi se koskee vain satunnaisia kirjaimia, mutta kuten ennenkin olen todennut, kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Ja uskoisin, että minulla on ystäviä ja tuttuja, jotka arvostavat oikeaa kirjettä, sen sijaan että kuulumisia aina vaihdettaisiin messengerin, ircin tai facebookin kautta. Itse ainakin pidän siitä, että saan kortteja tai kirjeitä. Kirjeet vain tuntuvat olevan katoavaa perinnettä. Pelkään näkeväni sen päivän, jolloin nuoriso ei enää osaa kirjoittaa perinteistä kirjettä tai että ylipäätään kynällä kirjoittaminen muuttuisi harvinaiseksi taidoksi.

En lupaa kirjoittaa useammin, sillä en halua antaa lupauksia, joita en voi pitää. Mutta koska maaliskuussa on tarkoitus aloittaa blogin pitäminen Konnussa, tulee tämäkin blogi väistämättä mieleen. Toivoisin voivani seuraavalla kerralla pureutuvani hieman yksityiskohtaisemmin mieltäni askarruttaviin asioihin. Eräs ystäväni on sanonut, että kyselyikä on koko ikä ja olen vahvasti samaa mieltä nykyisin. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.

, , , ,
Yleinen

Palkinnoista

1
joulukuu 11th, 2008

Presidentti Martti Ahtisaari vastaanotti Alfred Nobelin testamentilla säädetyn Nobelin rauhanpalkinnon Oslossa. Testamentin mukaan palkinto tulisi antaa menneen vuoden saavutuksista. Komitean mukaan vuonna 2008 ei tapahtunut mitään merkittävää, joten palkinto päätettiin antaa Ahtisaarelle yli kolme vuosikymmentä kestäneestä rauhantyöstä. Alexander Stubb sanoi, että tämän jälkeen Suomi-brändiä miettivää tahoa ei tarvita. Hän on väärässä. Ahtisaaren saama palkinto on ennen kaikkea henkilökohtainen, hänen omista ansioistaan johtuva, eikä Suomen kansan palkinto. Samoin kuin Euroviisuvoitto Kreikassa ei ollut Suomen kansan voitto, vaan Tomi Putaansuun luotsaaman hirviöyhtyeen, Lordin, voitto.

Onko meillä alemmuuskompleksi, kun kaikki pitää koittaa kääntää kansan voitoksi? Onko omatuntomme huono, koemmeko olevamme huonompia kuin muiden maiden asukkaat? Jos emme, niin en ymmärrä tuota meteliä Euroviisuvoitosta tai Ahtisaaren Nobel-palkinnosta. Miksi minulla olisi syytä röyhistää rintaa, jos joku minulle tuntematon maanmieheni saavuttaa henkilökohtaisessa elämässään jotakin suurta? Eihän kukaan minun rinnallani huokaise henkilökohtaisista pettymyksistä tai kerro, miten pahalta koko Suomen kansasta tuntuu, kun Finlandia-palkinto ei osunutkaan kohdalleni palvelukustanteeni ansiosta.

Itselleni palkinnot ovat nykyisin vain tyhjiä kunniakirjoja. Toki rahapalkinto olisi mukava, mutta ei siitä kuitenkaan jää jäljelle kuin kunniakirja ja ehkä mitali. Lapsena olisin halunnut edes joskus voittaa jotakin, hiihtokilpailun tai maastojuoksun. Minusta ei kuitenkaan koskaan ollut siihen, koska kannustusta ei ollut. Vaihdoin harrastuksia, joskus niitä ei ollut ollenkaan. Mitä olisi jäänyt käteen, jos olisin joskus voittanut jotakin? Hetkellinen hyvä mieli ja vuosiksi hyllyyn unohtunut palkintolusikka, joita on kolmetoista tusinassa maailmalla.

En ansaitse mitään, mutta tekee pahaa nähdä, miten ihmiset yrittävät hyötyä muiden hyvinvoinnista tai menestymisestä. Monesti voisimme itse tehdä asioille jotakin, sen sijaan että odottaisimme kuun tulevan taivaalta takiamme.

Minulle paras palkinto on hyvät ystävät, katto pään päällä sekä ruokaa elämiseen  + jotain pientä ekstraa silloin tällöin. Hectorin sanoin:

“Saattaa olla, etten valmiiksi mä mitään saa
taivaanrantaa maalaten -
oon silti saanut lähes kaiken, millä täyttää sydämen:
oon lähes onnellinen mies!“

Yleinen

Kun ei näe…metsää puilta, peuraa laumalta, ihmistä metsästäjiltä

2
lokakuu 21st, 2008

Aamulehden haastattelussa – jota on sittemmin lainattu ainakin Hesariin ja Iltalehteen – psykologi Jaana Haapasalo toteaa, että “Pidän metsästystä, niin kuin urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista. Se on tappava harrastusväline.” Aamulehden sivuilla aiheesta on syntynyt keskustelua, samoin muualla. Jokaisella julkisuuteen tulevalla lausunnolla on aina kannattajia ja vastustajia, harvoin sitä koko kansa nyökyttelee yhtenä miehenä jonkin lausahduksen viisaudelle. Näin varmasti tässäkin tapauksessa erimielisyyksiä löytyy, vaikka minun itseni onkin äärimmäisen vaikeaa ellei jopa mahdotonta ymmärtää niitä, joiden mielestä Haapasalo on oikeassa.

Metsästämisessä on harvoin, jos koskaan kyse vain kinnostuksesta aseisiin, sillä silloinhan rata-ammunnan ja aseiden keräilyn pitäisi riittää. Moni metsästäjä on kiinnostunut aseistaan riittävästi pitääkseen ne kunnossa ja turvallisina, mutta asefriikkiydestä tuskin voi puhua. Metsästäminen on paljon muuta: luonnossa kulkemista, leiritulia, sosiaalista kanssakäymistä muiden harrastajien kanssa, luonnon näkemistä ja riistanhoitoa. Ehkä kaikkein eniten vastustus Haapasalon lausuntoa kohtaan minulla nousee juuri siitä, että siinä peilautuu vain koulusurmat sekä ne perheväkivaltaisuudet, jotka suoritetaan ampuma-aseilla. Rata-ammuntaa minä en ymmärrä paitsi silloin, kun testataan aseen kuntoa ja tähtäystä ja harjoittelumielessä ennen metsälle lähtemistä.

Riistanhoito on suurin yksittäinen kysymys, joka nousee mieleeni arvon kriminaalipsykologian dosentti Haapasalon sanomisista. Entäs sitten, kun metsästys kielletään aseiden väärinkäytön pelossa? Ei yhteiskunnalla ole varaa kouluttaa vain muutamia ihmisiä huolehtimaan koko Suomen riistanhoidosta. Ilman metsästystä hirvi- ja peurakannat kasvaisivat huimasti, jolloin myös liikenneonnettomuuksia tapahtuisi huomattavasti enemmän ja siihen liittyvät kuolemat lisääntyisivät. Suomessa ei ole riittävän vahvaa petokantaa – jota sitäkin tarkkaillaan ja pidetään jotenkuten kurissa metsästyksellä – joka korvaisi metsästäjien puutteen. Enkä ole valmis uskomaan tuon petokannan riittävään kasvuun samalla vauhdilla verrattuna hirvieläimiin. Haapasalo “…muistuttaa, että esimerkiksi metsästyksessä ampumisen tarkoitus on aina eläinten surmaaminen. Nykyisin se ei ole tarpeen hengissä säilymisen takia.”  Haapasalon käyttämä termi surmaaminen särähtää korvaani varsin pahasti. Metsästäjät eivät surmaa eläimiä vaan tappavat niitä. Jo lakitermistö määrittelee nuo kaksi termiä eri tavoin. Lisäksi metsästäjät käyttävät tappamistaan eläimistä saatavat tuotteet melko pitkälti. Nykyisessä tuotantoyhteiskunnassa metsästys ei ehkä ole tarpeen hengissä pysymisen takia, mutta asiaa voisi tietysti kysyä niiltä, jotka ovat kuolleet esimerkiksi hirvikolarissa.

Metsästys on nähdäkseni terveellinen harrastus. Siinä oppii tuntemaan luontoa eläimistä kasvustoon, oppii kunnioittamaan luontoa eri tavoin kuin betoniviidakossa kasvaneet ihmiset. Aseen käsittely ei ole mitään korkealentoista tiedettä, vaan sen opettelu opettaa myös elämän kunnioittamiseen. Turhaan ei pidä ampua, eikä milloinkaan toista ihmistä kohti. Kaikkein pienimpiä lapsia ei tietenkään voi metsälle viedä, mutta jos teini-ikään ehtinyt poika on isänsä kanssa vielä hyvissä väleissä, niin en näe mitään syytä, mikseivät isä ja poika voisi lähteä metsälle ja tuoda vähän vaihtelua ruokapöytään. Tunnen monia perheitä, joissa ainakin isät metsästävät, enkä ole nähnyt minkäänlaisia ongelmia. Joku voisi sanoa, että ne peitellään hyvin, mutta kyllä asehulluus näkyisi pidemmän päälle päällekin päin. Kun ihminen on päättänyt syystä tai toisesta tappaa perheensä/koulutoverinsa/seurustelukumppaninsa/jonkun, niin aina siihen keino löytyy. Haapasalon kommentit tuntuvat olevan lähinnä Jokelan ja Kauhajoen sekä Oulun tapahtumien valossa äänten kalasteluksi vielä ennen kunnallisvaalien varsinaista äänestyspäivää, sillä kävi ilmi että hän on kunnallisvaaliehdokas. Paha vain, että taitaa suuri osa kehä III ulkopuolella asujista olla erimieltä Haapasalon kanssa.

En kiistä toteamusta siitä, että suurin osa ampuma-aseilla tehdyistä henkirikoksista olisi juuri miesten tekemiä, koska näin asia varmasti onkin, eikä tilastojen valossa muuta voitaisi väittääkään. Tämän valossa voisi kuitenkin laatia listan eri käyttötarkoituksiin tehdyistä välineistä, joita voidaan kuitenkin käyttää myös toisen elävän olennon vahingoittamiseen tai jopa tappamiseen. Ensimmäisenä listalla olisi varmaankin kirveet, vesurit sekä erilaiset veitset ja puukot. Sahallakin voi tappaa. Samoin jääkiekkomailoilla, kävelykepeillä, kaulahuiveilla, rengasraudoilla, millä tahansa lasi- tai posliiniesineellä, kengännauhoilla, vöillä, tyynyillä (miksei myös siis peitoilla)…lista lienee loputon, pitää vain käyttää mielikuvitustaan. Se että ampuma-aseet on tarkoitettu ampumiseen ja sitä myöten metsästyksen kyseessä ollessa eläimen tappamiseen, ei ole mielestäni oikeutus niiden totaalikieltoon. Mutta en kuitenkaan kannata täysvapautta, aselupajärjestelmä pitää olla olemassa ja sitä tulee valvoa. Salametsästäjät ovat myös ongelma, johon en kuitenkaan nyt tässä puutu.

Ja jos aseen käsittely pitäisi kieltää, niin mitä tehdään Suomen Puolustusvoimille? Tahtoisin nähdä Haapasalon nenätysten kenraaliemme kanssa ehdottamassa, että armeija luopuisi aseista koska se vääristää nuorten miesten mieliä.

Yleinen